Mainos

Lihaksikas mies lempinimeltään Rainer… eikun Driver (Dwayne Johnsson) on juuri vapautunut vakilasta kymmenen vuoden kakun maistelun jälkeen. Päämääränään hänellä on vain yksi missio: tappaa kaikki hänen veljensä kuolemantuottamukseen osallistuneet ihmisperkeleet.
Homma ei ole kuitenkaan niin helppoa mitä voisi äkkiseltään kuvitella, sillä peräänsä Raider saa eläköityvän poliisiveteraanin (Billy Bob Thornton) ja tasavertaisen tappajamiehen (Oliver Jackson-Cohen).

Automies

Faster
on elokuva, jolla olisi mahdollisuudet vaikka mihin. Mahdollisuudet kuitenkin pilataan heti alussa. Jos Driverin hahmon sympaattisuudella olisi kikkailtu hieman enemmän, olisi elokuva ollut jopa vaikuttava. Nyt se jää perus toimintamässäilyn tasolle.

Poliisien poliisi

Mainos

Leffan käsikirjoitus ei ole sysipaska. Elokuvassa on toiminnan lisäksi myös dramatiikkaa ja vaikuttavaa isäpoika hempeilyä. Myös itse Dwayne Johnson saadaan elokuvassa vuodattamaan osittainen kyynel. Tätä voidaan jo pitää huippusuorituksena näyttelijältä, jonka todellinen lahjakkuus piilee valtavaksi treenatuissa* lihaksissa.

Ajoampuja

Blu-ray sisältää häviöttömän audiovisuaalisuuden lisäksi DVD:tä enemmän ekstroja. BD:n speciaaliekstroissa nähdään mm. tarkempaa tutustumista näyttelijöihin, aseisiin ja kuvakäsikirjoitukseen. Levyltä löytyy tietysti myös BD-Live ja movieIQ+sync.

Faster on viihdyttävä toimintaralli, joka soveltuu oikein hyvin romanttisen iltapalan jälkkäriksi.

KE

(*=hormonaalisesti rakennettu)

Mainos