Mainos

Näyttelijä Robert Downey Jr. on ollut mukana Marvelin elokuvauniversumissa alusta alkaen – tai no, ensimmäisestä Iron-Man (2008) -elokuvasta saakka.

Downey Jr.:n palkkaaminen leffoihin oli valtava riski, sillä mies vietti reippaasti aikaansa putkissa ja vieroitushoidoissa vuorotellen. Homma kuitenkin kannatti, sillä juuri Robert Downey Jr. on se pilke Marvel-leffojen silmäkulmassa, jonka vuoksi elokuvat menestyivät niin hyvin.

– Totuus on, että kukaan ei voi korvata Robert Downey Jr.:ia. Hän on johtohahmo. Ilman häntä tämä ei olisi kasvanut näin suureksi, kuvaili Captain Amerikan roolia vetävä Chris Evans vuosi sitten The Herald Sun -lehden haastattelussa.

Mainos

Robert Downey Jr. kommentoi päätöstään jättää Marvel-leffat sopimuksensa päätyttyä.

– Olen tehnyt kuusi tai seitsemän leffaa ja kaikki tämä on ollut mahtavaa. Haluan kuitenkin lopettaa ennen kuin muutun noloksi, tähti paljasti Australia’s Newsin haastattelussa.

Kaikkien Marvel-tähtien sopimukset ovat tulossa päätökseensä. Suurin osa jatkaa vielä yhden ylimääräisen elokuvan parissa, mutta kaikki eivät ole vielä vahvistaneet tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Mainos