Mainos

Huippusuosituksi muodostunut Game of Thrones on ilmiö, josta puhutaan varmasti enemmän kuin mistään muusta nykysarjasta. Kun ottaa huomioon, että kyseessä on niin sanottua high fantasya eli korkealentoista keskiaikafantasiaa, jossa lohikäärmeet ovat oikeita ja eläviä olentoja, ja jossa jopa kuolleita pystytään herättämään henkiin, on suosion määrä entistäkin uskomattomampaa.

Tämän kaiken seurauksena sarjan uusia kausia odotetaan kuin kuuta nousevaa ja vieläpä pökerryttävin odotuksin. Voiko tällaisiin odotuksiin mitenkään vastata?

Hyvästit kirjoille

Kuudennen kauden kohdalla otettiin merkittävä askel sarjan historiassa, sillä nyt (monessa mielessä) hurjaa mainetta nauttiva televisiosarja teki entistä suurempaa pesäeroa lähdemateriaalinsa, George R. R. Martinin kirjoittamiin kirjoihin. Kun kirjasarjalle on saatu odottaa jatkoa, tv-puoli puskee eteenpäin omia linjojaan pitkin fanien nälkää tyydyttämään.

Mainos

Ehkä juuri tästä syystä odotuksiin ei ole täysin vastattu. Kuudes kausi on eittämättä viihdyttävä, mutta samalla myös monella tapaa pettymys. Omia ja myös muiden ajatuksia kanavoiden: tällä kaudella on vahva tuntu niin sanotusta välikaudesta, jolla pohjustetaan tulevia tapahtumia entistä enemmän, eikä erityisen suuria juonenkäänteitä edes pyritä tarjoamaan.

Onko ratkaisu oikea vai väärä, siihen lienee tässä vaiheessa mahdotonta vastata jatkoa tuntematta. Aika näyttää, millainen on Game of Thronesin tulevaisuus.

”Kuudes kausi on eittämättä viihdyttävä, mutta samalla myös monella tapaa pettymys”

Kuudennen kauden tapahtumien alku ei ollut helpoin mahdollinen. Tässä vaiheessa tarinaa monet kiinnostavat hahmot olivat jovaihtaneet hiippakuntaa, eivätkä kaikki uudet hahmot ole onnistuneet tekemään itsestään yhtä kiehtovia. Toki paljon oli odotuksia myös tiettyjen tarinalinjojen edistymisestä ja jännittävistä käänteistä, ja siinä missä osaan näistä vastattiin, osa tuntui jäämään roikkumaan katsojia odotuttamaan.

Kauden alkupuoli on monessa mielessä melkoista venytystä ja hidastempoista rakentelua. Jos ei nyt aivan tyhjäkäyntiä, niin ainakin suureen Game of Thrones -nälkään vastaamatonta antia. Pidemmälle päästessä meno onneksi hurjistuu selvästi ja jännityskierteet nousevat varsin korkealle eikä kauden loppupuoli – noin kolme viimeistä jaksoa – pettymystä tuotakaan.

Mukana on paljon upeita hetkiä ja tietynlaisia täyttymyksiä, mutta samalla myös paljon suvantoa ja paikoillaan polkemista. Sarjan suurena fanina koen kokonaisuuden hienoiseksi pettymykseksi, vaikka sitä toisaalta osittain olivat jo kaudet kolme ja viisi.

Tavallisten kuolevaisten mittapuulla Game of Thronesin kuudes kausi on yhä rautaista katsottavaa. Sen sijaan sarjan omalla skaalalla kausi on kenties koko sarjan tähän asti tylsin ja vähiten koukuttavin.

Faneille kausi onkin tietysti pakkokatsottavaa, enkä usko muunlaisten katsojien näin pitkälle sarjassa edes pääsevän. Joka tapauksessa jatkoa odotellaan kieli vyön alla.

Mainos