Mainos
Poliisipäällikkö Jari Aarnion tapaus ei liene tuntematon kenellekään. Paha poliisi -dokkari näyttää lain pimeän puolen.

Tapaus Jari Aarnioon keskittyvä dokkari näyttää uusia kulmia caseen liittyen, mm. mafiakytköksiä omaavan Veikon, muutaman vasikaksi pakotetun ja muuten tapaukseen sotkeentuneen kautta. Pinnan alla kytee Suomessakin melkoisen tummaa virtaa.

Pekka Lehdon ohjaama Paha Poliisi – dokumenttielokuva kertoo, osin dramatisoiden, Jari Aarnion tapaukseen liittyvistä taustoista. Dokkari muistuttaa visuaaliselta ilmeeltään poliisirealitysarjan jaksoa, kuin dokkarileffaa. Visuaalisen karkin puolesta muutama aika hieno Drone-kuvaus on päässyt sekaan. Miljööt vaihtelevat kaduista ja ahtaista selleistä epämääräisiin lokaatioihin, joiden lienee tarkoitus tuoda hieman raffia menoa liemeen sekaan.

Mainos

Musiikki tuo rouheaa fiilistä lisää tarinan sekaan, ja innostuneena tarinaa seuraakin, kuin olisi ulkohuussissa vanhan Alibi-lehden kera.

Tarinankerronnallisesti ei juuri poukkoilla eri ajoissa, vaan juttu etenee haastatteluissa kronologisesti leikaten. Aarnion tapauksen päivitykset leikkaantuvat väliin jonkinlaisen näköradioefektin kera.

Vaikkakin viusaalisuudessaan Paha Poliisi näyttää tyylillisten valintojen puolesta enempi tv-dokkarilta, on Paha Poliisi – dokumentin tarina kuitenkin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Sitä kuunnellessa ihmettelee, miksei Suomen maalla tehdä enempää hyviä rikostrillerileffoja.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Paha Poliisi
Edellinen artikkeliFinal Fantasy XII Zodiac Age -arvostelu – Paluu vuoteen 2006
Seuraava artikkeliLogan Lucky -arvostelu – Kuin käänteinen Ocean’s-ryöstöelokuva
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
paha-poliisi-arvostelu-suomessako-muka-ei-ole-korruptiotaVaikkakin viusaalisuudessaan Paha Poliisi näyttää tyylillisten valintojen puolesta enempi tv-dokkarilta, on Paha Poliisi - dokumentin tarina kuitenkin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.