Poliittisia mielipiteitä on yhtä monta kuin perseenreikiä. Democracy 4:ssä pääset itse vaikuttamaan siihen, minkälaisella politiikalla valitsemasi maa toimii. Seuraukset saattavat kuitenkin yllättää.
Democracy 4 on vuoropohjainen strategiapeli, jossa pelaaja valitsee ensin maan ja ottaa sen jälkeen presidentin viran vastaan. Presidentin virka alkaa siitä, mihin edellinen pressa on pestinsä jättänyt. Jos pelaaja valitsee esimerkiksi Yhdysvallat leikkikentäkseen, on hän Donald Trumpin seuraaja ja poliittinen kenttä sen mukainen.
Miten tätä ajetaan?
Tätä käynnistäessä olin aivan pihalla. Tiesin pelin pohjaidean, mutta en tajunnut mitään sen käyttöliittymästä. Tutoriaali sellitti perusasioita politiikasta ja asioista, jotka vaikuttavat toisiinsa – koulutus lisää teknologista edistyksellisyyttä, maantiet niiden kulutusta ja ilmaston saastumista jne. – mutta ei mitään itse pelaamisesta. Kun testasin ja kikkailin hetken, huomasin olevani sisällä presidenttiyden ytimessä. Yhtäkkiä olinkin Valkoisen talon johtohenkilö, joka toi ensin pitemmät äitiyslomat, paremman julkisen terveydenhuollon puolustusvoiman budjetin kustannuksella ja rajummilla ilmastotavoitteilla. Olin koukussa.
Democracy 4 on siis presidenttipeli. Se toimii vuoropohjaisena strategiana, jossa ensin tehdään tietyissä rajoissa päätöksiä ja rakaisuja, sitten odotetaan kolme kuukautta (pelin aikaa) ja katsotaan, mitä seurauksia päätöksillä oli. Sitten tehdään uusia päätöksiä ja odotellaan jälleen kolme kuukautta.
Peli sotkee pakkaa tuomalla mukaan vaihtuvia haasteita. Olin esimerkiksi juuri kurittanut Yhdysvaltain budjettia rajuilla terveydenhuollollisilla ratkaisuilla, joilla turvattiin Jenkkeihin Suomen kaltainen th-järjestelmä. Samaan syssyyn peli iski kehiin ”koronan”, eli tappavan viruspandemian, jonka vuoksi maan talous veti kuralle entistä syvemmin. Ratkaisuna oli karsia maanteiden paratamisesta ja laillistaa kannabis koko maassa verotulojen lisäämiseksi.
Pelaaminen on aivojumppaa ja luovuutta yhdistelevää viihdettä, jota ei ensisilmäyksellä sellaiseksi uskoisi.
Vaaditaanko tässä politiikan osaamista?
Kuinka kauan tällaista strategiaa sitten jaksaa jauhaa? Kun maailma on pelastettu tai kädetetty omin presidentillisin kyvyin, voi samaa hommaa kokeilla vielä uudellee jossain muussa maassa. Faktahan on se, että toisille tämän tyyppiset strategiat toimivat vuosia, toiset vetelevät satsin silloin ja toisen tällöin, osa kyllästyy heti. Itse koen Democracy 4:n olevan hauskaa aivopurtavaa aina välillä, pienissä erissä.
Kannattaako ostaa?
Democracy 4 on ainutlaatuinen ja varsin loppuun asti mietitty kokonaisuus. Mikäli tämän tyyppiset vuoropohjaiset pelit ja politiikka kiinnostaa, on Democracy 4 ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Peli löytyy nyt Steamin Early Accessista, joten give it a go!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.