Mainos
The Elder Scrolls: Skyrim on yksi niistä peleistä jotka hyödyntävät PSVR-virtuaalitodellisuusvisiirin olemassaoloa. Lähes pelkäksi demojen akvaarioksi jäänyt PSVR on saanut ensimmäisen kunnon VR-pelinsä sitten Resident Evil 7:n.

Skyrim – tuo loistelias avoimen maailman roolipelin julkaisi vuonna 2011 Bethesda Softworks. Se on Elder Scrolls -pelisarjan viides osa ja sijoittuu Tamrielissa sijaitsevan Skyrimin provinssiin, jossa tapahtumat sijoittuvat 200 vuotta neljännen osan, Oblivionin jälkeen.

Skyrim on kuninkaan murhan jäljiltä sisällissodan vallassa, ja pääjuoni keskittyy lohikäärmejumalan, Alduinin kukistamiseen. Pelaaja voi edetä pelissä miten haluaa ja missä järjestyksessä. Joko apostolin kyydillä tahi hevoisen selästä ohjastettuna. Pelaaja voi kouluttautua 18 eri taidossa ja sitä mukaan kehittyä voimakkaammaksi. Aina kun taso nousee, voi pelaaja valita 280 edusta (perk) itselleen ne mieluisimmat. Itse aloitan aina sepän taidoista – kulkee suvussa.

Mainos

Kaikilla tai ainakin useimmilla meistä luolastoista ja lohikäärmeistä digauttelevilla, on unelmana ollut aina päästä itse paikan päälle taistelemaan miekkojen ja magian kanssa suurta pahaa vastaan, mutta se on vaatinut vilkkaan mielikuvituksen, tiimari- ja sinooperivisiitin rakentaaksen itselleen lannevaatteet sekä kahdenkäden miekan, mutta enää ei tarvitse lähimetsän uumeniin rämpiä, koska uskomaton, kaunis, seksikäs ja suuria tavoitteleva Bethesda Softworks julkaisi pelistä VR -version.

Spekulaatiota aiheuttanut VR-muoto näki päivänvalon marraskuun puolivälissä, joka ainakin allekirjoittaneen suun sai loksahtamaan ammoisen auki. Ei mitään hävettävää, Bethesda. Te onnistuitte tässä!

PSVR-versiota voi pelata tavallisella Dualshock-ohjaimella tai kahdella Move-ohjaimella, joka on pelin ehdoton suola ja pippuri. Miekka ja kilpi -kombo toimii todella hyvin Move-kapuloilla, joskin vielä pientä viilausta on odotettavissa. Taikojen käyttäminen kapuloilla on myös totaalisen erilainen kuin alkuperäisessä Skyrimissä. Nyt voit tulittaa kuumat tuliluikut vasurilla ja toisella kämmenellä sähköistää ilmapiirin mihin suuntaan ikinä vain yläraajojasi liikutat – ja näyttävästi!

Hauskinta on kuitenkin jouskarilla leikkiminen. Jousipyssyily on toteutettu loistavasti ja nyt voit ampua mistä kulmasta tahansa ja tarkasti. Tähtääminen tuntuu äärimmäisen autenttiselta ja pääosumat saakin pelaajan hihkumaan onnesta ja vaihtamaan nimensä maistraatissa Robin Hoodiksi.

Jousella ampuminen onnistuu myös vaakatasossa.

Liikkuminen maailmassa tapahtuu joko teleportaatiolla tai vapaasti liikkuen. Jälkimmäinen ehdottomasti on parempi. Tosin jos pelaaja kärsii pahoinvoinnista, saattaa silloin teleportaatio parempi vaihtoehto. Move-kapulan vasemmalla liikutetaan hahmoa eteen, taakse ja sivuille kun taas toisella kerätään tavaraa ja aktivoidaan esim. ovia.

Pikakartta toimii 360-asteisena, jossa pelaaja on keskiössä ja kartta näkyy kun katsoo vähän alaspäin. Myös tekstit näkyvät ruudussa vaivattomasti, joskin alun tutoriaalit vilahtavat nopeasti, eikä niitä välttämättä ehdi nähdä pelaajan ihastellessa hämäkinseittiä samalla puikottaen nuolella karhun perssilmää.

Liikepahoinvoinnista kärsiville asetuksista voi liukusäätimillä muuttaa vinjettiä ja fovia, eli sitä paljonko silmä näkee ympäristöä. Itse en VR-peleissä huonoa oloa tunne (poislaskettuna autopelit) jolloin vinjetin, sekä fovin perusasetuksista äärimmilleen säätäminen teki pelistä vieläkin nautinnollisemman.

”Tutoriaaleja ei välttämättä ehdi nähdä, pelaajan ihastellessa hämäkinseittiä samalla puikottaen nuolella karhun perssilmää”

Valikot toimivat yllättävänkin hyvin ja muutaman ohiklikkauksen jälkeen alkaa niiden kahlaaminen luonnistua. Tosin pelin graafinen käyttöliittymä on edelleen se alkuperäinen sekava kamaluus, mutta mitä sitten!

Skyrim VR on maailman ensimmäinen avoimen maailman VR-peli, joka tarkoittaa myös sitä, että grafiikoita on karsittu ja paljon. Ruutu piirtää maastoa melkoisen läheltä. Kaukaa katsottuna välillä näyttääkin suht karulta, mutta mitä lähemmäs pelaaja menee paranee grafiikkakin sitä myötä. Pitää muistaa kuitenkin, että maailma on todella iso ja tekemistä riittää. Kaiken tämän kääntäminen VR:lle, joka pyörii sulavasti siinä 60 fps hujakoilla on uskomaton suoritus ja tunnelma – mikä on tärkeintä säilyy kunniakkaasti.

Luolastoissa hiipiminen on pirun hauskaa ja pelottavaa, varsinkin kun naapurin matkailuauton kokoinen hämähäkki loikkaa niskaan ja sylkee tahmaiset mällinsä silmiin, upottaen samalla hampaansa sankarin selkänahkaan.

Metsässä juoksentelu saa aikaan keijumaisia kikatusfiiliksiä pelaajan kerätessä perhosia ja kiiltomatoja sieniä syöden, kunnes seesteisen syysvaelluksen keskeyttää tultasyöksevä lohikäärme.

”This is Spar…Skyrim!

Peli on vain ja ainoastaan VR-laseille koottu, joten ilman virtuaalikakkuloita peliä ei voi pelata. Skyrim VR sisältää myös kaikki kolme lisäosaa, eli: Dragonborn, Hearthfire ja Dawnguardin.

Kokonaisuudessan Skyrim VR on uskomattoman tunnelmallinen ja toimiva käännös vajaan kahdeksan vuoden takaisesta tuotoksesta ja onnistuu kaikissa osa-alueissa suveneerisesti. Huonoa pelissä onkin se, että aamulla pitää herätä töihin vaikka tätä pelaisi koko yön.

Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille rooli- ja VR-pelien ystäville!

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Grafiikka
80 %
Tunnelma
100 %
Äänet ja musiikki
85 %
Edellinen artikkeliTäältä löytyy Black Fridayn halvin Nintendo Switch
Seuraava artikkeliPokken Tournament DX -arvostelu – Tekkenin ja Pokémonin hybridi on yllättävän onnistunut Switch-mätkintä
Juha-Matti, eli kansansuulla Jusku, on Respawnin kokovartalokoomikkokriitikko, jonka kärkkäät ajatukset ja villit oivallukset tekevät peliarvioiden lukemisesta astetta hervottomampa. Jusku on myös yksi Respawn.fi Podcastin vakioäänistä. Myös aiheuttaa kaaosta lakkoilemalla ahkerasti!
the-elder-scrolls-v-skyrim-vr-arvostelu-loistavan-seksikas-virtuaalitemmellyskenttaKokonaisuudessan Skyrim VR on uskomattoman tunnelmallinen ja toimiva käännös vajaan kahdeksan vuoden takaisesta tuotoksesta ja onnistuu kaikissa osa-alueissa suveneerisesti. Huonoa pelissä onkin se, että aamulla pitää herätä töihin vaikka tätä pelaisi koko yön.