Mainos
XCOM Enemy Within jatkaa siitä mihin Enemy Unknown jäi. Tarina on melkein sama, pienillä lisämausteilla höystetty versio alkuperäisestä.
 
XCOM-pelit ovat aina noudattaneet samaa tarinaa. Alussa maahan saapuu mysteerisiä aluksia, joista alkaa pursuamaan erilaisia vihreitä, harmaita ja limaisia isoja ja pieniä miehiä. Jossain vaiheessa huomataan, että kyseessä on täysverinen invaasio. Pelaajan tehtävänä on ohjata XCOM-nimistä organisaatiota. Tehtäviin kuuluu taisteluryhmän kokoaminen, muukalaisteknologian tutkiminen, erilaisten aseiden ja vempainten rakentaminen ja tietenkin taisteleminen. Taistelu on ylhäältä päin kuvattua vuoropohjaista strategiaa toimintapisteillä.
 
Tähtäimessä
 
XCOM: Enemy Unknown oli loistava peli ja Enemy Within vain parantaa sitä. Peliä on kehitetty mm. korjaamalla bugeja, laajentamalla tarinaa, ja tuomalla uutta teknologiaa tutkittavaksi. Enemy Unknownin huonoimpiin puoliin voitiin lukea taistelukarttojen vähyys. Etenkin pelin loppupuolella noin 8 eri karttaa oli niin puhkikaluttuja, ettei niistä enää oikein saanut mitään irti. Tähän on puututtu lisäämällä karttoja.
 
Talja
 
Suurimmat uutuudet ovat MELD-resurssi ja MECit. MELD on resurssi, jolla omiin sotilaisiin saa muukalaisten geenimateriaalia antaen heille uusia ominaisuuksia. Lisäksi MELD:llä saa rakenneltua gyberosia, jolla sotiaat saa mm. ohjaamaan MECejä. Tällä saadaan kiitettävästi lisää syvyyttä omien sotilaiden hahmokehitykseen.
 
MECit ovat mekaanisia robottitaistelijoita, joilla on parempi varustus ja panssarointi, kuin perus sotilaalla. MECeillä XCOM pystyykin vetämään varsin överisti päin muukalaisia, ja joissain tapauksissa suorastaan juoksemaan vastustajiensa läpi — ainakin siihen saakka kunnes muukalaiset kärräävät omat vastaavat rintamalle.
 
laser
 
Peli on hyvä, ehkä jopa täydellisin XCOM mitä maa päällään kantaa. Herää kuitenkin kysymys kannattaako tästä maksaa täyden pelin hinta. XCOM Enemy Unknownia saa kaupan alelaarista kymmenen euron hintalapulla kun taas Enemy Withinistä voi joutua pulittamaan 40-50 euroa. Kun hinta tippuu 30 euron luokkaan ei tätä kysymystä enää kannata esittää, mutta toistaiseksi kannattaa asiaa miettiä ainakin hetki. Jompi kumpi peli kannattaa ehdottomasti omistaa jos alienit, strategiapelit tai XCOM kiinnostaa.
 
Ps. paras tapa pelata peli on tietenkin pelimoodi, jossa peliä ei voi ladata edellisestä tallennuspisteestä vaan jokainen päätös on pysyvä. Kaikki muu on huijaamista.
Mainos