Mainos

Entinen YK-sotilasjohtaja Gerry Lane (Brad Pitt) on jättänyt rankan työnsä ja keskittynyt seesteisempään elämään perheensä kanssa. Rutiininomainen arki kuitenkin katkeaa, kun maailmanlaajuinen zombie-epidemia iskee kaikkialle maailmaa lähes samanaikaisesti. Gerry perheinnen kuljetetaan sotilaslaivaan, josta he saavat turvapaikan, mutta maksuksi siitä joutuu Gerry palaamaan entiseen työhönsä ja lähteä yhdessä tiedemiesten kanssa etsimään taudin alkuperää ja mahdollista parannuskeinoa.

Kaaos

Max Brooksin samannimiseen kirjaan perustuva World War Z ei suoranaisesti kerro itse kirjan tapahtumia, vaan pureutuu aikaan ennen sitä. Käsikirjoitus on herkullinen ja Marc Forsterin ohjaus on intensiivinen ja toimiva.

Mainos

World War Z poikkeaa muista zombie-elokuvista siinä, että tässä zombiet eivät ole pääosissa, eikä niillä mässäillä ylimääräisiä. Kyseessä ei siis ole varsinaisesti kauhuelokuva, eikä se juurikaan saa niskavilloja pystyyn. Tunnelma on silti kohdallaan, ja varsinkin 3D-versiossa jännitystä on jatkuvasti ilmassa.

3d-kuva

Bonuspuolelta löytyy ihan kiva nippu materiaalia elokuvan tuotannosta, jotka katselee huomaamattaan kaikki melko nopeasti. Niistä jää kuitenkin muutakin käteen kuin näyttelijöiden ja ohjaajien kehuja. Itse Pitt ei ole suostunut yhteenkään haastatteluun, joten katsojan on tyytyminen on pelkästään muihin tuotannon henkilöihin ja näyttelijöihin.

Mainos