A Quiet Place – The Road Ahead -arvostelu – Shh, nyt ihan hiljaa

A Quiet Place – The Road Ahead on Stormind Gamesin kehittämä, saman nimiseen elokuvaan perustuva videopeli, jossa kannattaa pitää turpansa kiinni. Elokuvapeleillä ei aina ole ollut ruusuinen vastaanotto, mutta tässä on sitä jotakin. Lue arvostelu, mutta hiljaa.

Isäksi tullessani en osannut aavistaa äärimmäisen hiljaisuuden vakavaa merkitystä. Pienikin rasahdus, tai hiljainen pieru herättää uinuvan pedon. Myös leffapeli, A Quiet Placessa merkitys on äänessä ja sitä ei kannata olla liikaa. Tämä peto tosin ei kaipaa vain tissimaitoa.

Varpasillaan…

Quiet Place – Road Ahead ei liity elokuvaan vaan on oma, itsenäinen tarinansa. Pelin tarinassa ohjataan opiskelevaa astmaatikkoa, Alex Tayloria, joka poitsukaverinsa, Martinin kanssa tutkiskelevat toistensa napoja. Kaikki on ihanaa ja leppoisaa, kunnes jotain outoa tapahtuu. Avaruusoliot ovat tarkkaan seuranneet ihmiskuntaa ja todenneet, että onpa saatanan tyhmää, mutta mehukkaan näköistä väkeä.

Peli varsinaisesti alkaa 105 päivää ”tapahtumasta” ja ihana, sekä huoleton opintoelämä muuttuu veriseksi selviytymistaistoksi.

…ja ihan hiljaa.

Peliä ohjataan ensimmäisestä persoonasta, eikä aseita pelistä löydy. Taskussa on fikkari, sekä äänimittari, joka kertoo paljonko melua ympäristöstä ja pelaajasta lähtee.

Pelin aikana löytyy nakattavia esineitä, joilla voi hämätä hirviöitä. Ja hiekkasäkkejä. Hiekka, ja hiekkasäkit ovatkin Quiet Place -universumin yksi tärkeimpiä piirteitä. Kaikista pinnoista lähtee ääntä ja hiekalla se on hyvä hiljentää. Sillä tehdään tiet, joita voi kulkea hiljempaa kuin risujen peittämässä maastossa.

Ympäristön äänet vaikuttavat myös pelaajan tekemään ääneen. Jos ulkona sataa ja myrskyää voi heittää vaikka jenkaksi, hollantilaisilla puukengillä. Mutta jos ulkona on seesteinen kevätilma, on villasukat syytä panna jalkaan ja hiipiä sannalla. Kaikkea muutakin ympäristön ääntä voi pelaaja käyttää hyväkseen, oli se sitten sähkölaitteiden tuoma hurina tai juuri se synkkä, myrskyinen yö.

Konsepti toimii todella hienosti ja ettei peli olisi liian helppo on sankarin mahdollista syventyä seikkailuun oikein kunnolla. Sillä mikrofonia on mahdollisa käyttää ja sitä tietenkin kannattaa ainakin testata. Pelisession aikana tuli hiivittyä hiirenhiljaa, kunnes oma kissa päätti kakkahepuleissaan ravata pitkin kämppää aiheuttaen mikrofonissa värähdyksen ja sitäkautta kriitikko päätyi alkuruoaksi E.T.:n suihin.

Ja tosiaan Alexilla on se astma, joka on selkeästi aikas saatanan pahanlaatuinen. Pispalan portailla ei ole harjoiteltu ja se Alexissa tuntuu. Kaikki juokseminen, kiipeäminen ja raskaiden esineiden siirtely rasittaa pelaajaa tuntuvasti. Kun keuhkomittari painuu punaiselle iskee Allulle astmakohtaus, joka lyö ruutuun minipelin; paina oikeaa nappia oikeaan aikaan, niin kohtaus pysyy hallussa. Paras lääke tähän on tietenkin avaavat, eli Ventoline, eli astmapiippu. Piiput on vain maailmanlopun maailmassa hyvin huonosti saatavilla ja ne ovat kertakäyttöisiä, yhden hönkäisyn snagoja. Kiperässä tilanteessa, jossa sokeat hirviöt ovat tapin päässä tuntuisi luontevalta ottaa henkonen piipusta, ettei kohtaus pääse yllättämään. Siitä piipusta lähtee ääntä ja kuolet. Että sellasta. Muista pidättää myös omaa hengitystä ja pierua, ne kuulevat nekin.

Monipuolinen maasto

Pelin kartat on rakennettu yllättävän hyvin ja monipuolisesti. On aina useampi vaihtoehto hiipiä ohi mörköjen, eikä pelissä ole mitään ”varmaa vaihtoehtoa”. Tekoäly on kerrankin kohdillaan ja kuoleman enkelit (joita pelin hirviöitä kutsutaan) liikkuvat miten milloinkin haluavat. Kriitikko myös testasi pelin vaikealla vaikeustasolla ja suositteleekin sitä kaikille – rakkaudella.

Erilaisia pulmia löytyy matkan varrelta ja useimmin haastavinta on avata ovet, sekä luukut. Ne hoidetaan hiirtä hiljaa työntämällä (tai tateilla, jos pelaat ohjaimella) ja painotan sanaa, hiljaa. Jos oven lukkosalvan riuhtaset auki on henki jo lähtenyt. Narisevat ilmastointiluukut kannattaa myös laskea äärimmäisen hiljaa, sillä jos päästät hiirestä irti rämähtää peltiluukku auki ja voit jo arvata lopputuloksen. Muista katsoa myös jalkoihin, sillä peltipurkit löytävät varpaasi tehokkaasti. Ja jostain syystä näitä kaljatölkkejä on pelimaailma pullollaan.

Visuaalinen tunnelma on kohdillaan

Hiljainen paikka on helvetin hyvän näköinen peli, jossa tunnelma on kertakaikkiaan kohdillaan. Peli on tehty Unreal 5 -moottorilla ja tukee luonnollisesti kaikkia säteenseurantoja. Kriitikon nuhapumpullakin peli näytti, ilman RTX:ää todella hyvältä.

Vaikka peli on hiljainen, tai siis pitää olla hiljaa, niin kuulostaa se upealta. Leffamaiset efektit ovat naturaali valinta ja viimeistelyn kuulee.

Ääninäyttely on myös laatukamaa, eikä myötähäpeämittari pääse värähtämään punaiselle missään vaiheessa. Peltitölkin kalahdus on suorastaan selkäpiitä karmiva, mutta hirviöiden ääntelehtiminen se vasta ihanaa onkin.

Peli ei valitettavasti tue Dolby Atmosta, vaikka se voisi olla luonnokas lisä, koska leffapelistä kuitenkin on kyse.

Kannattaako ostaa?

Kannattaa ehdottomasti, jos olet tarinavetoisen kauhun ystävä. Mistään valintojen maailmasta ei ole kyse vaan itse saa tehdä, sekä toteuttaa. Etsi paras reitti, ole hiljaa ja selviydy. Niin muuten se hinta. Se on alta kolmekymmentä euroa. Terkut AAA-peleille, lauteilla nähdään.