”Mitä sä tekisit jos sä menettäisit sen mitä sä eniten rakastat?” Kun elämää leimaa äärimmäinen kunnianhimo, palava intohimo ja voimakas menestymisen tahto, on näistä luopuminen hyvin tuskallista. Kun panoksena ovat vielä ihmissuhteet, ollaan suurten asioiden äärellä. Näistä teemoista kertoo kotimainen uutuusdraama Viulisti.
Karin Nordström (Matleena Kuusniemi) on lahjakas ja uralleen omistautunut huippuviulisti, joka on vuosia kiertänyt maailman konserttiareenoita. Yhteistyö on ollut ilmeisen toimivaa ja intensiivistä tanskalaisen huippukapellimestarin Björn Darrenin (Silta -sarjasta suomalaisille tutuksi tullut tanskalainen Kim Bodnia) kanssa. Kiertueen päätöskonsertin jälkeen kaksikon tiet ovat eroamassa kun Karin joutuu auton töytäisemäksi.
Paavo Westerbergin ensimmäinen elokuvaohjaus vie katsojan klassisen musiikin maailmaan, katsomaan mitä kova harjoittelu ja huipulle pääsemisen halu yhdistettynä intohimoon vaatii. Se on sukellus päähenkilöidensä mieleen ja sieluun, luopumisen vaikeuteen ja unelmien tinkimättömään tavoitteluun. TV-katsojat saattavat muistaa Westerbergin käsikirjoittaman sarjan Irtiottoja (2003), joka kuvasi kolmekymppisiä kipuilemassa epävarmuuksiensa kanssa. Viulistin päähenkilöt puolestaan ovat hyvin päämäärätietoisia ja uraorientoituneita.
Onnettomuuden seurauksena Karin menettää sormiensa tuntoherkkyyden. Sitkeäkään harjoittelu ei tuota tulosta, viulistin ura on väistämättä ohi. Tätä asiaa ei muuksi voi muuttaa edes vaimonsa uraa tukenut aviomies Jaakko (Samuli Edelmann). Karin joutuu nielemään ylpeytensä ja alkaa opettaa nuoria viulisteja. Opettaminen saa uutta mielenkiintoa ja syvyyttä, kun oppilaiden joukosta erottuu Antti (Olavi Uusivirta). Antista huokuu todellinen intohimo musiikkiin; hänessä on samaa periksiantamattomuutta kuin Karinissakin. 45-vuotiaan opettajan ja lähes parikymmentä vuotta nuoremman oppilaan välille kehittyy kiihkeä suhde.
Voimana musiikki
Emmi Pesosen ja Paavo Westerbergin käsikirjoittaman elokuvan voimana on musiikki. Niin äänellisenä kuin kuvallisenakin elementtinä. Elokuvassa on haluttu selvästi paneutua tarkasti klassisen musiikin maailmaan, siihen miten kurinalaista harjoittelu on ja mitä se vaatii, kun tähtäimessä on ammattimuusikon ura. Soittamista voi verrata huippu-urheiluun, edetäkseen on taisteltava muita vastaan. Musiikki saa Viulistissa hyvin paljon tilaa, ja sen aiheuttamia tunnetiloja korostavat runsaasti käytetyt lähikuvat kasvoista, soittavista käsistä ja soittimista.
Viipyilevä. Se on sana, joka kuvaa osuvasti elokuvan tunnelmaa. Kasvokuvien lisäksi käytetään paljon esimerkiksi katulamppujen ja muiden kaupungin valojen heijastuksia. Viulistin visuaalinen maailma ja osittain aihepiiritkin tuovat mieleen Kryzysztof Kieslowskin elokuvat Kolme Väriä Sininen ja Kolme Väriä Punainen. Tässä mielessä Viulistia voi pitää enemmän eurooppalaisena kuin suomalaisena elokuvana.
Elokuva saa uuden käänteen, kun kapellimestari Darren saapuu Suomeen etsimään viulusolistia Kööpenhaminan konserttiin Karinin oppilaiden joukosta. Rakastunut Karin näkee mahdollisuuden edistää oppilaansa uraa, ja tekee kaikkensa, että juuri Antti valittaisiin. Koska Karinilla ja Björnillä on aikoinaan ollut suhde, hänen on helppo vakuuttaa Björn. Kolmikko matkustaa Kööpenhaminaan harjoittelemaan. Näissä kiivaissa konserttiharjoituksissa nallekarhumainen Kim Bodnia pääsee näyttämään eläytymiskykyään kapellimestarin roolissa. Olavi Uusivirran soittaminen on vimmaista ja eläytyvää ja Matleena Kuusniemen ilmeikkyys komppaa miehiä. Samuli Edelmannin osaksi jää joutua petetyksi aviomieheksi.
Viulisti olisi kenties kaivannut pientä tiivistämistä, mutta se onnistuu hyvin aihevalinnassaan ja sen käsittelyssä. Kansainvälisesti tunnetun Kim Bodnian mukanaolon luulisi auttavan elokuvan markkinoimisessa ainakin Pohjoismaihin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.