Mainos

Velho Gargamelilla (Hank Azaria) on taas pahat mielessään. Hän on päättänyt tuhota koko smurffiyhteisön kehittämänsä laitteen avulla. Avukseen hän tarvitsee Smurffiinan ja reseptin valmistaa taikavoimaista smurffiesanssia. Gargamel on luonut savesta kaksi uutta pahissmurffia, jotka toimivat hänen apunaan Smurffiinan sieppauksessa.

Laser

Elokuva on tuttuun tapaan animaation ja todellisten näyttelijöiden sekoitus. Lopputulos on saatu näyttämään hyvinkin aidolta, eikä smurffien yhteistyö näyttelijöiden kanssa tunnu tökkivän. Negatiivista palautetta saa kuitenkin Gargamelin kissa, jonka animointi ei vaan ole kohdallaan.

Mainos

Elokuvassa on vahva sanoma siitä, että naiset ovat pohjimmiltaan pahoja ja miesten ansiosta naisista voi tulla taas hyviä. Smurffimaailman ainoa naispuolinen jäsen Smurffiina on aluperin Gargamelin luoma savihahmo, jonka Suursmurffi saa käännytettyä hyväksi. Naisten hyvyydestä smurffimaailmassa tulee siis kiittää vanhaa ja viisasta punalakkia.

Gargamel

Mukavan roolisuorituksen leffassa tekee Harry Potter -elokuvissa Villisilmä Vauhkomielenä tutuksi tullut Brendan Gleeson. Sorsaksikin matkan varrella muuttuva hömppä, mutta rakastava isäpuoli on uskottava ja hellyyttävä näky. Muuten näyttelijäsuoritukset ovat aika perinteistä lastenelokuvahuttua.

Pappasmurffi

Blu-rayn lisämateriaalit ovatkin sitten itse elokuvaa roimasti paremmat. Matskua löytyy niin elokuvan kuliseista, kuin poistettuja kohtauksiakin. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat sisällöt, sillä levy on ahdettu pollolleen pikkupelejä. Smurffailua voi jatkaa iLaitteilla, johon saa lisää herkkuja pelaamalla pelejä Blu-ray-levyllä. Crossplatform-leikkejä saa siis koko rahalla ja elokuvan siinä ohessa lisukkeena.

Mainos