Blu-ray-arvostelu: Nymphomaniac

 

Englantilaisessa peruskerrostalolähissä asustava Seligman (Stellan Skarsgård) löytää sivukujalta pieksityn naisen. Seligman avustaa naisen kotiinsa ja tarjoaa tälle teetä. Pian keskustelu kääntyy naisen psykologiseen ongelmaan –  nymfomaniaan, jonka tarinan hän kertoo kokonaisuudessaan pitkän kaavan kautta miehelle. Joe-nimisen naisen (Charlotte Gainsbourg) nuoruus oli jo lapsesta saakka astetta kierompi, mutta aikuisuus on vielä totaalisen eri tarina.

 

 

Nymph()maniac on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa pureudutaan Joen lapsuuteen ja nuoruuteen, jossa seksiä on paljon ja se on estotonta. On pakko nostaa hattua nuorta Joeta esittävälle Stacy Martinille, joka uskaltaa rohkeasti olla kameran edessä kaikkine eliminensä alasti. Samaa hattua on nostettava myös Indiana Jones ja Transformers-poika Shia LaBeoufille, joka myös esittelee suonekasta erektiotansa koko maailmalle. Molempien osalta homma on hoidettu valitettavasti kuitenkin digitaalistuntein, joten Martinin ja LaBeoufin oikeita sukuelimiä ei elokuvassa nähdä. Vartalot ovat Antichristin tavoin pornotähtien, ja naamat on korvattu oikeiden tähtien kasvoilla.

 

Von Trierin seksikäs Nymph()maniac erottuukin muista seksiin viittaavista elokuvistaan rohkealla hardocrepornomaisella otteellaan, josta ei löysiä, täysin erektiossa olevia peniksiä ja kosteita pimppejä puutu. Tämä sokeeraa taatusti monet, mutta kaikkihan näitä ovat eläessään nähneet, joten kukapa ei näkemästään salaa pitäisi.

 

 

Suomessa Nymph()maniac on jaettu kahteen kaksituntiseen osaan. Tämä tarkoittaa käytännössä leikattua ja rajusti lyhennettyä versiota, joka on kutistunut alkuperäisestä 5,5 tunnista vain neljään tuntiin. Kuulostaa paljolta ja sitä se onkin, mutta kaksi osaa eroavat merkittävästi toisistaan, jonka vuoksi nelituntinen sujahtaa suht vilkkaasti.

 

Toisessa osassa paneudutaan nymfomaniaan sairautena ja mielen synkemmät onkalot, tekoineen ja haluineen pääsevät pääosaan. Toinen osa onkin selkeästi rajumpi, mutta Antichristin tasolle ei onneksi mennä. Ketään tai kenenkään sukuelimiä ei silvota, eikä veri muutenkaan roisku, mutta synkät fetissit ja pahan uhka loistavat olemassaolollaan.

 

 

Lars Von Trier on tunnettu vakavista mielenongelma-aiheistaan, joiden kuvaus on häiritsevän realistinen ja vaikuttava. Tällä kertaa liikutaan seksin maailmassa, mutta nymfomania saa sairautenaan suuremman roolin. Nymfomanian kuvaus on onnistunut aidonoloisesti, jota sairastamattoman on kuitenkin vaikea todistaa. Uskottavuus on silti kaikesta häröilystä huolimatta kohdallaan.'

 

 

 

Nymph()maniac hieraisee kevyesti myös seksifetissejä, joista rajuin on hakkaaminen ja raju piiskaaminen. Nämä kohtaukset ovat leffan tuhdeinta antia, jotka saavat helposti kämmenet hikoilemaan. Myös Antichrist-leffan aikaansaamat traumat kaivellaan esiin, kun poikalapseen kohdistuva kohtaus käynnistyy elokuvan toisiksi viimeisessä chapterissa.

 

 

Elokuvan ainoa miinus on sen outous, eli kohtuuton kesto. Pari minuuttia yli neljä tuntia on tuhti setti, jonka pureskeleminen vaatii sekä herpaantumatonta keskittymistä, että vahvaa virtsarakkoa. Leffan olisi voinut helposti tiivistää kohtuullisempaan kolmeenkin tuntiin. Blu-ray ja DVD-versioissa tämä on inhimillistetty helpommin lähestyttäväksi kahden levyn kahteen osaan, jotka voi katsoa eri päivinä tai eri viikkoina.

 

Miinuksen voi antaa myös osittaisesta ennalta-arvattavuudesta, sillä ainakin hallusinaatiokohtauksen käänne on jo hyvissä ajoin ennakoitavissa. Tämä ei ole ainut itsestäänselvyys muuten niin arvaamattomassa ja koukuttavassa tarinassa.

 

Nymph()maniac on ehdottomasti vuoden vaikuttavin elokuva, joka jää taatusti historiankirjoihin kiellettynä ja paheksuttuna pornodraamana. Se on kuitenkin elokuvana kovaa kamaa ja katsomisen arvoinen kokemus.