Mainos

Kun kaksi vakoojaa löytää toisensa keskellä Toista maailmansotaa, jää totuuden ja valheiden rajat hämäräksi. Kireiden hymyjen taakse kätkeytyy jäytävä pelko.

Ranskan Marokkoon lähetetty Max Vatan (Brad Pitt) saa paikan päällä kulissipuolisokseen hurmaavan Marianne Beauséjourin (Marion Cotillard). On vuosi 1942 ja Toinen maailmansota käy kuumana. Natseja on joka puolella, eikä voi olla varma, kuka on liittolainen, kuka vakooja. Maxin ja Mariannen kulissiliitto kantautuu tehtävän läpi, muuttuen oikeaksi liitoksi parin päästessä Lontooseen. Sota ei kuitenkaan ole ohi, ja vaikka Max ja Marianne pääsevät pois vihollisten luota, ei sodan armottomuus kuitenkaan jätä heitä rauhaan. Maxin saadessa V-osastolta vaikean tehtävän, alkaa pariskunnan liitto rakoilla.

Mainos

Paluu tulevaisuuteen -ohjaaja Robert Zemeckis on ohjannut hienon elokuvan, joka huokuu vanhojen tähtielokuvien henkeä. Brad Pitt ja Marion Cotillard näyttelevät upeasti ja ilmentävät pienilläkin ilmeillä entisten vakoojien ristiriitaisia tunteita. Alan Silvestrin musiikki, sekä tuttuja swing-klassikoita sisältävä soundtrack sopii mainiosti elokuvaan, ja soundtrackia kuuntelisi varmasti mielellään myös muutenkin. Kuvaustyyli on tuulahdus menneiden kulta-aikojen elokuvaa, maisemat piirtyvät isoina ja kauniina ja hahmojen tunteet tulevat lähikuvissa hienosti esiin.

Elokuvan näyttelijäntyölle on Zemeckis antanut hienosti tilaa. Vaikkakaan Maxin hahmoon ei ole lähtökohdiltaan helppo samaistua, on Brad Pittin tulkinta hyvin kouriintuntuvaa ja Maxista välittää. Marianne taas hurmaa jo alkusekunneilta ja hänen katseeseensa tuntuu aina kätkeytyvän jotain. Maxin, kuten katsojankaan, ei ole kovin helppo aina tulkita, mitä Marianne ajattelee.

Sivuosissa nähtävät August Diehlin Hobar, Jared Harrisin Frank Heslop ja Simon McBurneyn tiukkana V-osaston tehtävänantajana tuovat oman väkevän mausteensa Maxin ja Mariannen selviytymistarinaan.

”Liittoutuneet on kamalan kaunis elokuva epätodennäköisestä rakkudesta”

Zemeckiksen ohjaus ja Steven Knightin käsikirjoitus rytmittää elokuvaa loistavasti draaman, toiminnan, romanssin ja vakoilun välimaastossa. Elokuvassa on jokaiselle jotakin.

Liittoutuneet on kamalan kaunis elokuva epätodennäköisestä rakkudesta julman toisen maailman sodan keskellä, jossa kotiinpääsy ei tarkoita vielä rauhaa. Suositellaan katsottavaksi paremman puoliskon kanssa, mutta yksinkin tämä menee vallan mainiosti.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Liittoutuneet
Edellinen artikkeliPeliarvostelu: Carnival Games VR
Seuraava artikkeliPeliarvostelu: Goat Simulator: The Bundle
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
elokuva-arvostelu-liittoutuneetSotaa, rakkautta, vakoilua, jännitystä. Tässä kamalan kauniissa elokuvassa on jokaiselle jotakin.