Mainos

Etkö saanut vielä tarpeeksesi Niohin vaikeudesta? Hyvä, sillä Nioh-pelin toinen lisäosapaketti on täällä!

”Samurai Dead Souls”, Nioh:in toinen lisuke, Defiant Honor, vie pelaajan lumisiin maisemiin taistelemaan muutamassa aivan yhtä vaikeassa tehtävässä kuin aikaisemminkin.

William kohtaa Defiant Honor tehtävissä Samurai Sanada Yukimuran. Niohin ohjaaja Yasuda ja monet muut pelitiimistä pitävät Sanada Yukimuraa suurimpana ja viimeisenä aitona samuraina. Kenttiin on löytänyt tiensä myös muutama uusi Yokai-demoni. Pomotaistelut eivät ole aivan niin vaikeita kuin Niohin loppupään rytinät, mutta kaiken kaikkiaan Defiant Honor tarjoilee hyvää, joskin hampaiden kiristystä aiheuttavaa samuraiseikkailua.

Mainos

Lisämatskuna William saa heti käyttöönsä kultaisen haarniskasetin ja pian viholliselta tipahtaa syliin myös uusi ase Tonfa. Lähitaisteluun erikoistuva ase tuo uutta virtaa Samuraitaisteluihin. Ase on nopea, mutta etäisyys viholliseen pienenee, joten riski kasvaa.

Defiant Honor tehtäviin suositellaan mentävän vasta kun William on melko korkealla tasolla. Aikaisemmasta DLC:stä Dragon of the Northista on otettu kenttäkritiikeistä hieman opikseen ja lumiset maisemat näyttävät hyvältä.

Jos pidit Niohista, etkä vielä saanut tarpeeksesi, voi tämän lisäpalikan huoletta laskea hankintalistalle.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Nioh: Defiant Honor DLC
72 %
Edellinen artikkeliNeed for Speed Payback sai takaa-ajotrailerin
Seuraava artikkeliNäin häijyltä Josh Brolin näyttää Deadpool 2:ssa
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
nioh-defiant-honor-lisaosan-arvostelu-vaikea-peli-on-taman-myota-vielakin-vaikeampiJos pidit Niohista, etkä vielä saanut tarpeeksesi, voi tämän lisäpalikan huoletta laskea hankintalistalle.