Diablo IV -arvostelu – Paholaisen runsaudensarvi

Diablo IV on 11 vuoden odotuksen jälkeen vihdoin täällä, eikä se onneksi muistuta aiempaa, nimeltä mainitsematonta, mikromaksukusetusta. Onko kauan odotettu herkku, herkullinen sekä Diablo-uskollinen vai odotellaanko muodikkaasti vuosi ja kuopataan ajatus?

Blizzard on yksi helvetti-sanan synonyymeista heti ”kehnon paikan” jälkeen, ja meno on näyttänyt viime vuosina ankealta. Karmea rahastus, Diablo Immortal oli kutakuinkin viimeistä pisaraa lietesäiliössä, vaikka sitäkin pelasivat – ja pelaavat aivan liian moni, samalla tunkien Blizzardin stringeihin viimeisimmätkin setelinsä.

Diablo-fanit olivat ihan syystä mulkero otsassa ja odotukset Diablo IV:n julkaisusta eivät olleet kovin ruusuiset. Mutta mitä vielä ja ripaus päälle! Pelihän on hyvä, kautta Mephiston!

Jos et vielä tiedä, mistä puhutaan ja mikä ihmeen Diablo, niin kerrataan hetki.

Historian havinoita

Diablo on Blizzardin toimintaroolipeli, isometrisestä kuvakulmasta kuvattuna. Ensimmäinen peli julkaistiin vuonna 1997 ja se määritti ARPG-genren välittömästi.

Peli oli siis valtaisa menestys, ja kolmen vuoden päästä tulikin jo Diablo II, jota on kuvailtu koko pelisarjan parhaaksi peliksi. Sitten odoteltiinkin jo reilut 12 vuotta kolmososan julkaisua.

Vaivalloinen startti muuttui kuitenkin eniten ostetuksi, sekä pelatuksi Diablo-pelisarjan peleistä. Diablo III:sta on poisteltu kauppa- ja digihyllyistä huimat 65 miljoonaa kipaletta ja ripaleet päälle. Oli siis hyvä syy odotella seuraavaa osaa, johon meni taas sen yli kymmenen vuotta – unohtaen välissä olevan posliinikaupan norsun.

Beta-testit

Blizzard teki hyvän pelivedon ja järjesti muutamia betatestejä serverien testaamiseksi. Testit olivat todellakin menestys ja serverien kyykkäyksistä kärsittiin vain testiviikonloppujen aikana. Silloinkin vain ensimmäisenä päivänä.

Kyykkytestit saivat Blizzardille suuret aplodit, sillä kun peli julkaistiin 6. kesäkuuta 2023. Kaikki toimi kuin rasvattu ratas. No, on siellä vielä pientä kuminauhamaisuutta ja lagia, mutta vain pieni osa betatestien ongelmien suuruudesta. Tajusitteko? Peli siis TOIMII julkaisupäivänä ja päivitystiedostoja on tullut, mutta ne ovat vain muutaman sadan megan kokoisia, eikä koko pelin kokoisia. Terveisiä Last of Usille!

Enkelit ja demonit

Sananen tarinasta: vanha legenda kertoo, että Pyhäkkö (Sanctuary) olisi kasattu yhteistyössä enkelten ja demonien kanssa. Pyhäkkö on mesta, jossa ihmisyys, sekä sivilisaatio kulttuureineen saa kukoistaa ja kenenkään mieltä ei pahoiteta, mutta uhka vaanii jälleen varjoissa. Homma alkaa valua reisille kuin hallitustunnustelut perussuomalaisten- ja RKP:n kanssa.

Turmeltuneen demonit, yhdessä korruptoituneen villielimistön kanssa levittävät kaaosta Pyhäkössä vapaana kulkien. ”Usko ohjaa heikkoa” -tai ainakin näin sinisilmäisimmät tahtovat kuvitella, mutta homma alkaa tuntua väärältä. Onko uskolla kuitenkaan mitään väliä ja onko simmuihin kustu urakalla?

Vihan tytär, Lilith on palannut ja uusi aalto kultisteja, sekä lahkolaisia on syntynyt maailmaan kuin tatteja kasteessa. Lilith herättää tarpeen vihasta, pelosta ja raivosta ympärillä oleville ihmisille, pedoille ja demoneille. Kaikki tämä ruokkii Mephiston tytärtä, Lilithiä tuodessaan pimeyttä Pyhäkköön.

Viisi sankaria kohtaa tämän kaiken kattavan pahan, mutta mikä heitä odottaa maailmassa, joka on toivon, jalon, viisauden ja oikeudemukaisuuden hylännyt?

Diablo IV:n kampanjan on sanottu kestävän reilusti yli 30 tuntia. Tuohon lisätään sivutehtävät niin koko kesähän tässä menee. Tarina on kepeän keskinkertainen ja siihen keskittyykin ensimmäisellä kerralla, mutta ei sen jälkeen enää kiinnosta ketään. Eikä se tarkoitus oikeastaan olekaan vaan saada isompia numeroita ja parempaa kamaa.

Omanmakuinen sankari

Diablo IV on luonnollisesti samaa kuin aiemmat edeltäjänsä ja toimii siis isometrisessä muotissa, mutta nyt avoimessa maailmassa, samaan aikaan muiden pelaajien kanssa. Pelaaja valitsee alussa, viidestä eri hahmoluokasta omansa ja näitä ovat barbaari, velho, druidi, varas sekä necromancer.

Barbaarilla on varustekassi täynnä aseita ja luottaa raakaan voimaan, sekä hurjapäisyyteen.

Velho käyttää päätänsä ja voimakkaita taikojaan kuten necromancer, mutta jälkimmäinen menee kuolema edellä herättäen henkiin luurankosotureita, vihollisten käryävistä ruumiista.

Varas on nopea ja mukautuva tappokone tikareilla, sekä pitkän matkan aseilla varustettuna.

Druidi muuntautuu karhuksi tai sudeksi ja on yhtä luonnon kanssa, mutta mistään Punavuoren vihreästä ei ole kyse. Tämä kaveri käyttää muutakin kuin julkista liikennettä.

Aiemmin ei pelihahmoja voinut sen enempää tuunailla ulkonäöllisesti, mutta nyt on mukana pientä hahmoeditoria. Mitään Elden Ring -tyylistä supermuokkausta ei pelissä ole, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ja ei, genitaaleja ei voi muokata tässäkään, mikä on tietenkin valtava pettymys. Jokaisesta hahmoluokasta voi valita uroon taikka naaraan. Mitään niiden välissä olevista 400:stä sadasta sukupuolesta ei voi valita.

Himohamstraajajuopot

Kaikkien Diablo- sekä ARPG-genren pelien ydin on piestä vihollisia ja kerätä niiden tiputtamia satunnaisia tavaroita, kultaa ja resursseja. Mitä isompi pahis, sitä isommat lootit.

Tavaroilla on harvinaisuusluokat ja alussa käyttöön onkin otettava se mikä irti lähtee. Usein kyseessä on puinen karahka, millä ensimmäiset mörököllit saa hengiltä. Harvinaisimmat varusteet ja aseet tulevat vasta pelin myöhemmillä vaiheilla, mutta tuovat luonnollisesti enemmän röppöstä kuin alkupään ruosteiset astalot.

Diablo IV tarjoaa nyt myös vähemmän harvinaisimmille keltaisen värisille varusteille mahdollisuuksia avata taitopuusta taito, vaikka ei taitopisteitä siihen kyseiseen skilliin ole laitettukaan. Siksi kannattaakin katsoa tarkkaan pistääkö sepällä kaikki palasiksi materiaalien vuoksi.

Nyt peliin on tuotu eliksiirit, joita voi valmistaa maailmasta löytyvistä yrteistä. Nämä hörpyt ovat todella tärkeitä ja unohtuvatkin parkkiintuneilta Diablo III -pelaajilta helposti. Tämä kuitenkin kannattaa painaa mieleen, sillä alkupäässä pääsee jo näitä valmistamaan ja usein ne tuovatkin pelaajalle seuraavaksi 30 minuutiksi esimerkiksi lisää kokemuspisteitä, sekä kestävyyttä.

Diablo IV muokkaa muutenkin koko taikajuomien käyttöä kerralla ja peltijugurtit ovatkin käytössä ahkeraan, ainakin lähitaisteluun tarkoitetuilla pelityyleillä. Parannusjuomia ei ole enää vain yhtä loputonta, vaan pelaajalle annetaan juomavarauksia. Vähän niin kuin firman pikkujoulujen drinksuliput. Drinkkilippuja voi päivittää aina tietyn kokemustason jälkeen ja maksimi on yhdeksän lipuketta. Nämä voi hörppästä vaikka kaikki yhden kahakan aikana, jos tukkaan tuntuu tulevan viholliselta. Varauksia saa lisää vihollisilta niiden kukistamisen jälkeen, jos tuuri antaa myöden.

Pomotaisteluissa näitä varauksia tulee nopeasti ikävä, kun ympärillä ei ole pienempää vihulaista tarjolla. Tästä päästäänkin Diablo IV:n erilaiseen lähestymistapaan kuin aiempi kolmososa.

Mähän kualen!

Diablo IV on huomattavasti haastavampi kuin aiempi kolmososa ja samaa kastia kuin loistava Diablo II. Varusteita pitää päivitellä useasti jos haluaa pysyä hengissä, eikä suin päin ääntä kohti -tyyli monasti palkitse kuin ”sä kualit” -tekstillä. Uudelleensyntyminenkin tapahtuu checkpointtien välityksellä, joten välitöntä uusintamatsia villiintyneen poron kanssa saa. Diablo IV tuo siksi tähän vähän nykypäivää väistön muodossa, jota sitäkin pitää käyttää maltillisesti.

Tulee mieleen hyvät ajat Diablo II:n parissa, jolloin piti oikeasti tehdä jotakin muuta kuin pitää nappia pohjassa. Tämä nostaakin kriitikon nostalgiamittarin täyteen paraatikuntoon. Ihanaa, saatana!

Tuttuun roolipelilliseen tapaan kuuluu myös levuttaminen, eli kokemustason nostaminen. Maksimitaso on Diablo IV:ssa 100 kuin aiemmassa se oli 70. Tähän maksimitasoon arviota kirjoittaessa on päässyt maailmanlaajuisesti vain kourallinen, sillä peli on todella pitkä.

Kokemustaitopuu on aloittelijoille sekä jo pelisarjalle tutuksi tulleille pelaajille alussa hämmentävä, mutta avautuu nopeasti kun sitä jaksaa hieman kahlata.

Path Of Exile -konkarit nauravat remakasti tynkää kokemustaitopajua, sillä se muistuttaa PoE:n puuta, mutta kitukasvuisempana. Tämä kaipaakin, ainakin kriitikon mielestä tuunausta, sillä nyt kokemuspisteen laitto ei juuri tuo sen erikoisempaa efektiä tiettyyn taitoon, ellei se ole taito itsessään. Pitkän grindauksen jälkeen ansaittu pojo tuntuu turhauttavalta tunkea kohtaan, joka antaa hahmolle yhden prosentin enemmän suojaa.

Taitopuu onkin erittäin tiukassa syleilyssä varusteiden- ja niiden tuomien taitojen kanssa. Grindiä on siis luvassa – ja paljon. JA EI, TÄTÄ EI VOI NOPEUTTAA ISIN PANKKIKORTILLA!

Työvoimatoimiston lista on pitkä

Pelissä riittää koluttavaa aivan helvetisti. Kartta on iso ja tehtäviä, sekä sivutehtäviä loputon määrä. Sivuduuneja kannattaakin tehdä mahdollisimman paljon ennen kuin jatkaa päätehtävää. Yleensä siinä kohtaa, kun päätehtävä vetäisee maton alta hetkessä on palattava takaisin tekemään keikkahommat pois alta parempien varusteiden toivossa.

Välimatkat ovat välillä tuskallisen pitkiä juosta, tuntien välillä yksinäisyyttä. Tähän on olemassa lääke, hevoset. Hepalla pääsee kiitämään huomattavasti nopeammin kuin jalan, mutta saadaksesi konipolleheppasen on alkukilometrit taitettava apostolilla. Toivoisinkin, että kulkupelin saisi paljon aikaisemmin käyttöön.

Onneksi ja epäonneksi peli on aina internet-yhteyden päässä, joten porukkaa kannattaa kutsua mukaan tehtäville nopeuttaen niitä. Parempaa tavaraa ja enemmän kokemuspisteitä tulee mitä enempi on porukkaa mukana. Ja kun avoimessa maailmassa peliä pelataan on joku aina kivenheiton päässä auttamassa.

Diablo IV:n on tungettu mukaan maailmapomot (World bosses), joita ei ihan helposti yksin lähdetä kaatamaan. Nämä massiiviset perkeleet onkin tarkoitus kukistaa porukassa ja niitä ilmestyy aika-ajoin, joten ne eivät ole koko ajan saatavilla. Maailmabosseihin ei alkupäässä ole mitään asiaa vaan ovatkin loppupelin juttuja joihin kriitikon aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Palataan asiaan joulun tienoilla.

Grafiikat ja äänet?

Diablo IV on todella kaunis, rujo ja sopivan ankean näköinen. Muistuttaa hyvin paljon pelisarjan ekoja osia kolkolla, melkeinpä käsinmaalatuin asetelmin. Peli tukee DLAA:ta, eli syväoppivaa anti-aliasingia, mutta ei reaaliaikaista säteenseurantaa. Peli ei vaadi pyöriäkseen erikoisempaakaan kokoonpanoa ja vanhemmillakin romuilla pääsee osaksi helvettiä. Suorituskykyongelmia näin mittavassa pelissä on, mutta silti hyvin vähän.

Äänipuolella efektit ja miekaniskut paukkuvat sekä rytisevät maukkaasti osuessaan kohteeseen klassisen suurorkesterin säestyksen kera. Musat ovatkin taattua Diablo-kamaa, mutta ääninäyttely ainakin sankareilla on sielutonta jauhantaa. Karismaattisin ääni -palkinnon saakin sankarin mukana pyörivä Lorath. Lorath on vähän niin kuin aiemmissa peleissä tutuksi tullut Deckard Cain.

Tunnelma on Diablo IV:ssa enemmän kuin kohdallaan ja pelaaja tuntee heti pelaavansa juuri Diabloa. Sanoinko jo; ihanaa, saatana?

Kannattaako ostaa?

Ehdottomasti kannattaa. Niin uusien kuin aiempien osien pelaajien, vaikka peli maksaakin luonnottomat 70 euroa. Tämä siis perusversion hinta. Jos haluaa kosmetiikkaa tai neljän päivän etumatkan varsinaiseen julkaisuun on pelistä pulitettava jopa 100 euroa! Diablo-fanit ostavat pelin sillä seittemälläkympillä mukisematta ja niin kannattaa sinunkin jos vihaat kesää ja luontoa.

Diablo IV on loistava peli ja uskollinen pelisarjalle. Tuunausta se vaatii esimerkiksi hahmoluokkien tasapainoituksessa, kaupunkien hirvittävissä lageissa ja kuminauhaongelmissa. Mikromaksujakin löytyy, mutta kosmetiikan saralta ja season passien muodossa. Nämä ovat tietenkin täyttä visvaa, mutta jotkut tykkää.

Peli on saatavilla kaikille konsoleille, paitsi (Nintendo Switchille – ainakaan vielä) ja tietenkin PC:lle. Konsolipuolella on mahdollista pelata peliä kaksistaan samalta sohvalta, mutta PC-versiossa tätä ei, ainakaan vielä ole. Eli ennen kuin lopetetaan, niin luetaan vielä Mr. Revideorin tuomio co-opista.

Toinen mielipide co-op-näkökulmasta

Samalla sohvalla pelaaminen on kuin taivas helvetissä… tai siis pirullisen loistavaa!