Seattlelaisen nyrkkipajan, V1 Interactiven ensimmäinen peli Disintegration nytkähti ulos tarjoten erilaista strategiaa ja räiskintää. Onko erilaisuus tässä tapauksessa rikasta vai rutiköyhää?
Disintegration on reaaliaikainen strategia-räiskintäpeli, jossa pelaaja ohjaa sankarin gravcycleä, eli leijumopoa. Moposuiza käskyttää tietokoneen ohjastamia botteja tarkoituksena tuhota pahat integroidut viholliset, samalla itse auttaen konekivääritulituksella. Silmistä kuvattu ilmamopoilu kuulostaa hauskalta, mutta sitä se ei ole!
Killat vastakkain
Peli sijoittuu maailmaan, jossa kaksi kiltaa; luonnon omat pojat ja integroidut robottikansat ottavat yhteen. Pääosaa näyttelee Romer Shoal, joka on maailmassa kuuluisa liitomopedistara ja juontaja, joka on itse integroitu myös. Tällä siis tarkoitetaan sitä, että laitetaan vähän robottia nahan päälle. Klassista.
Romer lyöttäytyy kimppaan kapinallisten integroitujen häiskien kanssa paetakseen pilvestä (The Cloud). Pilveä johtaa Rayonnet ja Luutnantti Black Shuck. Rayonnet haluisivat tuhota loputkin naturaalit aatamit ja eevat, mutta tätä aatetta evät Romer sekä muut kapinalliset osta. Jotain on tehtävä.
Strategiatonta strategiaa
Pelin juoni ei poikkea normaalista kovinkaan paljon, eikä se tunnu olevan missään vaiheessa edes vähääkään mielenkiintoinen. Tarinaa viedään välianimaatioiden kautta eteenpäin. Ääninäyttelijät ovat todella hyviä, mutta ei se tätä sotkua silti pelasta. Juoni kun on tässä pelissä toissijainen, ja pääpainon pitäisi olla strategisessa räiskinnässä.
FPS-kuvakulmasta ohjataan leijumankia ja annetaan samalla maksimissaan neljälle botille käskyjä. Tai siis oikeastaan kolme käskyä. Mene tuonne, tule takaisin, ammu. Yksittäisiä botteja ei voi käskyttää erikseen, muuta kuin bottien erikoiskykyjen saralta.
On kranaattia, tykkitulta, aikakuplaa jne. Tietokoneen ohjastamat sankarit ovat ilman tekoälyä eivätkä tajua mistään mitään. Botit säntäilevät mihin sattuu, eikä niitä tunnu saavan kuriin millään. Botteja ei voi laittaa suojiin tai määrätä niille paikka mihin jäädä vaikka väijyksiin tai mitään muutakaan strategista, vaikka strategiapelistä pitäisi olla kyse. Se on kuitenkin kaaaaaukana siitä.
Grafiikka? Paskaa
Peli on kamalan näköinen. Tekstuurit lataavat myöhässä Fallout 76:n tyyliin eivätkä ne aina lataudu ruutuun lainkaan. Luulisi kuitenkin, että peli pyörisi sulavasti. Ei. Ei se pyöri ainakaan pleikkarilla. Eikä tässä täyttä 60 kuvan ruutunopeutta haetakaan, mutta yli 25 kuvaa sekunnissa olisi ollut edes jotain.
Kontrollit ovat ihan toimivat. Vasemman puolen ylänapeista säädetään Tunturin leijukorkeutta. Vasemmasta tatista liikutaan ja oikeasta tähdätään. D-padilla annetaan bottien erikoiskyvyille käskyt.
Tuhoutuvaa ympäristöä ei Disintegration tarjoa sen enempää kuin valmiit pahvirakennukset, jotka näyttävät kaikki samalta – poislukien isot avaruusalukset, jolloin miljöö näyttä ajoittain jopa ihan ookoolta.
Äänet? Paskaa
Ääniefektit ovat munattomia tuhinoita ilman minkäänlaista basson jytinää, mutta ääninäyttelyyn on panostettu. Läpät ovat hyviä ja kanssakäyminen on luontevaa näille EA:n ”huippujulkaisu” Anthemista napattujen robottihäiskien kanssa. Se onkin ainoa hyvä asia tässä julkaisussa.
Pelissä voit tuunata omaa liitoharrikkaa, mutta vain perusattribuuttien osalta.
Aseita on pari joita ei voi muokata mieleisekseen. On konekivääriä, parannusasetta jolla botteja hoivataan taistelukentillä ja raketteja.
Bottien erikoiskyvyistä parhaita ovat kaikki AoE -kyvyt eli isommalle alalle ja useampaan viholliseen osuvat vermeet. Muut kyvyt ovat melko mitäänsanomattomia.
Tätä on turhauttava pelata sillä potentiaalia olisi vaikka muille jakaa. Miksi ei voisi ohjastaa jokaista bottia erikseen? Miksei niitä voi laittaa suojaan ja tekemään yllätyshyökkäyksiä? Asentamaan ansoja? Ajamaan omia ajoneuvoja ja miksi helvetissä ne säntää heti ensimmäisen vihollisen kimppuun pää kolmantena jalkana ja kuolevatkin melkein heti. Kun botti kuolee on Romerin leijailtava pärrällään kaatuneen ylle, ja se on siinä. AI-pelaaja tippuu taivaalta takaisin pyytäen anteeksi ja sama homma jatkuu. Leeeeeroyyyy Jeeenkiiiiins! ja kuolo korjaa jälleen.
Kannattaako ostaa?
Disintegration on näitä välikausitakkeja, mitä ei koskaan tarvitse, joten ne viedään UFF:n keräykseen heti kun ne on saatu äiskältä joululahjaksi. Tällaista samaa huttua nähdään useasti PS Plus -palvelun kuukauden ilmaisina peleinä. Niinä kakkospeleinä siis.
Jos mielesi halajaa reaaliaikaista strategiaräimintää ei tämä ole valintasi. Vitosella alekorista – ei jatkoon.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.