Back 4 Blood -arvostelu – Yksinkertaisesti paras moninpeliräiskintä vuosiin

Kalifornian Lake Forestiin vuonna 2002 Michael Boothin perustama Turtle Rock Studios tulisi joskus tekemään historiaa pelisaralla. Havinaan mukaan hyppäsi Valve ja yhteistuumin tekivätpä immeiset loistavan Left 4 Dead -pelisarjan. Syntyi uusi genre, yhteistyözombiräiskintä johon nyt lisätään Turtle Rockin tuorein peli, Back 4 Blood. Osuuko kuti elävän kuolleen kuuppaan vai ammutaanko omaan jalkaan? Se selviää nyt!

Back 4 Blood on kolmas Turtle Rock Studiosin peleistä joista tunnetuin on varmasti Left 4 Dead. Se sai lämpimän vastaanoton vuonna 2008. Pelissä oli tarkoitus yhteistuumin kavereiden tai tietokoneen ohjaamien bottien kanssa survoa itsensä läpi valtavien zombilaumojen lävitse. Peli sai myös jatko-osan, mutta se oli kokonaan Valven käsialaa.

Turtle Rockin viimeisimmän, Back 4 Bloodin on sanottu olevan henkinen jatko-osa Left 4 Dead -peleille, ja siltä se kyllä tuntuukin. Referenssi on vahva ja hyvä niin, sillä peli on todella onnistunut veto, mutta puhutaan siitä vähän myöhemmin.

Tarina eloonjääneistä

Back 4 Blood sijoittuu katastrofisen tapahtuman jälkeiseen maailmaan, jossa ihmiskunta on suurimmaksi osaksi kuolleita tai parasiittisen paholaismadon tartuttamia, zombiemaisia Riddenejä, niinkuin heitä tässä pelissä kutsutaan.

Riduja vituttaa ihmiskunta, ja nälkä on kova päästä lihasta eroon, mutta joukko maailman koviksimpia individuaaleja on vastassa seipäät sekä konekiväärit tanassa. Tämä ”Siivoojiksi” kutsuttu joukko koostuu kahdeksasta eri sankarista, jotka pitävät majapaikkaa Fort Hopessa ja suorittavat sieltä tehtäviä ottaakseen maailman hallinnan takaisin viheliäisiltä hirviöiltä.

Left 4 Dead -jatko-osa?

Left 4 Deadia joskus pelanneet huomaavat välittömästi jo nimestäkin, että samaa settiä varmasti luvassa, ja tämä pitääkin paikkaansa. Neljän pelaajan yhteistyöllä zombien niittäminen on jälleen todella nautittavaa ja ennen kaikkea hauskaa!

Kampanjatilassa mennään pelin tarina läpi yhteistyönä. PvP:ssä päästään myös itse Riddenejä ohjaamaan ja kaverin reittä syömään.

Forth Hope, jota pelin ”hubiksi” voidaan kutsua, pitää sisällään kaiken mitä valmistautumiseen tarvitsee. Ampumaradalla voi testailla jokaista mukana kannettavaa asetta ja tavaraa mielensä mukaan. Jos haluat tarkkuuskiväärin tähtäimellä varustetun kevyen konekiväärin, tässä sulle sellainen, silvuplee! Jokaiselle aseelle on myös avattavia skinejä kuin myös varusteillekin.

Hahmoja pelissä on kahdeksan erilaista ja jokainen valitsee mieluisansa. Jokaisella Siivoojalla on omat erikoisuutensa kuten ”Äidillä” kyky nostaa kaatunut pelaaja ylös välittömästi. Näiden valitseminen varsinkin korkeimmalla vaikeustasolla on merkittävää, ja tähän onkin syytä paneutua syvemmin.

Supply Lines tarjoaa pelaajille kortteja, joilla voi avata erikoiskykyjä, kuten esimerkiksi nopeampaa ravaamista tai lisää tehoa aseisiin. Kortteja on aivan saatanan paljon ja niitä voi yhdistellä mielensä mukaan. Mahdollisuuksia on lähes loputtomasti. Kortteja kun voi olla samaan aikaan jopa 17 aktivoituna.

Lappuja voi availla Supply Lines -pisteillä, joita saa aina tehtävän suoritettua riippuen vaikeustasosta. Vaikeammalla tasolla saa enemmän pisteitä, loogista.

Näitä vaikeustasoja on kolme, joista recruit helpoimpana auttaa ensipelaajaa tutustumaan mekaaniikkoihin, mutta silti kädestä pitämättä. Haastetta meinaan löytyy! Vaikeimmalla tasolla taidot pitää olla hiottu ja yhteistyöpeli mintissä, jotta henki ei lähde.

Runsaasti tussareita

Aseita on kiitettävä määrä aina pistooleista, tarkkuuskiväärien kautta konetuliaseisiin. On kranaattia, molotovia, putkipommia ja hämäysvehkeitä sekä apuvälineitä, kun henkikulta niitä vaatii.

Jokaiseen aseeseen saa lisäosia, ja aiemmin mainittu tarkkuuskonekivääri on mahdollista väsätä. Lisäosia voi ostaa kenttien alussa olevasta laatikosta kuparilla, jota löytää pitkin kenttiä ja tipahtelee suoritetuista tehtävistä. Kartoissa on myös lukuisia paikkoja, joista loottia löytyy. Myös kaverille voi tiputtaa aseita, kuparia ja tarvikkeita.

Valitettavasti aseisiin asennettuja lisäosia ei voi purkaa, mutta uutta kamaa löytyy koko ajan niin paljon, että legendary-levelin tähtäintä ei hylkääminen kovin kauaa haittaa. Tämä tekeekin sen, että pelaaja kokeilee varmasti useampaa tussaria, eikä jämähdä tiettyyn luikkuun ikuisiksi ajoiksi.

Tehtävän aloituslaatikoista voi ostaa myös joukkuepäivityksiä, kuten lisävoimaa kranaatteihin.

Toolkiteillä pelaajat voivat aukaista tiirikoitavia ovia ja laatikoita, mistä löytyy aina vähän parempaa loottia, joten ryhmällä olisi hyvä olla aina vähintäänkin yksi toolkitti mukana.

Mitä tässä tehdään?

Back 4 Blood on ensimmäisestä persoonasta pelattava peli. Jokainen pelikerta on erilainen, kiitos Game Directorin, joka lukee pelaajia, sekä näiden pelityyliä veistellen esimerkiksi vaikeustasoa sen mukaan.

Juokset pää kolmantena jalkana Uzi laulaen hoosiannaa, on peli silloin heti vaikeampi. Peliohjaaja toimii hyvin, eikä se tee etenemisestä kuitenkaan lastenleikkiä, jos ei heti ensimmäisellä kerralla hengissä tehtävästä suoriudukaan.

Pelituntuma on vähintäänkin erinomainen ja helposti omaksuttava. Nopeat liikkeet ovat näyttäviä ja haptiset liipaisimet PS5-konsolella oikeasti tuntuvat näpeissä pirun maukkaalta.

Pääosumia satelee ja kieli puskee väkisinkin ulos ylähuulta lipoen, samalla vääntäen pelaajan naaman irvokkaaseen nautintoon. Puoliso saattaakin kysyä pelisession jälkeen onko kaikki hyvin. On hyvin, kiitos.

Tasosuunnittelu täyttä timanttia

Kartat ovat toinen toistaan maukkaampia sekä mielenkiintoisia, ja toimivat uudelleenpelattunakin useamman kerran.

Yksi ehdottomia suosikkejani on baarikohtaus jossa Gramexin alla olevat lisenssimusat pauhaten, lahdataan jokaisesta ilmansuunnasta tulevia zombeja. Noh, voidaan sanoa että siistein kohtaus missään pelissä ikinä ja tälläkin hetkellä arviota kirjottaen jalka tamppaa Pulp Fiction -elokuvasta tutun ”Misirloun” tahtiin. Mikä parasta, on tämä hurvitus koettava itse sillä kohtausta ei tietenkään lisenssien takia voida näyttää Respawnissa tai YouTubessa.

Kenttien sisällä on tehtäviä, joiden suorittamisen jälkeen peli luonnollisesti etenee. Esimerkiksi yllämainitussa baarikohtauksessa, tehtävänä on pitää jukeboxi päällä ja suojattuna zombeilta, kunnes peli antaa luvan jatkaa. Tällaisia pelin tehtäviä seuraa aina zombilauma valmiina repimään pelaajat kappaleiksi.

Kaunista konetta kangistamatta

Grafiikat ovat viimeisen päälle viilattua, kuitenkaan olematta viimeisintä next-geniä. Samaa värikästä ja ehkä jopa sarjakuvamaista ulkonäköä on nähty myös Left 4 Deadissa.

Efektit ja äänimaailma ovat ammattilaislaatua, mutta aseissa saisi olla vähän enemmän vielä isompaa munaa, vaikkei nyytit pienet nytkään ole.

Nvidian DLSS RTX -korttien omistajille löytyy myös tuki matalamman resoluution hyödyntämiseen ja keinotekoisesti sen kasvattamiseksi. Täten varmistetaan ruudunpäivityksen liukkaus, vaikkei konetehoja olisikaan järjettömästi.

Peli pyörii myös heikoimmilla kokoonpanoilla. Jopa low-grafiikoilla peli on yllättävän hyvän näköinen, joten kuuden tonnin puuceitä ei tarvita.

Kannattaako ostaa?

Back 4 Blood on ehdottomasti vuoden, sekä kaikkien aikojen paras yhteistyözombiräiskintä. Se on pakko-ostos etenkin Left 4 Dead -faneille.

Sanottakoon kuitenkin vielä, että peli suorastaan huutaa oman kaveriporukan perään. Peli on neljästään omalla jengillä parasta hupia, mutta yksin tai satunnaisten nettiseppojen kanssa hieman vaisumpaa.

Pelistä on kuitenkaan vaikea löytää mitään pitkää miinusta aiheuttavaa dädää, sillä se on silkkaa hupia.