Vuonna 1993 tapahtui jotain helvetillistä, enkä nyt tarkoita Suomen talouslamaa vaan Id Softwaren ulos pukkaamaa DOOM-räiskintää. Se mullisti first person -räiminnät. Pelissä oli ensimmäistä kertaa korkeuseroja ja grafiikka oli päätä huimaavaa, eeppistä musiikkiraitaa unohtamatta. Jatko-osia pelille tuli kaksi kappaletta sekä kolmannen osan lisäosat.
Vuonna 2016 Id Software yhdisti voimansa Bethesda Softworksin kanssa ja tuloksena syntyi ihkauusi, teräsvillalla hiottu Doom. Jännäkakat housuisssa fanit pelkäsivät pelin olevan floppi, mutta lopputulos oli laadukas, nopeatempoinen ja pelisarjan henkeä kunnioittava tuotos.
Tästä viimeisestä DOOM-julkaisusta yllämainitut pelistudiot väänsivät kokoon alkuperäisestä tarinasta eroavan, virtuaalikakkuloiden takaa ajettavan räiskinnän.
Pelissä juoni on toissijainen ja peli keskittyykin eräänlaiseen DOOM-kokemukseen. Pelaajan tehtävänä on palauttaa rauha keskukseen, jonne demonit ovat hyökänneet. Tämä tapahtuu teleporttaamalla erilaisiin areenoihin, joiden läpäisemiseen tarvitaan tietty määrä höyryäviä demoniruumiiskasoja. Areenoiden suorituksen jälkeen peli etenee askel askeleelta kohti pelastusta.
Kolme tapaa ohjata
Testissä olleen PSVR-version pelaaminen onnistuu kolmella eri tavalla. Perinteisellä dualshock-ohjaimella liikkuminen on helppoa ja luontevaa. Tähtääminen hoidetaan niskalihaksilla ja liikkuminen tateilla.
Toinen mahdollisuus on kokea peli kahdella Move-ohjaimella, mikä onkin aluksi mielenkiintoista, koska kukapa ei haluaisi heilutella plasmatykkiä oikeassa ja viskoa kranaatteja vasemmalla ohjaimella. Liikkuminen sen sijaan onnistuu vain ja ainoastaan teleportaatiolla, joka allekirjoittaneen mielestä on käsittämättömän huonosti toteutettu vaihtoehto vapaan liikkumisen sijaan. Mukana on neljä dash-nappulaa, eteen, taakse ja sivuille, jotka ovat epäloogisesti asetettu vasemman Move-kapulan neljän namikan alle. Peliä pelatessani löysinkin itseni useasti tuijottamassa seinää kiroten kontrolleja ja samalla vahingossa kranaatteja jalkoihini tiputellen. Kapuloilla voi kääntyä ainoastaan 180-astetta kerrallaan.
Kolmas vaihtoehto, mitä en itse päässyt testaaman on AIM-kontrolleri, joka onkin pelin ainoa ja oikea vaihtoehto. AIM-ohjaimessa kun tatti löytyy, jolla kääntyminen on helppoa ja peli jouhevaa.
Grafiikaltaan peli on todella kaunis ja efektit ovat näyttäviä, mutta siksi niin tavattoman lyhyt. Reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa peli on pelattu läpi, eikä ainakaan minua uudelleenpelaaminen innosta. Nyt jäänkin odottamaan kaihoisasti ja toiveikkaasti, että kehittäjät kääntäsivät vanhan Doom 3 -pelin VR:lle kokonaisuudessan ja korjaisivat Move-kontrollit. Pelisarjoista Doom 3 on ehdottamasti se pelottavin kokemus, joten miksipä ei virtuaaliseksi ahdistukseksi sitä muunnettaisi?
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.