Mainos
Lapsille tehty, mutta aikuisille suunnattu Lego-elokuva herättää LEGO System -hahmot eloon, 3D-seikkailussa.
 
Tavallinen Lego-ukko Emmet on huoltomies, tavallisella Lego-rakennusalalla. Hänen työpäivänsä saa melkoisen käänteen, kun mystinen Lego-kaunotar tulee ja vie hänet maailmanpelastusseikkailuun, kertoen tämän olevan kaikkein tärkein lenkki universumissa. Pettymys on suuri, kun Emmet ei oikeasti olekaan supersankari, tai edes niin kovin tärkeä. Mutta koska mies on jo vedetty mukaan, on maailma pelastettava – oli Emmet spesiaalimies tai ei.
 
 
LEGO Elokuva on lapsille suunnattu, mutta oikeasti se on tehty Legojen kanssa 1980-luvulta asti leikkineille. Allekirjoittanut on itse varttunut Lego-palikoiden parissa ja kaikki tutut kliseet, ongelmat ja riemut löytyvät LEGO Elokuvasta. Leffa on pullollaan hauskaa inside-läppää, joka aukeaa enemmän kolmekymppisille ja sitä vanhemmille, kuin lapsille ja nuorille. Myös naiset jäävät vitsien ulkopuolelle, jos Barbiet, Baby Born, Gooshit tai Mattelin meikkisetit olivat Legojen korvikkeena 80 ja 90-luvuilla.
 
Puna-sini-laseilla voit katsoa tämän kuvan avulla palasen leffan syvyysvaikutelmasta.
 
Elokuva näyttää pirun hyvältä Blu-ray 3D:na, mutta se on visuaalisesti todella kaunis myös kaksiulotteisena. Yksityiskohtia on mielettömästi ja stop-motion-animaatioita itse tehneet katsovat leffaa leuka nilkoissa.
 
Bonuspuolelta löytyy parodiaa Machetesta, dokumentaaria elokuvan tekemisestä ja lapsille suunnattua huttua. Koko rahalla saa sisältöä ja jatko-osakin hyvien voittojen johdosta päästään mahdollisesti tulevaisuudessa vielä näkemään.
Mainos