Mainos

Brooke (Jennifer Aniston) ja Gary (Vince Vaughn) löytävät toisensa urhelikilpailun yleisöstä ja pienen punnerruksen voimalla he rakastuvat ja alkavat seurustelemaan.

Alkutekstien jälkeen kaikki on kuitenkin jo toisin ja pariskunnan yhteinen pesänrakennusprojekti alkaa olla loppusuoralla. Pienen konfliktin myötä seuraa ero. Kumpikaan ei halua muuttaa lukaalistaan pois, joten kämppä jaetaan puoliksi.

Gary rellestää omalla puoliskollaa poikamiesmäisesti GTA Sand Andreasia ja NFL:ää pelaillen oluen kera, kun taas Brooke yrittää kiusata Garya menemällä jatkuvasti treffeille eri miesten kanssa.
Tämä aiheuttaa luonnollisesti massiivisia konflikteja, sillä loppujen lopuksi molemmat haluaisivat vain olla yhdessä.

Mainos

Kämmpä puoliksi!

The Break-Up on perinteinen romanttinen komedia, jossa käsitellään miesten ja naisten välisiä eroja ja ajatusmaailmaa maksimaalisen yliampuvasti. Kaikki teot ja ajatukset perustuvat tosimaailmaan, mutta näin överisti voi asiat olla vain elokuvissa.

Vince Vaughn on överi sovinisti, joka dissaa Anistonin hahmoa jatkuvalla syötöllä, ja nauttii Pleikkarin hakkaamisesta, oluen juonnista ja strippareista. Anistonin hahmo puolestaan haluaa että hänet otetaan huomioon, vaikka sitten väkisin.

Tahtoo saada huomiota!

Pääosanäyttelijät vetävät roolinsa hauskasti, eikä ylinäyttelemistä pahemmin esiinny övereistä rooleista huolimatta. Syvempää sisältöä hahmoista on kuitenkin turha kaivaa, sillä pellejähän tässä elokuvassa molemmat esittävät.

Komedia on hyväntuulista, mutta kliseistä ja vähän kuivakkaa. Tutut tilanteet kun on nähty niin monessa muussakin leffassa.

Mitä leffasta sitten jää käteen? No ihan perus hömppäkomedia, jolla saa pari tuntia elämästä kulutettua sohvalla. Viihdettä siis, mutta ei mitään superhyvää sellaista kuitenkaan. Leffa sopii pariskunnan viikonloppuleffaksi, mutta parempiakin vastaavia on kosolti tarjolla.

Kilpailu josta kaikki lähti

Vuonna 2006 valmistunut The Break-up julkaistaan nyt myös Blu-ray -versiona. Kuvan ja äänen laatu on huippuluokkaa, josta kelpaa mm. Anistonin ryppyjä tiirailla vähän kauempaakin. Vaughnin partakarvat erottuvat yhtä terävästi leukaperistä.

Bonusmateriaali on DVD-laatua ja tuttua jo DVD-julkaisusta.

KE

Mainos