Kuvankaappaus uudesta Assassin's Creed -pelistä vuoti julkisuuteen.
Mainos

Kaivattu julkaisutauko Assassin’s Creed -peleille lienee tehnyt hyvää sekä tulevalle uutuusosalle, että pelaajien mielelle – odotus uutta seikkailua kohtaan on nyt suurempaa.

Suurempi on huhujen mukaan myös pelin kartta. Oheisen kuvankaappauksen vuotaja puhuu Skyrim-kokoisesta pelialueesta.

Pelin tapahtumapaikkaa ei vielä ole vahvistettu, mutta jo vuosi sitten paljastukset kertoivat pelin sijoittuvan Egyptiin. Pelin nimen odotetaan olevan Assassin’s Creed Empire.

Mainos

Kuvankaappaus antaa osviittaa myös pelin tapahtumapaikasta. Vasemmassa yläkulmassa olevat tekstit kehottavat pelaajaa tappamaan krokotiilin ja seuraavan Shadyaa Khenutin kartanoon. Kuningatar Kehunut oli 4300 vuotta sitten Egyptin viidennessä dynastiassa vaikuttanut Unasin toinen puoliso.

Verkkosivusto WWG väittää puhuneensa luotettavan lähteen kanssa ja sen mukaan peli julkistettaisiin E3-messuilla kuukauden kuluttua. Edellisen seikkailun linjaa jatketaan pelattavan mies- ja naishahmon tavoin.

Pelin julkaisun odotetaan tapahtuvan tuttuun tapaan lokakuussa.

Mainos