Banishers: Ghosts of New Eden -arvostelu – 17. vuosisadan rakkaustarina

Banishers: Ghosts of New Eden on 1600-luvun lopun rakkaustarina ranskalaisen, Don’t Nod -pelistudion sulkakynästä. Tarinakerronnallinen pelityyli on tuttua, sekä laadukasta jälkeä jättävä etsaus pariisilaisilta. Vieläkö viitta lepattaa vai kompastellaanko?  

Voit myös kuunnella arvostelun audioversiona tästä:

Maailman on pimeys niellyt ja sen voi vain rakkaus ruminoida. Ja pari kummitusten karkoittajaa 1600-luvun loppupuolelta, jotka tähdittävät, Don’t Nod -studion uusinta, raskaasti tarinankerrontaan pohjautuvaa seikkailupeliä.

Don’t Nodilta on tullut ajan saatossa useampikin laatutuote esim. Life is Strange, Life is Strange 2, Vampyr ja Koira.

(Koira lisätty listaan hakukoneoptimoinnin takia, jotta agility- ja näyttelykoiraharrastajatkin pääsevät mukaan. Supär! – niin kuin alalla sanotaan) 

17. vuosisadan näkymätön rakkaus

Uuden Eedenin (ei sen kylpylän) karkoittajat – on kolmannen persoonan toimintaroolipeli, jossa ohjaillaan rakkausduoa, Antea Duartea ja Red mac Raithia. Peli sijoittuu Pohjois-Amerikassa sijaitsevaan New Edeniin, jonne parivaljakko saapuu rituaalien, yrttien ja protonirepp..no ei vaines, kanssa vapauttamaan yhteisö kirouksista.

Tehtävään takki auki marssivat karkoittajat huomaavatkin nopeasti, että kyseessä ei olekaan tavallinen manaus, vaan jotain isompaa on kyseessä.

Homma menee alussa jo sen verran tuulettimeen, että Antea kuolee ja muuttuu itse kummitukseksi. Red on valintojen välissä, kun ammatti vaatisi rakkaimpansa karkoittamista, mutta sydän janoaa Anteaa takaisin elävien kirjoihin. Paskamainen dilemma ja valintoihin kaivataankin pelaajan näkemystä.

Nokkelimmat saattavatkin huomata, että valinnoilla on merkitystä koko pelin kulkuun – niin kuin aiemmillakin, Dont’ Nodin peleissä on tapana ollut.

Mitä siinä oikein tehdään?

Kolmannen persoonan roolipeli, Banishers tarjoaa kevyen avoimen maailman kokemuksen, joka nojaa vahvasti tarinankerrontaan, sekä valintojen maailmaan.

Roolipelipuoli on löyhä lisä, erittäin suppeaan ”avoimeen maailmaan”, jossa ei oikeaa reittiä tarvitse kahta kertaa etsiä. Kaikkeen avustetaan ja hartaasti. Onneksi pelin asetuksista nämä apurit saa kaikki karsittua, mutta ei se pelistä mitään Elden Ringiä tee – eikä ole varmasti tarkoituskaan.

Pelaaja ohjaa kahta sankaria, joita voi vaihtaa napin painalluksella. Elävien kansissa oleva Red on pääasiallinen liikuteltava ja Antea hoitaa puolestaan henkimaailman osan. Taisteluissa on käytettävä kumpaakin osapuolta tasaiseen tahtiin. Jos Redin miekat eivät örmöön osu on Antean nyrkkien, sekä ”taikojen” annettava puhua – ja toisinpäin.

Pelin ollessa toimintaroolipeli, on sen iso osa kuitenkin vihjeiden selvittelyssä sekä etsinnässä. Johtolankoja löydettäessä tarpeeksi voi Red ja Antea aloittaa rituaalin päästäkseen esimerkiksi puhumaan kuolleiden kanssa ja edetäkseen juonessa. Rituaalit vievät Antealta mehuja, sillä kuolleet tarvitsevat elävien esanssia jatkaakseen. Tätä juissia saa karkoitetuilta imailtavaksi.

Rituaalit ovat pelin yksi mekaniikoista ja jokainen rituaali vaatii tiettyjä resursseja. Yleensä nämä ovat erilaisia yrttejä ja kasveja, mitkä pitää ensin kerätä käpsäkkiin.

Just like Dark S…

No ei ihan, vaikka taistelussa lukitutaankin kohteesen, väistetään lyöntejä tai torjutaan ne oikeaaikaisesti aiheuttaen vihollisen horjahtamisen. Taistelun jouhevuus on tosin kovin kankeaa ja viipyilevää, sillä kaikkia komentoja ei peli vastaanota heti ja pelaaja huomaakin rämpyttävänsä kuumeisesti namikoita kuin espanjalaisen kiertolaisjazzin ammattilainen.

Pelistä löytyy myös pakolliset pomotaistelut, eivätkä ne ihan vasurilla hakattavissa ole. Riippuen tietysti vaikeustasosta, mutta normaalillakin saa toisinaan töitä tehdä.

Saumaton siirtyminen fyysisen ja henkimaailman välillä luo taisteluihin lisäpontta, vaikkei se mitään uusinta uutta mekanismia luokaan.

Supistetun avoimen maailman tyyliin

Banishers: Ghosts of New Eden sisältää pääjuonen lisäksi sivutehtäviä rinkallisen, joten pelattavaa riittää aina sinne 30–40 tuntiin asti.

Sivutehtäviä kutsutaan ”Haunting Cases” -nimellä, jotka liittyvät – yllättävästi aaveisiin, joita täytyy jeesata rajan ylitykseen. Jokaisen kummittelukeissin jälkeen pelaaja saa kolme valintaa; joko vapautat, karkoitat tai syytät osapuolia ja näillä valinnoilla on seurauksia New Edenin jässiköille, että myös Redille ja Antealle. Valinta on sinun! (Henkisen kasvun opas nuorille, Prisma 33,95€)

Avoimen maailman konsepti kyllä täyttyy ainakin paperilla, mutta hyvin kevyeksi tämä jää. Juonta vain pelatessa ei nuotioilta takaisinpäin tarvitse teleporttailla.

Mitään craftausta pelistä ei varsinaisesti löydy, vaikka aseita voikin parannella, mutta vain pelin määräämän tahdin mukaan. Aseita pelistä löytyy Redin kivääri, miekka ja firebane, sekä Antean eteeriset taidot.

Kaikenlainen valmistus nojaa kuitenkin pelin tarinan kulkuun ja taistelumekaniikkaan kuin perinteiseen ”laita kivi, puu ja köysi kiinni ja saat hakun” -mekanismiin. Resurssien kerääminen kuuluu samaan ahtaaseen lokeroon.

Unreal Engine vitska

Kolmannen persoonan Banishers on tehty Unreal Engine 5:lla ja sen kyllä huomaa välittömästi, varsinkin graafisesta ulkonäöstä. Peli pyörii silti vaivatta paljon heikoimmillakin kokoonpanoilla mukisematta, ollen silti näppärä kokonaisuus.

Kasvot ovat UE5:n taattua tarkkaa laatua, mutta pelistä on karsittu vahvasti puheanimaatioita. Ei se aivan robottimaista ole ja joskus toimii jopa hyvinkin, muttei lähellekään niin aidosti kuin moottorilla olisi mahdollisuus tehdä.

Graafinen ulosanti on erittäin kaunista katseltavaa ja kauas, horisonttiin piirtyvät maisemat näyttäviä. Animaatiot, sekä efektit ovat ihan ykkösluokkaa ja onkin innostavaa, että tämä on uusi standardi. Noh, tulisi ainakin olla.

Ääninäyttely on Banishers: Ghosts of New Edenissä helvetin hyvää, vaikka kriitikko alussa oli jopa varma, että kankeaa on. Ei ole. Antean ääninäyttelijä Amaka Okafor tunnetaankin Netflixin Bodies-sarjasta. Amakan ääni sopii Antealle kuin kypärä päähän, ja on mieluisaa kuunneltavaa.

Vastanäyttelijä Redin äänenä on Russ Bain, joka on vähemmän tunnettu, mutta äänenä Redille erittäin onnistunut roolitus.

Kahden rakastavaisen välinen kemia tuntuu oikeasti aidolta ja vain parissa kohtaa ajatus harhautuu pelajaalla. Tarinakerronnallisissa peleissä nämä aspektit ovat tietenkin äärimmäisen tärkeät ja Don’t Nod onnistuu tässä jälleen.

Kannattaako ostaa?

Kyllä, jos tarinavetoiset seikkailupelit, löyhällä roolipelielementillä kiinnostavat.

Näyttävät grafiikat, efektit, sekä rautaa viiltävän karmaisevan ambientin kanssa on Banishers: Ghosts of New Eden ainakin tutustumisen arvoinen kokemus.

Ei ehkä täyttä hintaa maksaisi, mutta alennusmyynnistä vakava suositus.