Mainos

Entinen poliisi, nykyinen palkkionmetsästäjä Milo Boyd (Gerard Butler) saa tehtäväkseen saalistaa oikeusistuinta pakoilevan toimittaja Nicole Hurleyn (Jennifer Aniston). Lähtötilannesoppaa kuitenkin hämmentää se, että naikkonen sattuukin olemaan hänen oma ihana ex-vaimonsa. Ristiriitoja ja vääntöä on siis luvassa. Ja kuten kuvioon kuuluu, myös vanhaa parisuhdetta pitää jauhaa ja käydä läpi. Mikä olikaan kenen vika, ja kuka on ärsyttävin. Elokuvan aikana Milo saalistaa Nicolea milloin missäkin, aina laukkaradalta rakastavaisille suunnattuun hääyöhotelliin. Ja kuten kuvioon kuuluu, vanha suola alkaa yllättäen janottamaan.

 

Lähtökohdiltaan elokuva on ihan potentiaalinen komediapaketti. Jotain käsikirjoituksessa ja ohjauksessa on kuitenkin mennyt pieleen. Juonessa ei ole mitään hauskaa. Tai olisi hauskaa, mikäli kaikkea ei tietäisi etukäteen. On huolestuttavaa, jos komedian aikana ei naurata kertaakaan.

Mainos

 
Rakastavaiset, vittuilevaiset
 

Paitsi ennalta-arvattava, juoni on myös tylsä. Kaupan päälle se toistaa itseään niin paljon, että katsojassa herää ahdistus ja myötähäpeä. Toimivimmat kohtaukset on kopioitu lähes millintarkasti jo valmiiksi menestyneistä parisuhdekomedioista. Eniten kopiotavaraa löytyy Sekaisin Marista -elokuvasta. Sillä erotuksella, että hauskat kohtaukset on jotenkin onnistuttu lässäyttämään.

 

Sisällöllisesti kökköä elokuvaa on yritetty pelastaa paitsi tekemällä Nicolesta täysin identtinen Frendien Rachelin kanssa, myös musiikilla. Elokuvan musiikki koostuu vain uusimmista radiossa pyörivistä hittirenkutuksista.

Nicole kuin Rachel

 

Yhteenvetona Exän jäljillä on siis kevyt kertomus päättyneen parisuhteen ristiriidoista ja niiden ratkomisista, mutta elokuvalla ei ole mitään annettavaa katsojalle. Elokuvaa voisi suositella sellaisille henkilöille, jotka eivät koskaan ole nähneet ainottakaan elokuvaa, ja joille televisio on laitteena täysin tuntematon. Silloin elokuvan kohtaukset saattaisivat naurattaa ja juoni olla kiehtova. Myös opinnäytetyön tekemisen pakenemiskeinona elokuva saattaisi juuri ja juuri toimia.

Mikäli joku muu haluaa elokuvan sisällyttää iltaohjelmistoonsa, on suositeltavaa hommata viereen jotakin muuta tekemistä. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi siivous tai lukeminen.

Jokaisessa leffassa pitää olla takaa-ajo- ja ampumiskohtaus

 

Ekstroja leffassa on muutama. Perinteisten "näin tehtiin"- ja "kulisseissa"-pätkien lisäksi listalla on mukahauskat ohjeet palkkionmetsästäjän päihittämiseen.

HL

Mainos