Sonyn London Studiolta tuli muutama vuosi sitten London Heist -niminen pikainen tarinavetoinen VR-räiskintä ja se sai lämpimän vastaanoton. Nyt samainen studio on vienyt homman vähän pidemmälle ja tuloksena on Blood & Truth yksinoikeudella pleikkarin virtuaalikypärälle.
Tarinan päähenkilönä toimii armeijan koulutuksen omaava Ryan Marks, jonka isukki potkaisee tyhjää Lontoossa. Näin Ryan pääsee intistä vekosille selvittelemään perheen asioita. Homma menee kuitenkin geneerisen vahvasti päin seiniä kun paikallinen maaffia haluaa Marksien yrityksen itselleen. Tästä on Marksin perhe luonnollisesti eri mieltä. Pahat pitää poistaa kartalta tuttuun tapaan, jotta bisnes saa jatkua.
Hollywoodia, niin hyvässä kuin pahassa
Juoni ei ole mitenkään omalaatuinen ja mahdolliset juonenkäänteet on havaittavissa jo alussa. Lopulta paha saa sen palkkansa, jatko-osalle jätetään tilaa ja kaikki ovat onnellisia.
Tämä ei suinkaan peliä pilaa, koska näyttelijät hoitavat hommansa oivallisesti ja toimintakohtaukset on rakennettu näyttävästi. Joskin toiminnallisten kohtauksien välissä on useasti vähän liian pitkiä välianimaatioita, eikä pääse vaikuttamaan mitenkään muuten kuin heiluttelemalla käsiään ja vilauttelemalla satunnaisia senttereitä. Peliä voisin kuvaillakin kivaksi leffaillaksi, jossa saa olla itse mukana.
Tähtääminen ei luonnistu kuten HTC Vivellä tai Oculus Riftillä
Pelaaminen tukee Move-ohjaimia, mutta myös Dualshockilla pelaaminen onnistuu – joskin se vie noin 99 % koko homman ideasta.
Liikekapulat toimivat pelissä hyvin ja tähtääminen on luontevaa paitsi kahden käden isoimmissa tussareissa kuten rynkyissä, jolloin tähtäys on välillä jopa painajaismaista – etenkin jos asennat tuliluikkuusi optisen tähtäimen. Itse suosin raakaa rautasihtiä (iron sight).
Ilmassa leijuvilla irtokäsillä voi tehdä muutakin kuin rutistella liipaisimia. Muutamat kansainväliset käsimerkit ovat löytäneet tiensä peliin. Niitä ovat mm. keskisormi, paholaisen sarvet, kaksi hävittyä sotaa sekä peukku. Näillä ei ole pelin etenemisen kannalta mitään merkitystä, mutta luovat lisähauskaa intensiivisiin kohtauksiin, jossa toisella kädellä tyhjäät lippaan vihuun ja toisella ilmoitat kaverille keskisormella, että sinä olet seuraava.
Ei liian interaktiivinen
Joitain tavaroita voi poimia ja nakella pitkin kartanoa, mutta vain muutamia. Staattista kamaa on pelissä paljon eikä kaikkea voi edes luodeilla tuhota. VR:ssä tavaroiden hypistely ja ennen kaikkea niiden vimmainen tuhoaminen on kuitenkin yksi virtuaalikeikairoinnin kulmakiviä.
Liikkuminen tapahtuu vain ja ainoastaan lokomotiivisesti, eli kentissä on paikkoja mihin katsomalla ja nappia painamalla voi liikkua Bravo Team -kauhistuksen tavoin, mutta taaksepäin ei tässä pelissä pääse palaamaan. Aluksi liikehdintä tuottaa karvasta makua, mutta siihen tottuu yllättävän nopeasti. Toivoisin silti vapaata liikkumista, sillä nyt pelimaailmasta löytyy paljon paikkoja joita haluaisi tutkia, mutta se ei ole mahdollista.
Graafisesti Blood & Truth on PSVR-mittapuun mukaan kaunista katseltavaa ja erikoistehosteet ovat näyttäviä. Räjähdyksien aikana peli hidastuu Max Payne -tyylisesti – ja se toimii hiton hyvin.
Neljällä kudilla neljä pääosumaa, länkkärimäinen revolverien pyöräyttely ja koteloihin iskeminen lopuksi saa aikaan mikro-orgasmeja, ja sitä haluaa lisää. Hidastusmoodin voi myös itse aktivoida jos mittarissa riittää hönkää. Hönkää saa lisää kun vihollisia kaataa.
Hyvä asekanta
Aseita löytyy kourallinen aina pistooleista kranaatinheittimiin. Käsikranuja löytyy sieltä ja täältä, mutta niitä ei saa mukaansa jostain syystä. Pistoolit ja revolverit voi iskeä lantion kohdilla sijaitseviin koteloihinsa. Isommat tussarit voi heittää selkään, tosin yksi kerrallaan mukana. Panokset revitään irti rintalastasta ja lippaan voi vaikka nakata ilmaan ja ottaa aseella kiinni.
Peli hoitaa latauksen. Aseet voi myös ladata laittamalla ne koteloihin tai selkään, minkä huomasin itse olevan paljon nopeampi ja helpompi tapa.
Pientä modifointia aseihin on mahdollista tehdä ennen tehtävään lähtöä esimerkiksi lisäämällä hiljentimen ja lasertähtäimen. Luikkuja voi myös maalata kunhan niihin löytää ensin värit.
Lisäosia saa auki sen mukaan, kuinka paljon tähtiä pelaaja kerää. Niitä löytyy ripoteltuna maailmaan maalitauluina joita ammuttaessa tähdet kerääntyvät.
Ryanilla on mukana myös tarvikelaukku, josta löytyy eri tilanteisiin tarvittavat välineet. Lukitut ovet tiirikoidaan auki tai räjäytellä panoksilla. Ristipääruuvarilla availlaan sähkökaappien ulkoseiniä, sivuleikkureilla katkotaan vaikka kameran piuhoja ja sytkärillä sytytetään pommeja. Myös sikarin poltto onnistuu pelissä, ja mikä hienointa – kun oikeasti puhallat niin savu poistuu Ryanin keuhkoista. Tämä toimii siis ääniohjauksena ja on helvetin siisti! Vaporisaattorit toimivat pelissä samalla tavalla. Ääniohjaus reagoi imailuun ja ulos puhaltamiseen tarkasti. Yritin pidätellä hengitystäni josko tapahtuisi sankarin puolelta yskintää, mutta Ryanin keuhkot ovat huomattavasti tilavammat kuin allekirjoittaneen.
Yhden illan iloke
Tavallisen tarinamoodin lisäksi pelissä on mahdollista harjaannuttaa refleksiään aikarajoitteisissa minikentissä, jossa ammutaan janttereita. Jantterit ovat armeijasta tuttuja peltipollareita, jotka ponnahtavat satunnaisesti piilosta. Time Attack -moodi on mukavaa vaihtelua ja vaikka kavereiden kanssa kisailuun; ken on heistä kaikkein nopein ja tarkin. Lisämoodeja on tulossa myöhemmin.
Blood & Truth on noin nelisen tuntia kestävä yhden illan interaktiivinen elokuvaelämys, jonka tarina on geneerinen ja toimintakohtaukset maukkaita. Satunnaiset graafiset ongelmat, tekstuurien päivitys ja NPC-hahmojen silmämuninen villi pyöriminen saa aikaan naurunremahduksia, peliä tosin rikkomatta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.