Mainos

Eräänä päivänä vuonna 2009 tapahtui pienessä marylandilaisessa kalastajakaupungissa kummia. Uutiset uutisoivat valtavista kuolleista lintu- ja kalaparvista, mutta totuus uutisten takana oli paljon karumpi. Tästä kertoo dokumentaarisesti kuvattu The Bay.

Dokumenttiryhmä on saanut käsiinsä kaikki tuona kohtalokkaana päivänä kuvatut videoaineistot, niin yksityisten, tv-asemien kuin poliisinkin käytöstä. Tätä kommentoi Skype-haastattelussa tilannetta todistanut toimittajakokelas, jonka kameramies ja nelisensataa muuta ihmistä kuolivat tuona päivänä.

Pormestarin haastis

Mainos

Ja taas asialla on tuottajan roolissa Pranormal Activity -ohjaaja/tuottaja Oren Peli, jonka käsistä lähtee kelvollista POV-kauhua. The Bay -elokuvan ohjauksesta vastaa Wag the Dog -ohjaaja Barry Levinson.

The Bay on kuvattu hienosti dokumentin omaisesti lukuisista eri kameroista, jotka paljastavat yksityiskohtia pikkuhiljaa elokuvan edetessä. Leikkaus on onnistunut ja kuvaus näyttää todella realistiselta. Myös erikoistehosteet saavat järkyttävyydestään hyvän erikoismaininnan.

Tutkija

Vaikka leffan kuvaustyyli alkaa jo pikkuhiljaa olemaan kulunut, toimii se silti The Bay -elokuvassa tehokkaasti. Lavastukset ja näyttelijät osaavat asiansa ja tunnelmaa luodaan tehokkaasti dokumenttielokuvien keinoin. 

Osa elokuvan asioista ampuu pahasti yli. Esim. uhriensa kielet sisäkautta syövät loiset olisivat oikeasti mahdottomia, sillä ihmisen kieli ei ole pelkkä lituska suussa majaileva laatta, vaan hauiksen kokoinen iso lihasmötti. Näitä epäkohtia kun mietiskelee elokuvan aikana, lähtee pelottavuudesta 50 % väittömästi pois.

The Bay on oikeassa valaistuksessa ja kunnollisilla katselulaitteilla kelvollinen kauhuleffa, mutta tästä genrestä yliannostuksen saaneet, eivät varmasti ihastu The Bayn hienouksiin. Loppuratkaisu on taas jälleen kerran Oren Pelin tapaan heikko, eikä bonusmateriaaliakaan löydy DVD:ltä yhtään.

Mainos