Mainos

The Crewn tapahtumat sijoittuvat Liverpoolin väkivaltaiseen alamaailmaan, jossa joukko rikollisia valmistautuu viimeiseen suureen keikkaan. Samaan aikaan jengin johtaja Ged (Scot Williams) ja hänen veljensä Ratter (Kenny Doughty) ajautuvat konfliktiin jengin tulevaisuudesta.  Elokuva pohjautuu Kevin Sampsonin novelliin Outlaws ja on lajityypiltään tavanomainen Britti-thrilleri.

Odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olleet korkealla, mutta jo ensi metreistä lähtien elokuva pitää hyvin otteessaan intensiivisen tahtinsa ja hyvien näyttelijäsuoritusten ansiosta. Elokuva onnistuu kiertämään alan suurimmat kliseet ja on muutenkin mukavaa vaihtelua Hollywoodin silotetuille toimintapätkille, joissa samat näyttelijät pyörivät leffasta toiseen. Tunnelma on elokuvassa jatkuvasti hieman ahdistava ja väkivalta on brutaalin veristä pysymällä kuitenkin hyvän maun rajoissa. Huumoriakin on saatu upotettua mukavasti mukaan keventämään tunnelmaa.

Extroista löytyy Making offia, Behind the scenesiä ja trailereita eli DVD on kaikin puolin hyvä paketti. Jos olet suoraviivaisen toiminnan ystävä kannattaa tämä leffa ehdottomasti käydä vähintään vuokraamassa.
 

Mainos

OK

Mainos