Asterix Lusitaniassa on legendaarisen Asterix-sarjakuvakirjasarjan uusin osa, jossa kaksikko ajautuu muinaisen Portugalin ja Espanjan alueelle, eli Lusitaniaan.
Aloitetaan alusta, sillä se lienee perusteltua tässä tapauksessa. Asterix-sarjakuvat syntyivät vuonna 1959, kun René Goscinny (käsikirjoitus) ja Albert Uderzo (kuvitus) aloittivat sarjan. He tekivät yhdessä legendaariset ensimmäiset 24 albumia, kunnes Goscinny kuoli yllättäen vuonna 1977 kesken Asterix Belgiassa -albumin työstämisen.
Goscinnyn kuoleman jälkeen sarja pysähtyi hetkeksi. Uderzo mietti, jatkaako ollenkaan, mutta päätti sitten tehdä sarjaa yksin – sekä käsikirjoituksen että kuvien osalta. Sarjakuvien taso laski vuosien 1980–2009 aikana, jolloin ukko ahersi yksikseen.
Asterixien suosio jatkoi elokuvien muodossa, kunnes sarjakuviakin jatkettiin, mutta hitaammalla temmolla.
Vuonna 2009 Uderzo jäi eläkkeelle ja luovutti sarjan oikeudet kustantajalle sekä perillisilleen. Tästä seurasi muutaman vuoden mittainen toinen tauko ennen kuin uusi tiimi aloitti. Jean-Yves Ferri vastasi tarinoista ja Didier Conrad piirroksista. Heidän jälkeensä, vuodesta 2023 alkaen käsikirjoittajaksi tuli Fabcaro, ja Conrad jatkoi piirtäjänä. Asterix Lusitaniassa on viimeisimmän duon tuotos.
Asterix pinnan alta
Asterix-sarjakuvat näyttävät pinnaltaan kepeältä seikkailuhuumorilta, mutta todellisuudessa ne ovat paljon enemmän – satiirinen peili eurooppalaiselle yhteiskunnalle, vallalle ja kansalliselle identiteetille.
Sarjan ydin ei ole roomalaisissa, taikajuomassa tai väkivallassa, vaan siinä, miten pieni yhteisö puolustaa olemassaoloaan ylivoimaista valtaa vastaan – ja tekee sen läpällä ja hyvässä hengessä.
Gallialaiskylä, joka ”yhä pitää puoliaan”, on Goscinnyn ja Uderzon luoma mikrokosmos, jossa kuvastuu Ranskan itsetunto toisen maailmansodan jälkeen: pieni, sitkeä ja ilkikurinen kansa, joka ei alistu imperiumin edessä. Rooma taas on ylikierroksilla käyvä byrokratia – mahtava, mutta ontto sisältä.
Sarjan todellinen terä on satiirissa, ei seikkailussa. Jokainen tarina heijastaa oman aikansa maailmaa: turismia (Asterix Korsikassa), kapitalismia (Asterix ja kultainen sirppi), nationalismia (Asterix brittein saarella), byrokratian absurdiutta (Kleopatran tehtävä) ja jopa kolonialismin ristiriitoja (Asterix ja suuri merimatka). Goscinny käytti antiikin maailmaa tekosyynä puhua nykyhetkestä, aivan kuten George Orwell käytti dystopiaa vallankäytöstä kirjoittamiseen.
Uderzon piirros täydentää sanoman: hahmot ovat karikatyyrejä, mutta ympäristö täynnä tarkkaa historiallista viittausta. Jokainen kyläläinen on stereotyyppi, mutta myös arkkityyppi – edustaa jotakin ihmisluonteen piirrettä, joka ei vanhene. Asterix on terävä, Obelix tunteellinen ja koko kylä yhtä aikaa yhteisö ja kaaos.
Myöhemmissä albumeissa, etenkin Goscinnyn kuoleman jälkeen, satiiri muuttui farssiksi. Tarinat menettivät sosiaalisen alatekstinsä ja muuttuivat enemmän visuaalisiksi tempuiksi. Vasta 2010-luvulla Ferrin ja Conradin myötä sarja palasi lähemmäs alkuperäistä henkeä: yhteiskunnallista kommentaaria ja kielen nokkeluutta, joskin modernisoituna.
Asterix-sarjakuvissa äly, ironia ja yhteisöllisyys tekevät gallialaiset oikeasti voittamattomiksi.
Asterix Iberian niemimaan länsiosassa
Asterix Lusitaniassa -sarjakuvassa kaksikko päätyy pelastusreissulle Lusitaniaan, kun paikallinen ukkeroinen tulee pyytämään rahtikaleerin kyydissä kuuluisan kylän asukeilta apua. Siitä seikkailu vieraassa massa sitten alkaa.
Asterix Lusitaniassa on ilahduttava teos. Se on hauska ja nokkela kuten vanhan liiton Asterixit. Nimet, etenkin ranskalaisten hahmojen sellaiset ovat ovelia ja sarjakuvan tarinassa on paljon moderneja viittauksia kuten käyttäjätilin ja turhauttava salasananluontiprosessi Lusitanialaisessa yhtiössä.
Piirrosjälki noudattelee tarkasti alkuperäistä tyyliä, jota on viehättävä katsella. Yksityiskohtia on yllin kyllin ja itse tarinan viemään tunnelmaan pääsee voimakkaasti mukaan.
Kannattaako ostaa?
Asterix Lusitaniassa on ehtaa Asterxia. Se on pakkohankinta kaikille Asterix-keräilijöille ja sarjakuvan faneille. Se soveltuu perheen lukukykyisille lapsille, mutta toimii pykälää paremmin aikuisille, sillä kaikki vitsit eivät avaudu ilman elämänkokemusta. Mutta niin sen pitää ollakin, lapset löytävät eri asiat sarjakuvasta kiinnostavina.
Asterix Lusitaniassa on täyttä rautaa ja erinomainen uutusosa koko sarjaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.