Mainos

Barney Rossin (Sylvester Stallone) on palkkatappajien kuningas, joka saa joukkoineen tehtävän tuhota pienen 6 000 ihmisen asuttaman saaren pahansuopa diktaattori. Aluksi miehet pitävät tehtävää itsemurhana, mutta suostuvat ottamaan keikan kuitenkin vastaan. Saarella kaikki meneekin päin takapuolta ja palkkasotilaat huomaavat pian itse olevansa hengenriistolistalla. Alkaa hikinen taistelu elämästä, kuolemasta ja umpeutuneen eräpäivän lihasmassasta.

Surmamiehet rivissä

The Expendables, eli "korvattavissa olevat" on 1980- ja 90-luvun suurimpien toimintatähtien tähdittämä toimintakekkulointi, jonka juoni on sivuseikka. Pääasia on ehdottomasti kaikkien supertähtien olemassaolo samassa leffassa ja heti sen jälkeen räjähdykset, ampuminen, veriroiskeet ja takaa-ajot.

Mainos

Kun mitään enempää ei The Expendablesilta odota, saa katsoja juuri sitä mitä odottaa sopiikin; äijäenergia roisilla huumorilla ja steroideilla pumpattuja lihasmassaesityksiä.

Leimaa vanhaan selkään.

Sylvester Stallone on jälleen itse hypännyt ohjaajan pallille, näytellen samalla myös pääosaa. Mies on vanhentunut silmissä ja silmäpussitkin roikkuvat jo nenän alapuolella. Samaa voi sanoa kaikista muistakin staroista paitsi Jet Listä, joka näyttää täysin samalta kuin Tappava Ase 4 -elokuvassa vuosikymmen sitten.

Leffan kovimmat hetket koetaan kirkossa, jossa nähdään kolme kovinta ukkoa samassa keskustelussa. Paikalla on Stallonen lisäksi Bruce Willis ja ex-kuvernööri Arnold Schwarzenegger. Tämä rooli ei jää  ennakkoluuloista poiketen jääkään Arskan viimeiseksi rooliksi, sillä mies tullaan näkemään niin Expendables 2 -elokuvassa kuin myös parin vuoden kuluttua julkaistavassa Toiseen maailmansotaan liittyvässä natsi -leffassa. Arska on siis palannut pysyvästi elokuvien maailmaan.

Paukku.

Blu-ray versio on audiovisuaalisesti viehättävä, mutta bonusmateriaalit ovat köyhän DVD:n tasoisia. Tarjolla on making offia ja poistettuja kohtauksia. Ärsyttävimpänä niistä on naurukela, joka ei naurata edes näyttelijöitä itseään.

Jos kasaritoimintaa kaipaa, on The Expendables paras vaihtoehto uusista elokuvista lievittämään tuskaa. Mitään ihmeellistä siitä ei kannata odottaa, mutta toimintaviihdettä siitä saa irti koko rahalla.

KE
 


plussat:
+ melkein kaikki vanhat toimintastarat samassa
+ räjähdykset
+ takaa-ajot
+ läppä

miinukset:
– juoni on köyhä
– Schwarzeneggerin ja Willisin liian lyhyt visiitti
– elokuvan aikana alkaa helposti puuhailemaan muuta

Mainos