Mainos

CHIPS-komedian maantiepoliisit ovat varsinaisia ruskean reijän rapsuttelijoita. Muun muassa tästä syystä oikea California Highway Patrol ei ole ollut tukemassa elokuvan tuotantoa – sentilläkään.

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja päätähti Dax Shepard esittää entistä Jonia, motocross-superstaraa, joka tekee kaikkensä pitääkseen kyllästyneen vaimonsa kiinnostuneena itsestään. Hänen viimeinen oljenkortensa on ryhtyä poliisiksi, sillä naiset hakevat vanhan viisauden mukaan miestä, joka muistuttaa tämän isää – ja Jonin vaimon (Kristen Bell) isä oli poliisi.

Samalle osastolle, eli Kalifornian liikkuvan poliisin yksikköön päätyy myös FBI:n erikoisagentti Ponch (Michael Penña), joka tekee osastolla sisäistä tutkintaa.

Mainos

Veikkoset päätyvät partnereiksi. Tämä on yhdistelmä, josta revitään irti paljon paskahuumoria ja liikenneonnettomuuksia.

Paskalakit pyörillä on saanut osakseen ristiriitaisia arvioita. CHIPS on kuitenkin parasta hulluttelua etenkin ysärikomedioiden ystäville. Huumori on roisia ja yllättävää. Osa vitseistä vaatii tosin hieman ymmärrystä amerikkalaisesta poliisikulttuurista, mutta sitä tuntematokin pysyy kärryillä. Mikä ilahduttavinta, Jonin hahmo on asteen verran syvempi kuin habitus antaa ymmärtää.

Elokuvan parasta antia on kuitenkin aidot stuntit ja täydellinen CGI-animaatioiden puute. Kaikki kolarit ja räjähdykset ovat aitoja. Kuvaus näissä kohtauksissa on maltillista, joten katsoja pääsee todella nauttimaan 1980- ja 90-lukujen action-leffojen tyyliin toimintakohtauksista. Tätä lisää, Hollywood!

Blu-ray on kyllästetty koostevideolla ja poistetuilla kohtauksilla. Eli tavanomaisella tavaralla.

CHIPS – Paskalakit pyörillä on pitkästä aikaa hauska toimintakomedia, joka ei suotta kaunistele kielenkäytöllään. Mitään Ace Ventura -venyttelyä ei kuitenkaan ole syytä odottaa.

Mainos