Mainos

Joka kerta, kun Steven Spielberg ilmoittaa aloittavansa uuden elokuvaprojektin syntyy herran ympärille taivaallista hehkua ja suureellista, osittain jopa turhaa, hypetystä.
Kun Spielberg ja Peter "Taru Sormusten Herrasta" Jackson ilmoittivat tarttuvansa belgialaisen sarjakuvamestarin Hergén lempilapseen Tinttiin, monet leffa- ja sarjakuvafriikit saivat vähintään puolistondiksen, joka oikeastaan alkaa heikentyä vasta nyt.

Kaikkien tuntema sarjakuvahahmo on nyt saavuttanut uuden ulottuvuuden, kolmannen ulottuvuuden, ohjaaja Spielbergin käsissä.

Spielberg jos kuka taitaa lapsille ja nuorille suunnatun seikkailun, mutta aikuiselle uudenuutukainen Tintti-elokuva on yhtä kärsimystä. Samankaltaista kärsimystä Spielberg kuvasi jo Schindlerin Listassa. Ehkäpä Tintti kuvastaa hahmona Messiasta, joka päättää elokuvien suurkuluttajien diasporan ja tuo mukanaan maailmanrauhan ja oikeuden. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Katharsis jää saavuttamatta ja katsoja toivoo Schindlerin Listasta tuttua Zyklon B -suihkua.

Mainos

merihätä

Elokuva perustuu pääasiassa sarjakuva-albumiin Yksisarvisen salaisuus, mutta siinä on elementtejä myös vähintään kahdesta muusta Tintti -sarjakuvasta. Uskon, että elokuvayhtiö on jo suunnitellut suurenmoista jatko-osa kavalkaadia, jolla viedä kuluttajien rahat ja tuotteistaa koko elokuvasarja ylihintaisilla kynillä ja pehmoleluilla.

Dubon

Näyttelijäsuoritukset on kaapattu tuottajana toimineen Peter Jacksonin firman Weta Digitalin tietokoneille. Motion Capture -tekniikalla oikeiden näyttelijöiden suoritukset on ajettu tietokonemaailman läpi.

Hoidetaan nyt ne itsestäänselvyydet pois alta: elokuva on hieno kuin joululahjapaperiin kääritty kymppitonnin arvoinen maksettu seuralainen. Visuaalista silmäkarkkia on tarjolla, mutta kuten aina prostituutiossa, liika on liikaa. Toisinaan ruutu on tungettu liian täyteen räjähtäviä, lentäviä ja pökerryttäviä asioita ja esineitä, että katsojan tekee mieli oksentaa epilepsiakohtauksen kourissa. Motion Capture -tekniikalla saatiin loistavia tuloksia aikaan Avatarissa, mutta uskallan sanoa, että Tintti ylittää Avatarin visuaalisuuden kepeän kevästi. Kyseessä on vuoden kaunein elokuva.

Milou

Hahmona Tintti on uskollinen Hergén alkuperäiselle idealle passiivisesta ja värittömästä toimittajasta, joka eksyy tilanteesta toiseen ja selviää henkeäuhkaavista vaaroista puhtaalla onnella. Se täytyy sanoa, että en tiedä mitä toimittajan töitä Tintti tekee, mutta hänen työmoraalillaan ei Suomesta herralle töitä löytyisi. Sivuhahmona seikkaileva kapteeni Haddock on alkoholintuskissaan elokuvan hahmokavalkaadin kirkkainta kärkeä. Muutoinkin sivuhahmot vievät parrasvalot elokuvan nimisankarilta.

Yö

Tintti on hyvä esimerkki elokuvasta, joka ansaitsee leiman "koko perheen elokuva". Mestariteoksesta tuskin voi puhua, sen verran ontto elokuva on. Tarinan tyhjyys ja hahmojen toiminnat motiiveineen aiheuttavat vilunväristyksiä ja akuuttia tarvetta kutsua paikalle oikeita käsikirjoittajia. Syvyys ja humaanisuus olisivat tehneet elokuvalle nannaa. Samoin myös lyhyempi kesto.

Blu-ray-ekstroja löytyy pari levyllistä. Katsottavana on yhteensä yli puolentoista tunnin verran. Tarinaa löytyy niin näin tehtiin elokuva -osastolta, kuin hän on Tintti -osastoltakin. Kaikkea herkkua siis.

EK

Mainos