Mainos
Tony Starkin (Robert Downey Jr.) robottipukusalaisuus on paljastunut kaikille. Miehen Iron Man -robottiasua ihaillaan ympäri maailmaa ja kilpailijat koittavat jäljentää sitä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Iron Man kohtaa myös vihollisia niin Yhdysvaltain valtion taholta, kuin myös venäjän suunnalta. Paha Ivan Vanko (Mickey Rourke) nimittäin haluaa robottisankarin kiivaasti pois päiväjärjestyksestä. Myös Starkin hengissä pitävä rintavärkki tuottaa herran kehoon myrkkyä, jonka vuoksi Starkin elinaika alkaa käymään vähiin. Kun tilanne alkaa mennä liian kuumottavaksi, saa Stark apua militaristiselta puolelta ja kohta pahiksilla onkin vastassa kaksi Iron Mania.
 
Osuma
 
Ensimmäinen Iron Man oli Marvel-viihdettä parhaimmillaan. Siinä kaikki sisältö oli kiinnostavaa ja tarina toimi täysin. Jatko-osassa puolestaan poljetaan paikoillaan, ja vaikka paljon tapahtuukin, ei siinä silti tapahdu mitään mielenkiintoista. Jopa lopputaistelu on aivan liian pieni ja Iron Manin puolelta läpihuutojuttu. Mikä ihmeen sankarileffa se tämä on? 
 
Onneksi tekijät ottivat kolmosessa varman päälle, sillä Iron Man 2 on pettymys, jopa sarjakuvan HC-faneille.
 
Neuvottelu
 
Robert Downey Jr. loistaa kuitenkin jälleen roolissaan nokkelana sanaseppona. Myös Samuel L. Jackson saa enemmän jalansijaa, ja Marvelin ensimmäistä vaihetta pohjustetaan tutuin hahmoin. 
 
Lopputekstien jälkeistä Thor-viittausta ei myöskään kannata ohittaa, mikäli sitä ei aikaisemmin ole nähnyt. Tällä tietysti halutiin aikoinaan hehkuttaa The Avengers -leffaa, joka päätti Marvelin ensimmäisen vaiheen vuonna 2012.
 
Misukka
 
Bonusvalikoista löytyy kurkistuksia S.H.I.E.L.D:in datalaariin, kommenttiraitaa ja muuta pientä.
 
Iron Man 2 ei ole sysihuono leffa, mutta se on ehdottomasti huonoin Iron Man -trilogian elokuvista.
Mainos