Mainos

Ensimmäisessä, vuonna 1987 valmistuneessa Oliver Stonen ohjaamassa Wall Street – rahan ja vallan katu elokuvassa Bud Fox (Charlie Sheen) on kunnianhimoinen pörssimeklari, joka työskentelee New Yorkin kuumimmalla alueella Seinäkadulla. Kun miehen oma työpaikka ja työtehtävät eivät anna tarpeeksi haastetta, päättää hän tutustua häikäilemättömään pörssimiljonääri Gordon Gekkoon (Michael Douglas). Gekko antaa Budille tipsejä ja vinkkejä, joiden kautta kunnianhimo vie Budin jopa laittomuuksien puolelle.

Meklaripoika puuhissaan 80-luvulla.

Wall Streetin vuonna 23 vuotta myöhemmin valmistuneessa jatko-ossa Wall Street: Money Never Sleeps puolestaan Gordon Gekko on tipahtanut raiteilta, joita hän 80-luvun lopussa kiivaasti hallitsi. Hänet vangittiin sisäpiirikaupoista, joiden myötä miehen omaisuus takavarikoitiin. Vankilassa Gekko on kirjoittanut kirjan, jonka tarkoituksena on näyttää koko kansalle minkälainen persreikä Wall Streetin rahamaailma on.

Mainos

Samaan aikaan Gekon tytär Winnie (Carey Mulligan) peuhtaroi pörssipoikaystävänsä Jaken (Shia LaBeouf) kanssa, suunnitellen ihanaa tulevaisuutta. Jakea kiinnostaa naisensa ohella myös tämän isä, jota hän alkaa tapailemaan salaa tienatakseen enemmän rahaa fuusioprojektihankkeeseen. Winnie ei kuitenkaan pidä isästään lainkaan, joten tunnelmat kiristyvät ja pörssit luhistuvat. Kenen kantti kestää ja kuka oikeasti on menettämässä ja mitä?

Pörssimeklausta 2000-luvulla.

Legendaarinen Wall Street on nyt saatavissa ensikertaa Blu-ray-versiona. Tämän kanssa samaan boxiin on tuupattu myös vasta valmistunut jatko-osa, joka on yllättävää kyllä hieman imuisampi kuin ykkösosa. Vaikka aihepiiri on paksua kummassakin elokuvassa, on molempiin helppo imeytyä mukaan. Oliver Stonen luomat hahmot toimivat erittäin hienosti molemmissa elokuvissa.

DowJones ja muut herkut

Ensimmäisessä leffassa esiintyvä Charlie Sheen on vielä siloposkinen nuorukainen, jonka kunnianhimon Sheen on onnistunut tulkitsemaan uskottavasti. Ainoastaan lopussa oleva itkukohtaus menee myötähäpeän puolelle.

Michael Douglasin esittämä Gekko puolestaan on yksi elokuvamaailman vittumaisimmista pahiksista. Douglas onnistuu välittämään katsojalle todella tehokkaasti luotaantyöntävän ja ylimielisen miehen luonteen. Douglasin hahmo varastikin helposti aikoinaan pääroolin Wall Street -elokuvassa, eikä hahmo jatko-osassa ole muuttunut yhtään huonommaksi.

Gekko

Wall Street 2-pack Blu-ray box on hyvä hankinta Wall Street -leffojen ystäville. Kuvanlaatu on ykkösosassa hivenen pehmeää, mutta jatko-osassa on äärimmäisen tiukkaa ja terävää. Ero kuvanlaaduissa johtuu luonnollisesti kameroiden tekniikasta, joka on 20 vuoden aikana kehittynyt melkoisesti.

Bonuksia on molemmissa leffoissa kiitettävästi. Löytyy niin poistettuja kohtauksia kuin mielenkiintoisia dokkareitakin elokuvien takaa. Nämä valaisevat Stonen näkemyksiä ja muutenkin Wall Streetin hämmentävää maailmaa.

Wall Street -leffat ovat hyvää draamaa kuivakassa ympäristössä, paksuilla puitteilla, mutta jos tämä ei haittaa saa Wall Streeteistä hyvää täytettä arki- tai viikonloppuillalle juustojen ja viinien kera… Nasdaqin ja DowJonesin notkahtelukeskusteluja unohtamatta.

Mainos