JAA

Vuosi 1935 oli Paul Edgecombille (Tom Hanks) ikimuistoinen vuosi vanginvartijapomona, sillä silloin hänen tonteilleen tuotiin ISO, vajaaälyinen, mutta lempeä vanki John Coffey (Michael Clark Duncan). Paul yrittää pitää kuolemaantuomittujen viimeiset vuodet mahdollisimman inhimillisinä, jotta heillä olisi edes jotain hyvää viimeisinä hetkinään. Osastolle tulee kuitenkin uusi virkaintoinen vartija Percy (Doug Hutchinson), joka vihaa kaikkia vankeja ja yrittää tehdä heidän elämästään helvettiä. Pian käy ilmi että isolla, vajakkivanki Johnilla on myös yliluonnollinen tapa parantaa ja antaa rohkeutta kaikille. Vartijoista ja vangeista tulee erittäin läheisiä ja kuolemantuomio alkaakin tuntumaan äärimmäisen vaikealta toteuttaa.

 

Frank Darabontin ohjaama neljän Oscarin® ehdokas Vihreä Maili (The Green Mile) on yksi elokuvahistorian parhaimmista elokuvista, joka hitaasta temmostaan ja pitkästä kestotaan nappaa mukaansa heti alkuminuuteilta, ja pitää otteessaan koko kolmen tunnin ajan. Loistavat näyttelijät tekevät leffasta aidon tuntuisen ja uskottavan, vaikka yliluonnollisuutta onkin pelissä. Vaikka leffa on pitkä, on sillä uudelleenkatseluarvoa moneen kertaan, joten Blu-ray version hankkiminen on hyvä päätös.

 

Teknisesti BD-versio sisältää leffan keskitason kuvanlaadulla (johtuen vanhojen optiikoiden piirtokyvyn puutteesta) ja hyvällä Dolby Digital True HD -ääniraidalla. Extroja löytyy hyvä kourallinen mm. pakollinen ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia, making-of -dokkareita ja trailerit.

 

KE