Mainos

 

Amerikkalainen keksijämies ostaa kiinalaiselta kirpparimyyjältä pojalleen joululahjaksi pienen otuksen, johon pätee kolme sääntöä
1. Älä altista sitä valolle, 2. Älä kasta sitä, 3. Älä missään tapauksessa anna sille ruokaa puolen yön jälkeen. Arvatenkin amerikkalaisperhe rikkoo kaikkia näitä sääntöjä ja soppa on valmis.

Steven Spielberg löysi 80-luvun alussa Yksin Kotona -elokuvien ohjaajan Chris Columbuksen erikoisen käsikirjoituksen riiviöistä, ja päätti pistää omat rahansa likoon leffan puolesta. Riski kannatti sillä menestystä rapisi ovista ja ikkunoista. Gremlinsin tarina on niin outo että se on hellyyttävän pelottavan omituisella tavalla hauska… juuri niin. Tämä vuonna 1984 valmistunut leffa on edelleen mitä mainiointa viihdettä, mutta hivenen raakaa pienemmille lapsille. Alussa kaikki on nimittäin ihanan herttaista, sitten pahuksen jännää ja lopuksi ällöttävän sotkuista. Nämä kaikki yhdistettynä on kuitenkin yllättävän hyvä kokonaisuus.
 
Blu-ray -version kuva on iso pikseleiltään, mutta hivenen pehmeä, ehkä juuri huonojen 80-luvun kameraoptiikoiden takia. DVD-kuvan tämä kyllä voittaa mutta teräväpiirto ei ole paras sana kuvaamaan tarkkuutta. Ääniraitana toimii Dolby Digital TrueHD 5.1, jonka nuhjuinen 80-luvun soundi on miksattu onnistuneesti myös takakanaviin ja subbariin. Silti mitään massiivista monikanavailotulitusta on turha odottaa. Bonuksina löytyy pari erittäin mielenkiintoista maistiasta, sillä jostain Amblinin arkistoista on löytynyt alkuperäinen filmille kuvattu Making -of -kooste, jossa toistuu täsmälleen sama puffaava kaava, joka on totuttu näkemään  nykypäivänkin makingoffeissa. Leffaa kehuvat vuorotellen niin näyttelijät kuin ohjaaja ja tuottajakin.
Lisäksi levyltä löytyy n. 10 minuuttia ennen näkemättömiä poistettuja kohtauksia, kommenntiraidalla ja ilman. Myös itse leffan lomassakin voi kuunnella myös parikin eri kommenttiraitaa, joissa lörpöttelevät niin ohjaaja, näyttelijät, tuottajat kuin myös erikoistehosteiden tekijä.
Nostalgista menestysleffaa kaipaaville Riiviöt Blu-ray on oiva paketti omistaa tai vuokrata.
 
KE

Mainos