Mainos

Viimeinen koulupäivä ennen kesälomaa saa koulun sekaisin – jopa opettajat.

Andy (Charlie Day) on yksi sekoamispisteessä olevan junior high schoolin opettaja, joka saapuu viimeiselle työpäivälleen ennen kesälomia. Koulu on sekaisin. Oppilaat ovat villejä ja kuria pystyy ylläpitämään ainoastaan koulun pelottavin opettaja, Strickland (Ice Qube). Kun Andy joutuu todistamaan Stricklandin ja oppilaan välikohtausta, saattaa Andy itsensä tilanteeseen, jonka vuoksi potkut saanut Strickland uhkaa vetää Andya koteloon koulun jälkeen. Paniikissa oleva vässykkä tekee kaikkensa saadakseen Stricklandin leppymään ennen aikuisten koulutappelua.

Mainos

Fist Fight on ohjaaja Richie Keenin debyytti – jota myös tähdittää cameo-roolissa Apple-myyjänä. Elokuvan tarina on lopulta varsin ennalta-arvattava, mutta se tarjoaa myös paljon yllättäviä ja hauskoja kohtauksia. Viihdyttäjänä Fist Fightia voikin pitää ihan onnistuneena. Icu Qube on kivikasvoineen hauska joka tapauksessa, vaikka tarinaa ei olisikaan.

Blu-ray:n bonussammio on köyhä, mutta kukapa sitä tällaisen komedian ekstroja niin kaipaakaan. Leffa ajaa itse kivasti asiansa. Se saa hymyilemään.

Mainos