Baby Steps -arvostelu – vätyksestä nahjukseksi, askel kerrallaan

Baby Steps kompuroi koomisesti kohti vuorenhuippua. Onko tässä matka joka tuntuu päämäärää arvokkaammalta, vai kaatuuko reissu ensiaskeleelta? 

Vasen, oikea, vasen, kivi, turvat, sattuu, ähinää, ylös, vasen, oikea, vasen, aita, kiertää, kaatuu, sattuu, vasen, oikea… Tätä on Baby Steps.

Baby Steps on kolmen indiekehittäjän yhteistyöprojekti. Mukana on QWOP:n ja Getting Over It -pelin luoja Bennett Foddy, jonka nimi jo yksin lupaa raivoisaa ylöspäin kapuamista. Toisena löytyy Ape Outista tuttu Gabe Cuzzillo, ja kolmantena Maxi Boch, joka oli niin ikään mukana samassa rytmiväkivallan indysuosikissa. Näistä aineksista syntyy peli, jossa yksi askel kerrallaan on yhtä aikaa haaste, hymähdyksen paikka ja zen-harjoitus.

Kellariasukki

Nate on 35, asuu vanhempiensa kellarissa, syö vanhempiensa raahaamaa pizzaa, makaa sohvalla, bingaa striimipalveluita, on työtön ja toimeeton. Sitten televisio imaisee hänet sisäänsä outoon luolaan ja hän huomaa, kenties ensimmäistä kertaa elämässään, että hänen jaloillaan voi edetä – askel kerrallaan.

Minkälainen peli on teknisesti?

Baby Steps on kolmannen persoonan huumorimeditatiivinen seikkailupeli avoimessa vuorimaisemassa. Se on tahallisen hidas ja kömpelö. Pelissä ohjataan potkupukuun sonnustautunutta Natea askel kerrallaan. Vasen liipasin nostaa vasemman jalan, oikea oikean. Vasen analogi kallistaa, esim jalkaa tai ilman liipasimia Natea. Oikea analogi kääntää katsetta ja sitä myöten nostettua jalkaa. Mitä enemmän liipasinta painaa, sen enemmän jalka nousee. Pelimekaniikka on niin vahvasti rakennettu ohjaimen varaan, etten edes kokeillut kuinka paskaa se olisi näppäimistöllä.

Eteneminen on tarkoituksellisen hidasta. Kiirehtiessä Nate heittää pannut, ja senkin varsin hitaan nahjusmaisesti. Suuria syöksystuntteja ja ragdoll-pomppuja pelistä on turha hakea. Kaikessa on kankeus ja tahmeus tarkoituksenmukaisesti mukana. Tämä ajanee kaikki yhtään adrenaliinia kaipaavat muiden sauvasekoittimien pariin.

Huumoripelin huumorigrafiikat

Baby Stepsin maailma on seesteinen, jopa kaunis, mutta sävy säilyy kuivakkaan koomisena. Koska kyseessä on huumoripeli, on grafiikka riittävän hyvää, muttei paljoa sitä enempää. Visuaalista ilotulitusta on turha odottaa.

Nate kommentoi tekemisiään lakonisesti, ja kiusallisuuden kihinä täyttää ruudun. Välillä meno muistuttaa Goat Simulatorin kaaosta, mutta huomattavasti rauhallisemmalla otteella. Tämä peli on enemmän haparoivaa filosofista vaellusta kuin sirkushuvia.

Pelissä voi tavata NPC-hahmoja, joiden kanssa Nate käy kiusallisia keskusteluita. Näistä joko tykkää, tai ei välitä yhtään. Pointtina tuntuu olevan enemmän hetkittäiset huumorisketsien löytämiset, kuin tarinaa eteenpäin vievät asiat.

Kannattaako ostaa?

Kestääkö kiusallista huumoria? Kestääkö hermot TODELLA hidasta etenemistä? Askel kerrallaan ja joskus moka voi johtaa suoraan avoimen maailman vuoren juurelle. Toki silloin voi löytää jotain uutta. Joka tapauksessa tippuminen on menetettyä aikaa. Baby Steps kysyy pelaajalta rauhaa ja lupaa nauraa turhalle. Kiireiseltä ihmiseltä moisia luksuksia voi ollla turha vaatia.