Mainos

Päättymätön tarina on kirja, jonka pikkupoika nimeltä Bastian (Barret Oliver) saa käsiinsä vanhasta antikvariaatista. Poika menee jostain syystä lukemaan ko. kirjaa koulun ullakolle, jonne hän unohtuu lukemaan kirjaa koko päiväksi… ja illaksi.

 

Kirja on jopa niin mukaansatempaava, että Bastian luulee kirjan hahmojen olevan ihka oikeita eläviä olentoja, jotka myös tiedostavat Bastianin olemassaolon.

Mainos

 

Antikvaari

 

Kirjan Mikämikämaassa eli Fantaasiassa eletään vaikeita aikoja. Paha Olemattomuus uhkaa tuhota koko Fantaasian, ja sankareiden sankarin Atreyun on pelastettava Fantaasia keinolla millä hyvänsä. Hän ratsastaa uljaalla New Forest –ratsullaan halki maiden ja mantujen, tapaa mitä ihmeellisempiä haasteita ja saapa vielä kuulla että kirjaa lukevan Bastianin on autettava häntä isolla kädellä.

 

Atreyu poninsa kanssa Surujen suolla.

 

Mahtipontisten hittileffojen ohjaaja Wolfgan Petersen on päästänyt mielikuvituksensa laukkaamaan villisti ja tuloksena on visuaalisesti karkkimainen elokuva.

 

80-luvulla yli inhimillisen hienolta näyttänyt leffa näyttää tänä päivänä surkuhupaisalta nukkeineen ja huonosti käsiteltyine bluescreen –kohtauksineen. Nämä mahtavat efektit ovat peräisin vakuuttavilta 2001: Avaruusseikkailu ja Imperiumin vastaisku –elokuvien efektitiimiltä.

 

Lohikäärme joka näyttää erehdyttävästi koiralta.

 

Vaikka itse visuaalinen puoli onkin tavallaan aivan kohdillaan, ontuu tarinan kerronta jotenkin. Se ei etene toivotulla tavalla, eikä tarinassa ole oikein mitään järkeä. Se alkaa oudosti ja päättyy vielä oudommin.

 

Elokuvan pääosaesittäjä Barret Oliver ylinäyttelee jokaisen kohtauksensa, eikä hänen hahmoonsa pääse kunnolla sisälle. Sen sijaan muut lapsinäyttelijät onnistuvat hivenen paremmin rooleissaan. Antikvariaatin sedän rooli tosin tulkittaisiin varmasti tänä päivänä melkeinpä pedofiilinä, eikä moista roolia olisi varmasti voitu tuollaisenaan hyväksyä.

 

Kilpikonna jota ei kiinnosta mikään.

 

Hämmentävästi leffassa tuntuu olevan vain kaksi biisiä. Toinen on tunnelmamelodia ja toinen on itse leffan soundtrack –biisi , joka jää rasittavasti soimaan päähän leffan loputtuakin.

 

Tekniseltä anniltaan Blu-ray on Päättymättömän tarinan faneille hyvä hankinta. Kuvanlaatu on hienoa ja yksityiskohtaista. Äänipuolella tarjotaan astetta herkullisempi ylläri, nimittäin Blu-ray –versiossa tarjoillaan ensi kertaa 5.1 –masteroitu ääniraita, joka toimii erittäin hienosti.

 

Bonusaineistoa levyllä ei ole yhtään.

 

Noh, joka tapauksessa Päättymätön tarina on kasarihelmi, joka jokaisen pikkupojan tulee nähdä ymmärtääkseen mistä mielikuvitusmaailma on tehty.

 

KE

Mainos