Ruotsista tulee useasti kaikkea hyvää, mutta tällä kertaa tähtikuviot eivät asettuneet kohdilleen. Ruusujen päällä tanssimisen sijaan saatiin ruosteisia nauloja ja kylmää keittoa.
Tukholmassa sijaitseva Fast Travel Games pukkasi muutama päivä sitten ulos PlayStation 4:n (ja maaliskuun lopussa PC:n) VR-kakkuloille askarrellun virtuaaliseikkailun nimeltä Apex Construct, joka kompastuu jo alkumetreillä kankeisiin kontrolleihin ja kammottavaan määrään bugeja, mutta käydään nyt ensin pelin idea lävitse.
Mistä on kyse?
Peli sijoittuu hämärään tulevaisuuteen, jossa ihminen on mokannut kunnolla ja häijyt, verenhimoiset koneistot ovat ottaneet vallan. Pelaaja on ainoa ihminen maan päällä ja tehtävänä selvittää mitä oikein on tapahtunut. Samalla yksinäinen soturi joutuu puolustamaan itseään synteettisiltä koneilta apunaan jousipyssy ja pyssystä ulos tunkeutuva kilpi. Näitä välineitä voi sitten RP-pisteillä päivitellä. Pisteitä voi keräillä puolestaan tainnutetuista vihulaisista. Peliä pelataan MOVE-ohjaimilla joko teleportaatiolla tai lokomotiivisella liikkumisella.
Apex Turhautuminen
Juoniasettelu on klassinen, mutta näin rikkinäisen pelin avulla vain vähemmän mielenkiintoisempaa on neljä päivää Suomen kesän lämmössä marinoituneen, pesemättömän festaripimperon maiskuttelu. Jos pelaaja kävelee seinään, jää pelaaja siihen jumiin. Jopa näkymättömät kynnykset estävät sankarin etenemisen, puhumattakaan oikeista kynnyksistä. Toisinaan edes avonaisista ovista ei kulku onnistu.
Peliin on tungettu vanhoja DOS-pohjaisia terminaaleja, joihin tarvitaan salasana, jotta peli etenee. Kuulostaa kivalta, mutta on jotain aivan muuta. Järkyttävät kontrollit vaikeuttavat terminaalien naputtelua, ja se on äärimmäisen turhauttavaa. Ärräpäiltä ei säästyisi tämän pelin kanssa edes hengellinen johtaja Dalai Lama.
MOVE-ohjaimet toimivat karmaisevan huonosti. Yhtäkkiä toinen käsistä vain lähtee karkuun ja katoaa jonnekin tekstuurien uumeniin, kunnes palaa takaisin pelaajan pään lävitse aiheuttaen pienimuotoisen kakkahalvauksen.
Fysiikkamoottori kärsii frame dropeista ja objektit säntäilevät kaoottisesti minne sattuu, välillä häviten koko pelistä, jolloin koko taso aloitettava uudelleen alusta. Myöskään kätisyyden vaihtaminen kesken pelin ei onnistu, vaan silloinkin on mentävä ihan alkuvalikkoon asti.
Jos jotain hyvää on löydettävä pelistä, niin se on keskinkertaisen nätti. Onko se sitten hyvää vai ei, tiedä siitä.
Huonosti optimoitu ruotsalaisseikkailu on harmillisen heikkotasoinen esitys naapurimaamme indie-osaajilta. Yritys hyvä, mutta kehitysaikaa olisi vielä tarvittu paljon kauemmin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.