Mainos

Colin Trevorrow siirtyi Steven Spielbergin jatkajaksi uuden Jurassic Park -elokuvasarjan puikkoihin. Samasta keitosta on hyvä puskea pihalle myös videopeli, kaikille alustoille ja LEGO-brändillä.

Englantilainen Tt Games on puuhastellut loistavia arvosanoja osakseen saaneita LEGO-pelejä jo vuodesta 2005. Pelimoottori on käytännössä ollut siitä saakka sama, jopa konsolipolven vaihduttua. Se ei tunnu haittaavan, sillä Tt-tuotantotalot tuntuvat puskevan priimaa, pelistä toiseen – ja niin tälläkin kertaa.

LEGO Jurassic World vie nimensäkin mukaan myös Amblinin Jurassic Park -elokuvat Lego-muottiin, huumorin keinoin. Pelissä pelattavana on kaikki neljä tähän asti julkaistua Jurassic Park -elokuvan tarinaa. Mukana on tietysti kaikki eeppisimmät kohtaukset ja tylsät dialogikohdat on skipattu.

Mainos

Pelattavaa riittää tarinoissa noin 8-10 tunniksi, jonka jälkeen erikoispalikoita vielä keräillä jo vierailuissa paikoissa. Yhden elokuvan tarinaan muljahtaa omasta Lego-pelikokemuksesta riippuen noin 2-3 tuntia. Pulmat ovat noviisille haastavia, mutta kokenut Lego-pelien nakuttaja ratkoo ne ensisilmäyksellä. Mitään uusia pulmia ei käytännössä LEGO Jurassic World tuo tullessaan.

Heti pelin prologin jälkeen pelaaja voi valita aloittaako Jurassic Park -trilogiasta vai siirtyykö suoraan uuden Jurassic World -elokuvan tapahtumiin. Jos leffat tai jokin leffoista on näkemättä, kannattaa ne ehdottomasti katsoa ennen peliä.

Peli toimii kuin junan saniteettitila, sillä saman moottorin pelejä on Tt Games hinkannut niin kauan, että tekniikka on valmis ja bugiton.

Pelissä on kuitenkin huonojakin puolia. Suurimmat narinat tulevat äänistä. Musiikin tasoja ei edelleenkään voi säätää erikseen ja suurin osa vanhojen Jurassic Park -leffojen dialogiraidoista on nuhjuisen kuuloisia. Osa äänitehosteista paukkuu myös kotiteatterin takakaiuttimista, vaikka hommat tapahtuvat kuvan etureunassa. Tämä tuskin haittaa ketään tv:n omilla kaiuttimilla pelaavaa, mutta Tt Games voisi pikkuhiljaa ottaa huomioon myös kotiteatterikäyttäjät. Äänet kun ovat selkeästi tehty huonoja stereokaiuttimia varten.

Kuten aina, kerättävää riittää, tarinat tuovat kylmiä väreitä ja huumoripitoisempi ote vakaviin lähdemateriaaleihin verrattuna on toimiva combo. LEGO Jurassic World on hintansa arvoinen, mutta parhaan elämyksen aikaansaamiseksi, olisi hyvä katsoa kaikki neljä leffaa ennen pelejä.

Mainos