Mainos

Jacob (Robert Pattison) on nuori eläinlääkäriopinnot kesken jättävä uros, joka päätyy vahingossa sirkusjunaan. Kun sirkusjuna pysähtyy seuraavalle pysäkille, päättä sirkuksen äkkipikainen ja julma johtaja (Christoph Waltz) ottaa Jacobin mukaan leipiinsä, sillä elukoilla on välillä huonotkin päivänsä.

Kaikki sujuu kivasti. Sirkuksen mukana on hauskaa, ja eläimiä Jacop pääsee parantelemaan minkä ehtii. Mutkia matkaan tuo kuitenkin johtajan kaunis vaimo Marlena (Reese Witherspoon), johon Jacob rakastuu tulisesti. Marlena tietysti ihastuu myös raamikkaaseen Jaakoppiin, mutta ilkeä August on elämääkin suuremman rakkauden tiellä.

Pattison

Mainos

Vettä elefanteille on dramaattinen hömppärakkaustarina, joka on puettu sirkuseläinlääkärin asuun. Puitteet voisivat olla mitkä tahansa muutkin. Sama tarina on esimerkiksi nähty jo Titanicissa, Twilightissa ja lukuisissa muissakin elokuvissa.

Pari

Robert Pattison, Christopher Walz ja Reese Witherspoon ovat rooleissan hyvät ja uskottavat. Muidenkaan näyttelijäintyössä ei ole valittamista, kuten ei ohjauksessa, kuvauksessa tai leikkauksessakaan. Käsikirjoitus on kuitenkin niin kliseinen, että kriittisempi katsoja kyllästyy jo alkumetreillä. Allekirjoittanut joutui esimerkiksi katsomaan elokuvan kolmessa erässä, jotta se pysyi riittävän mielenkiintoisena. Tämä ei kuitenkaan parantanut katselunautintoa merkittävästi, vaan se enneminkin lisäsi tuskaa "Taasko joudun katsomaan tätä samaa kuraa? Eikö se lopu koskaan?"

Norsu

Blu-ray on visuaalisesti kiva paketti. Bonuksiakin löytyy hyvin, vaikka tämän kohderyhmän fanit tuskin ovat niitä friikkejä, jotka bonusmateriaalia läpi kahlaa vesi kielellä. Visuaaliset tehosteet kun eivät ole mitään Avatarin luokkaa.

Vettä elefanteille on perinteinen romanssi, joka toimii varmasti romantiikannälkäisille naisille. Miehet, keksikää tekosyy kun naisenne vaatii teitä katsomaan tämän… tai yksinkertaisesti vain nukahtakaa kun uni kutittaa verkkokalvoa ensimmäisen vartin tienoilla.

KE

Mainos