Neljä vuotta sitten ensimmäisen persoonan sikaräiskintä DOOM sai modernin rebootin. Nyt uuden sukupolven helvetinsilvonta on saanut jatkoa. Vieläkö örkkien tappaminen maistuu?
Kultaisella ysikeet-luvulla Id Softwaren julkaisema Doom räjäytti joka ikisen kersan tajunnan tuhannen pillun päreiksi. Midihevitekno pauhasi ja demonit syöstiin takaisin helvetin tuleen haulikot laulaen, hymy huulilla.
Kroonisen paskavatsan omaavana kriitikkona äitini sanoi syyksi olleen juuri kyseinen Doom. Kuulemma niin jännittävä, että vatsa vetää kuralle. Ei tämä kuitenkaan loppujen lopuksi syynä ollut, mutta tarina on hauska, ja ei sillä, että sulkijalihakset olisivat levossa olleet kun yötä myöten neljäntoista tuuman ylikuumentunut putkinäyttö maalasi pirujen verta ruuduille.
Ensimmäisen persoonan räiskintä tuli jäädäkseen ja nauttii edelleen paikastaan videopeligenrejen sarjassa.
25 vuotta tuhon tietä
25 vuotta ollaan saatu seurata tuhon tietä, ja nyt uusin Doom Eternal vetää niin saatanan kovaa turpaan, että okaat pois.
Neljä vuotta sitten Doom teki komean paluun Bethesdan avustuksella, ja peli voittikin parhaan toimintapelin pokaalin – eikä suotta. Oli se sen verran kovaa kamaa. Eternal polkasee homman vielä pykälää korkeammalle, ottaen aivan varmasti tämän vuoden kovimman toimintapelin tittelin.
”syyllisen pää perseen kautta ulos”
Doom Eternalin tarina jatkaa edellisestä ja sijoittuu tällä kertaa maahan. Rakkaalle pallolle helvetin demonit ovat löytäneet tiensä tuhoa ja kauhua tuoden. Maanpäällisen helvetin syövereihin on siis sukellettava, ja etsiä sekä repiä syyllisen pää perseen kautta ulos, jotta maassa olisi taas vähän kivempi olla.
Tarina nyt ei Jussi-patsaita saa, eikä se niitä haluakaan. Pääasia on vetää kaikkia turpaan piripäisen hektisessä adrenaliinikattauksessa, raskaan industrial-thrasmetallin pauhatessa taustalla. Toimii!
Tapa kaikki!
Doomin perinteinen eteneminen on tässäkin tuttua huttua. Tapa kaikki huoneesta ja siirry seuraavaan. Mukaan on ängetty muutamia pulmia, mutta ne eivät vaadi kovin suuria ponnisteluja.
Tasohyppykohtia on tasaisesti, ja pakollista parkouria edustaa tiettyjen seinien kiipeämismahdollisuus ja superhaulikon lihakoukku, jolla voi singota itsensä kauempana olevan vihollisen välittömään läheisyyteen tarjoten samalla kahden piipun verran hauleja.
Klassiset salakätköt ovat vankasti mukana ja niitä on taas todella hauska etsiä!
Vihollisia on tuplaten aiempaan ja vaihtelu on todella virkistävää. Erilaisia mutaatioita(?) vanhoista ölleistä löytyy tehden joistakin vahvempia kun toisista. Isoimmille demoneille löytyy nyt heikot kohdat, jotka pelin tutoriaali pelaajalle kertoo. Onpa niitä isoja pomojakin joihin saa upottaa lippaan jos toisenkin.
Isoja demoneja, isoja tykkejä
Pelaajalla on taas käytössä liuta tykistöä, joita voi jokaista muokata ansaitsemillaan asepisteillä. Tutut haulikot ovat tietenkin mukana, mutta pistooli on jätetty päiväkotiin lasten leikkeihin, eikä sitä ole pakattu mukaan ollenkaan. Ihan hyvä veto täytyy myöntää.
Lisättynä aseena on liekinheitin, joka on hitsattu olkapäähän kiinni. Sillä saa mukavasti kuriin pienempiä joukkioita ja sitäkin voi tuunailla.
Kranaatinlaukaisin kuuluu myös puvun varustukseen sisältäen jää, sirpale- sekä perinteisen kranaatin. Moottorisaha on vakiovarustuksena tässäkin, mutta nyt sitä voi käyttää pikanappina suoraan ja katkoa möröt kahtia.
Glorykillsit, eli suomeksi ”revin sut kahtia paljailla käsillä” on läsnä tässäkin. Tietyn määrän luoteja imaillut demoni alkaa vilkkua jolloin on aika iskeä. Teloitusanimaatioita on hyvä määrä, mutta ei liikaa eivätkä ne jarruta pelin raivotautista etenemistä.
Pelin ”hubina” toimii maapallon kiertoradalla pyörivä Doom Fortress, josta sankari teleporttailee seuraavaan etappiin. Linnoituksesta löytyy sankarin oma huone jossa on kaikkea pientä sälää, skinejä, musaa ja referenssejä aiempiin peleihin. Kerätyt lelufiguurit löytyvät myös hyllyltä, jahka ne vain ensin löytää.
Helvetillisen kaunis
Doom Eternal on ihan jeesuksen hyvän näköinen peli. Se ei vaadi tuhansien arvoisia laitteita pyöriäkseen mukisematta ulkonäöstä juurikaan karsimatta. Ei se mitään uusinta teknologiaa tuo, mutta silmäkarkkia silti on luvassa hyvän toistakymmentä tuntia.
Äänimaailma on jälleen maailman suurimmilla teräskiveksillä varustettu, ja varsinkin aseiden ääniin on panostettu enemmän, vaikkei ne tussuja olleet ennenkään.
Pelin aseisiin on mahdollista laittaa myös vanhat klassiset äänet, mikäli pelaajan tekee mieli retrostella.
Musiikki on klassista tykitystä. Musiikki nostaa niskavillat pystyyn välittömästi anteeksi pyytelemättä. Bassot jylisevät läskisen mehukkaasti ja peliin uppoutuu kerrasaan kokonaan haluten vaan lisää ja lisää. Musat ovatkin yksi Doom-pelien kulmakiviä. Terveisiä vaan Trent Reznorille!
Kannattaako ostaa?
Doom Eternal on loistava jatko-osa neljän vuoden takaiselle rebootille. Siihen lisätyt mahdollisuudet ovat juuri oikeassa balanssissa, eikä muuta olisi kaivattukaan – jos juonesta ei nyt puhuta.
Silkkaa kaaosta turboahdetulla raivohärällä luominen ei ole pitkään aikaan ollut näin nautinnollista, ja siksi suosittelenkin tätä jokaiselle toimintapelien ystävälle.
Paljasjalkaiset Doom-fanaatikot voivat olla toista mieltä ja nillittämistä varmasti löytyy, mutta allekirjoittaneelle tämä on herkullinen hektinen helvetti!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.