Mainos

Pax on norjalainen lentoyhtiö, jonka on tarkoitus kuljettaa lastillinen ihmisiä Tukholmasta Osloon. Koneen turbiini räjähtää ja kaikki koneessa olevat ovat vaarassa. Seitsemää matkustajaa yhdistää toisistaan tietämättömät yhteiset tekijät ja kaikki heistä toivovat koneen räjähtävän maahan. He joutuvat ilmojen ongelmissa kohtaamaan henkiset haasteensa, joka muuttaa heidän elämänsä, mikäli kone edes pääsee ehjänä perille.

Pax on norjalainen draamaelokuva, joka on kuvaukseltaan ja ohjaukseltaan varsin amerikkalainen. Tarina on ehkä vähän turhan yliampuva ja suurimmaksi osaksi kohtalaisen kuivakka. Vaikka leffalla onkin kestoa vain 1 h 11 min, tuntuu Pax silti kahdelta tunnilta.

Norjalaiset näyttelijät hoitavat homman kotiin, joskin hieman yliheittäytymisen kautta. Yleisesti ottaen näyttelijäntyö on kuitenkin ihan kelvollista katsottavaa.

Mainos

Koneessa

Elokuvan juoni on yksinkertainen kohtaloiden kohtaaminen. Se on kuitenkin kerrottu varsin monimutkaisesti ja tylsästi, joten elokuvan katsomisen tiimellyksessä ehtii ajatus lähteä karkuteille ja kaikki muu kuin itse elokuva alkaa kiinnostamaan huomattavan paljon. Pax on elokuvana varsin mitäänsanomaton klippi, mutta tv-elokuvana se olisi toiminut ihan kelvollisesti.

BD-bonusmateriaalia ei ole yhtään, mutta elokuvan kuva ja ääni on huipputasoa.

KE

Mainos