Mainos

Tositapahtumiin perustuva Kuninkaan puhe kertoo kiinnostavan tarinan henkisten muurien rakentumisesta ja murtumisesta Englannin kuningasperheen kautta. Voimakaspersoonaisen Kuningas Yrjö V:n (Michael Gambon) kuollessa valta siirtyy tämän vanhimmalle pojalle, Edvard VIII:lle (Guy Pearce). Eetun naiselämän arveluttavan vilkkauden vuoksi valta ei tällä kuitenkaan kauaa pysy, vaan siiryy tämän nuoremmalle veljelle, Bertielle (Colin Firth). Vallan siirtyminen kuitenkin arveluttaa – pystyykö koko ikänsä puhumisen vaikeudesta kärsinyt uusi kuningas selviytymään tehtävästään edes auttavasti, varsnkin kun päälle painaa vahvasti toisen maailmansodan uhka?

Bertien vaimo, tuleva kuningataräiti Elisabeth (Helena Bonham Carter), järjestää miehelleen jälleen uuden puheterapeutin (Geoffrey Rush). Kuumien lasikuulien suussa imeskelyyn terapiatarkoituksessa kyllästynyt mies ei ole asiasta erityisen innoissaan. Terapiaistunnot jäävät yhteen miehen kokiessa uuden tyylin olevan tasan yhtä tyhjän kanssa kuin aikaisemmatkin. Kuninkaan saappaisiin astuminen saa Bertien kuitenkin muuttamaan mielensä ja hän palaa terapiaan. Terapiaistunnot ovat vaihtelevia ja välillä voimakkainkin tuntein latautuneita, joka muodostaa terapeutin ja kuninkaan välille vahvan ystävyyssiteen.

Terapian tarpeessa

Mainos

Elokuva on kertomus puhumisen ja esiintymisen vaikeudesta silloin, kun päälle luodaan vanhvoja odotuksia, paineita ja vaatimuksia. Aikuisen miehen pelko epäonnistumista kohtaan ja oman puhevian häpeäminen ovat elokuvaa kuljettava lanka. Elokuva ei turhaan ole voittanut Oscareita, sillä käsikirjoituksen, ohjauksen ja roolien yhteistyönä alkuajatukseltaan tylsähköstä kertomuksesta muotoutuu mukaansa tempaava tarina, joka on katsottava yhdeltä istumalta.

Radiokuuluttaja

Elokuva on tehty viimeistä piirtoa myöten huolellisesti. Musiikki sopii elokuvaan ja kuvat on rakennettu tukemaan tarinaa. Pahaa sanaa elokuvasta ei siis ole sanottavana.

Lisämateriaalina Blu-raylla on alkuperäinen kuninkaan puhe, elokuvan tiedotustilaisuus, ohjaajan kommenttiraita ja kertomus elokuvan muodostumisesta.

HL

Mainos