Mainos
Sony on jälleen julkistanut PlayStation Blogissaan tammikuun ilmaiset PS Plus -pelit.

Tammikuussa PlayStation Plus -jäsenet rakentavat värikästä maailmaa ja taistelevat lukemattomia vihollisia vastaan Portal Knights -pelissä sekä kiitävät alas lumisia rinteitä Alpeilla ja Alaskassa Steepin avoimessa maailmassa.

Mainos

Keen Gamesin kehittämän Portal Knightsin ympäristössä kohoavat palikat tuovat ensimmäisenä mieleen Minecraftin. Peleillä onkin yhteisiä piirteitä, mutta Portal Knights tarjoaa lisäksi eloisan roolipelielämyksen, joka on täynnä sitkeitä vihollisia ja kasapäin ryöstösaalista, sekä uniikin maailman, jossa ympäristöt vaihtuvat sattumanvaraisesti.

Portal Knightissa pelaaja pystyy muokkaamaan kaikkea ympärillään esimerkiksi louhimalla raaka-aineita ja kasaamalla lohkareista rakennelmia. Lisäksi pelattavan hahmon ulkoasun saa itse suunnitella alusta asti. Päätä vain, haluatko olla miekkaa heilutteleva soturi, nuolilla viholliset lävistävä jousimies vai syytää tulta ja salamoita maagin vaatteissa.

Oma hahmo johdatetaan tutkimusmatkalle erilaisiin maailmoihin. Seikkailemisen lisäksi on kuitenkin tärkeää etsiä mahdollisimman paljon ryöstösaalista, jolla hahmoa voi kehittää, sillä peli aloitetaan täysin tyhjästä. Portal Knightsilla onkin paljon yhteistä Diablon ja Skyrimin kanssa – se on klassinen roolipeli, missä voit muokata hahmosi ominaisuuksia ja kykyjä vastaamaan pelityyliäsi.

Kun varusteita ja kokemusta on kertynyt riittävästi, on mahdollista rakentaa seuraavaan maailmaan johtava portaali. Oven toisella puolella viholliset ovat vahvempia, mutta tasojen luonnin ollessa täysin satunnaista ei voi koskaan tietää, mitä uudessa maailmassa odottaa. Seikkailua ei tarvitse kohdata yksin, vaan sen voi jakaa verkon välityksellä kolmen kaverin kanssa tai yhdistää voimat kotisohvalla istuen.

Steep vie jyrkille rinteille Alpeille ja Alaskaan

Tammikuussa päästään tutkimaan myös Alaskan ja Alppien vuoristojen huimaavia rinteitä liikkuen suksilla tai lumilaudalla, varjoliitimen varassa tai liitopuku päällä. Kalliita varusteita ei tarvita, kun Steep vie pelaajan hetkessä kokemaan Mont Blancin tai Denalin puuterilumella päällystetyt rinteet.

Pelissä riittää haasteita suoritettavaksi – sinä päätät, miten haluat pelata. Aikaa ei tarvitse tuhlata hiihtohississä istuskeluun, vaan voit siirtyä kartalla minne tahansa, milloin tahansa.

Steepin mielettömissä maisemissa saattaa vastaan tulla myös muita pelaajia, jotka voi haastaa nopeuskisaan tai näyttämään kyntensä temppujen tekemisessä. Hurjapäille on saatavilla myös pelitila, jossa tavoite on saada mahdollisimman paljon ruhjeita. Tämä tila onkin yksi pelin parhaista, sillä pääset syöksymään sadan kilometrin tuntivauhtia alas lumisia rinteitä.

Steepin matkassa saa laittaa aivot narikkaan ja keskittyä nauttimaan lumisten huippujen tutkimisesta.

PS Plus -ilmaistarjonta on tammikuussa seuraavanlainen:

Mainos