Koti Elokuva-arvostelut DVD/BD/UHD/VOD Final Destination 5 (Blu-ray 3D)

Final Destination 5 (Blu-ray 3D)

Mainos

Joukko eri työpaikkojen johtajia kerääntyy virkistysretkelle, jonka tarkoituksena on kaivaa johtamisesta kaikki irti. Matka katkeaa jo alkutaipaleella kun yksi heistä näkee ennenäyn karmivasta tulevaisuudesta.

Tämän johdosta hän pelastaa melkein kaikki, mutta itse kuolema on asian laidasta eri mieltä. Kuolema alkaa tuttuun tapaan keräilemään hengissä säilyneitä mitä eriskummallisimmilla tavoilla.

Sama toistuu kuin viisi kertaa aikaisemminkin, tällä kertaa vain rajumpana kolmiulotteisuusmässäilynä kuin ennen. Lasia lentää silmille jo heti alkuteksteistä lähtien, eikä mässäily jää siihen. Silmille lentelee jatkuvasti jotain mättöä mm. verta, lasia, puuta, rautaa, purjevene, silmä, käsi, auto ja silta. Tämä on oikeasti sitä miten 3D toimii parhaiten.

Mainos

Juonesta viis, kunhan on jännitys ja intensiivisyys kohdallaan. Vaikka leffan juoni onkin peruskauraa, on se kuitenkin myös perustoimiva ja paikoitellen yllättävä. Kolmiulotteisuudella ei herkutella myöskään liikaa, kuten monissa muissa leffoissa, jolloin kolmiulotteisuuteen turtuu. Tässä kun seuraa dialogia, saattaakin käydä jotain kolmiulotteisesti todella yllättävää ja karmivaa. I like!

Leffan näyttelijät ovat tasaisen varmoja perusnäyttelijöitä, sillä ei heiltä ihmeitä odoteta, eikä tarvita. Riittää, että he osaavat pelätä ja juosta katsojan kanssa kuolemaa karkuun, ja sen he osaavat.

Elokuvan pointti on puhtaasti pelottaa ja viihdyttää. Enempää kun ei odota, saa erittäin viihdyttävän puolitoistatuntisen kauhuseikkailun, joka hyppää silmille muita 3D-leffoja raivokkaammin. Kiehtovana bonarina on lopputwisti, joka tuo tuttuja tunteita ykkösosan nähneille. Elokuvan lopputekstien yhteydessä näytetään vielä parhaita kuolemia neljästä aikaisemmasta leffasta, kolmiulotteiseksi modifoituna.

Blu-rayn bonuksista löytyy vaihtoehtoisia kuolemakohtauksia, kuolemakohtausten tehosteiden tekoprosessikoosteita ja muuta kuolemaan liittyvää pikkukivaa.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Final Destination 5
Edellinen artikkeliMissä kuljimme kerran (DVD)
Seuraava artikkeliJak and Daxter Trilogy (PS3)
Kirjoittaja on Respawn.fi-sivuston päätoimittaja.
final-destination-5-blu-ray-3dJoukko eri työpaikkojen johtajia kerääntyy virkistysretkelle, jonka tarkoituksena on kaivaa johtamisesta kaikki irti. Matka katkeaa jo alkutaipaleella kun yksi heistä näkee ennenäyn karmivasta tulevaisuudesta. Tämän johdosta hän pelastaa melkein kaikki, mutta itse kuolema on asian laidasta eri mieltä. Kuolema alkaa tuttuun tapaan keräilemään hengissä...