Mainos

Persian kuningas löytää kadulta rohkeasydämisen katupojan Dastianin (Jake Gyllenhaal), jonka tämä ottaa palatsiinsa asumaan Persian prinssiksi vaikka kuninkaalla onkin jo oma poika, josta on tuleva kuningas kun aika miehestä jättää.

30 vuotta myöhemmin persialaiset valtaavat onnistuneesti aseettoman valtakunnan, jonka kuvan kaunis prinsessa (Gemma Artenton) päätetään naittaa Dastianille. Kaikki menee kuitenkin mönkään kun kuningas salamurhataan ja syyt vieritetään Dastianin niskoille. Niinpä Dastianin ja prinsessa Taminan yhteinen pakomatka alkaa.

Onko Taminalla kuitenkaan puhtaat jauhot pussissa, sillä Dastian pitää tietämättään hallussaan mystistä tikaria, jolla voi kääntää aikaa?

Mainos

Pako alkaa altaasta

Prince of Persia
omaa hyvät lähtökohdat; iso budjetti, kovat tähdet, kovat käsikirjoittajat, hyvä lavaste- ja cgi-tiimi ja menestysohjaaja. Nämä kuitenkin nollautuvat tehokkaasti, sillä elokuvan pääpaino on lähitaisteluissa, eikä juonen kuljettamisessa.

Elokuvassa taistellaan jatkuvasti epäselvissä merkeissä, aivan liian nopeilla leikkauksilla. Toki aivan kaikki hypyt ja ruoskaniskut on päätetty hidastaa, jotta katsoja pysyisi edes jossain kohdassa mukana. Kaiken kukkuraksi suurin osa taistelukohtauksia on täysin yhdentekeviä, eivätkä liity juoneen mitenkään.

Lähitaistelu #24

Elokuvan miljöö on äärimmäisen kaunis, muinainen persialaismaailma. Tähän on kuitenkin jotenkin oudosti onnistuttu liittämään brittiläinen ritarimaailma, joka ei käy mitenkään yhteen muinaisen Persian kanssa. Persian kuningas näyttää Lancelotilta ja sotilailla on brittiläis-ranskalaiset 1400-luvun harrniskat. Oliko muinaisessa Persiassa sota-asut tosiaan sellaiset? Brittiläiset?

Persian Prinssi

Prince of Persia: Sands of Time on massiivinen sekoitus Taru Sormusten Herraa, Aladdinia, Mortal Kombatia, Harry Potteria, Tomb Raideria, Indiana Jonesia ja Prince of Persia -peliä. Jokaisesta näistä on kopioitu jotain mukaan, joten lopputuloksenhan on oltava menestys! Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä Scary Movie -elokuvien tavoin leffan oma juoni on täysin taka-alalla ja sivu seikka. Visuaalisuus ja konsolipeleistä tutut kamera-ajot kun ovat pääosissa.

Ehkäpä x-teeveekin alkaa tuottamaan elokuvaa joka on sekoitus Batmania, Muumeja ja Singstaria? Nekin kun ovat kaikki äärimmäisen menestyneitä konsepteja. Elokuva voisi alkaa siitä kun Muumi syntyy Tyrannosaurus Rexin peräaukosta, löytää sitten itsensä ja muuttuu laulavaksi Batmaniksi. Miltä kuulostaa?

Takaa-ajoja oli jo muinaisessa Persiassa

Prince of Persia: Sands of Time on kuin yksi tv-sarja puristettuna elokuvaksi, joka alkaa suoraan loppukohtauksella, siirtyy siitä loppukohtaukseen jonka jälkeen alkaa juoni, joka päättyy loppukohtaukseen. Tämän sarjan kyydistä putoaa, koska aiempia osia ei ole ollut mahdollista nähdä. Tai siltä se tuntuu kun Prince of Persiaa katselee.

Kuten aina Disney Blu-ray:t ovat teknisesti huipputasoa. Kuva ja ääni on parasta mahdollista ja sitä on ilo katsella. Bonuksia löytyy vain pari, joista ei ole juurikaan iloa. Eniten iloa on Disney BD-live -palvelusta, jolla pääsee Disneyn nettiin selailemaan uusia trailereita ja muita exclusiivisia klippejä.

Mikäli seikkailuelokuva on illan suunnitelmissa, kannattaa mielummin heittää soittimeen vaikka Indiana Jones, jonka kärryillä sentään pysyy koko leffan keston ajan.

KE

Mainos