Mainos

Orange Drive on New Jerseyn esikaupunkialueella sijaitseva rauhallinen asuinalue. Kadun vastakkaisilla puolilla Orange Drivea asuvat perheet Wallingit ja Ostroffit ovat kuin paita ja peräaukko. Perheiden miehet juoksevat joka päivä yhdessä lenkit, äidit juoruilevat keskenään ja perheiden lapset ovat jo aikuisia. Kun Ostroffien perheen parikymppinen tytär (Leighton Meester) palaa vuosien mittaiselta maailmanvalloitusreissultaan kotiin häntä koipien välissä, tarjoaa Wallingin perheen isä (Hugh Laurie) lohduttavaa kättä. Ja ei aikaakaan kun perheiden kulissit kaatuvat viisikymmpisen Davidin ja parikymppisen Ninan alettua seurustelemaan.

Orange Drive

The Oranges on hauskan pohjaidean omaava huumoridraama, jonka pääosissa keikkuu kunnon tähtösiä. Vaikka kaikki näyttelijät osaavat asiansa, jotain silti puuttuu. Elokuva imaisee kyllä mukaansa, mutta keskikohta ja loppu ovat melkoisen väsynyttä katseltavaa.

Mainos

Nina

Leffan visuaalinen ja henkinen puoli muistuttaa vahvasti Orange County (O.C.) tv-sarjaa, jossa samantapaiset juonikoukerot velloivat valtoimenaan. Tätä tunnettaa siivittää luonnollisesti myös Leighton Meesterin ja Adam Brodyn läsnäolo.

David

The Oranges on kelpo draama, mutta se ei valitettavasti tarjoile katsojalle mitään uutta ja mielenkiintoista, jo aikaisemmin nähtyihin vastaaviin elokuviin ja sarjoihin verrattuna.

Mainos