Mainos

Alfred Hitchcock on yksi maailman tunnetuimmista elokuvaohjaajista. Miehen melkeinpä jokainen elokuva on noussut kulttimaineeseen ja saanut nauttia kovasta suosiosta vielä tänäkin päivänä.

Hitchcock-biografiadraamaelokuva kertoo Arlfredin (Anthony Hopkins) ja Alman (Helen Miller) tarinan. Elokuva sijoittuu aikaan, jolloin Hitchcock yritti raapustaa kasaan b-luokan filmiksi tuottajien toimesta haukuttua Psyko-elokuvaansa. Herra pistää koko omaisuutensa peliin, eikä piittaa pätkääkään tuotantoyhtiöiden mielipiteistä. Miehen parisuhde joutuu koetukselle niin taloudellisten seikkojen, kuin myös likaisen isännän mieltymysten takia, jotka kohdistuvat blondeihin pääosaesittäjättäriin.

 

Mainos

Scarlett Johansson

 

Anthony Hopkins on näyttelijä, jonka elokuvaroolit muuttuvat melkeinpä samantien klassikoiksi. Urhrilampaiden kannibaalihahmo Lecter elää edelleen voimakkaasti ja järkyttää uusiakin sukupolvia. Nyt mies on joutunut tekemään ns. reverset ja hyppäämään jo valmiiksi kulttihahmon hanskoihin. Hopkins ei petä odotetusti ketään ja onnistuu erittäin hyvin roolissaan. Myöskään Millerin suorituksessa ei ole missään nimessä moitteen sanaa – päinvastoin.

 

Leikkaamo

 

Lähes kolmesataamiljoonaa dollaria maksanut Hitchcock-elokuva on ohjaaja Sacha Gervasin yritelmä tehdä elokuva Hollywoodin kulta-ajasta, Hollywoodin tavalla. Se yrittää hieman valoittaa sitä minkälainen likainen vanha herra Hitchcock oli, mutta ei kuitenkaan sitten uskalla paljastaa aivan kaikkea sitä herkkua, jota olisi ehdottomasti pitänyt tuoda esille. Loppujen lopuksi Aatusta jätetään melko inhimillinen ja tylsä kuva, mutta Millerin esittämää Alma Revilleä ylistetään kaikin mahdollisin tavoin. Ja oikeaan paikkaan ylistykset tietysti menevätkin.

 

Aatu ja kirja

 

Hitchcock on elokuva, joka jokaisen Hitchcock-fanin tulee nähdä, mutta asenteeksi kannattaa ottaa  ennemmin hieman varauksellinen suhtautuminen, kuin varman superhyvän leffan näkeminen. Näinollen kokemus saattaakin yllättää.

Bonuslaarista löytyy nivaska kulissien takaista materiaalia, yksi poistettu kohtaus ja Hitchcockia ylistäviä dokumentteja.

 

Kristian Eloluoto

 

Mainos