Pitkään jatkuneen Dragon Quest -sarjan uutukainen tarjoilee taattua Dragon Quest -meininkiä komeissa kääreissä. Riittäkö lahjapaperin kauneus vai onko Dragon Quest XI sisällöltään pehmeä paketti?
Sankari tempaistaan rutiineistaan seikkailuun kohtaamaan ison pahan, löytämään matkakumppaneja ja pelastamaan maailman. (Spoilereita pyydettiin välttämään).
Siinä Dragon Quest -pelien tarinat noin suurinpiirtein. Sama kaava on toiminut jo vuodesta 1986 ja pelit ovat menneet Jaappanian mailla kuin häkä.
Dragon Quest XI on nimensä mukaisesti 11. pääosa sarjassa. Pääpelien lisäksi on lukematon joukko spin-off pelejä, animeja ja mangoja ja kirjoja. Jokaisen pääpelin stoori on itsenäinen, joten aikaisempia osia ei ole tarvinnut pelata, päästäkseen mukaan meininkiin.
Lähes kaikissa sarjan pääpeleissä on toiminut sama tekijöiden tiimi, jossa pelin primusmoottorina on toiminut Yuji Hori, hahmosuunnittelijana Dragon Ball Z -sarjasta tuttu Akira Toriyama, sekä säveltäjänä Koichi Sugiyama.
Kaunis kokemus animetyyliin
Dragon Quest XI tarjoilee tarinallisesti yllätyksiä, mutta tavallaan nekin ovat sellaisia joita osaa odottaa.
Peli itsessään on animetyyliin hyvin miellyttävä silmille. Kirkas sekä värikäs värimaailma on hyvää kontrastia usein niin ankealle ja maailmanlopun täytteiselle JRPG-genren kuvastolle.
Pelimekaanisesti Dragon Quest XI:ssä juostaan laajahkoilla alueilla, joiden väleissä pääsee tutustumaan latausruutuun. Alueissa on näkymättömiä rajoja, ja kartasta voikin pettymyksekseen katsella, minne ei voi mennä. Hahmo pystyy hyppimään, muttei ihan minne tahansa. Joskus jopa pienen kiven yli hyppääminen tuottaa ongelmia.
Pelialueelle on ripoteltu pieniä, suhteellisen helposti löydettäviä aarteita ja salaisuuksia, sekä vihollisia, ja maastossa toisinaan pari NPC:tä. Random-taisteluja pelissä ei ole, vaan normiviholliset voi kiertää niin halutessaan. Kiertäminen kostautuu kyllä myöhemmin.
Kaupunkialueet pelissä ovat komeita ja eläväisiä. Silmäkarkkia oleva visuaalinen suunnittelu kutsuu tutkimaan eri paikkoja.
”Kirkas sekä värikäs värimaailma on hyvää kontrastia usein niin ankealle ja maailmanlopun täytteiselle JRPG-genren kuvastolle”
Musiikki on sarjaa pelanneelle tutun kuuloista, ja itselle tuli ainakin pakottava tarve lopettaa pelaaminen, kun taistelumusiikkia oli ehtinyt kuulla tarpeeksi. Peli ei tunnu sisältävän kovin montaa eri kappaletta, joten samoja biisejä saa tottua kuulemaan useaan kertaan. Osa ääniefekteistäkin on edelleen perinteitä kunnioittaen, pilke silmäkulmassa, sieltä ensimmäisistä Dragon Quest peleistä tuttua saundia. Musiikki aiheutti niin kovan vastareaktion minussa, että peli meni joksikin aikaa jäähylle. Tähän liittyy pelin taistelu, josta kohta lisää. Vihdoin säädin musiikkia hiljemmalle ja pelistä tuli omakohtaisesti nautittavampi.
Kolme sektoria ja vittumaiset pomot
Peli jakautuu ajankäytöllisesti kolmeen alueeseen; seikkailu ja tutkimus, taistelut sekä hienot välianimaatiot.
Välianimaatioihin on panostettu huolella ja niitä seurailee mielellään. Seikkailusta jo kerroinkin, joten nyt taisteluun.
Taistelu pelissä on tappavan tylsää. Okei, vihollishahmot ovat hauskoja, ja niillä on yleensä hyväntahtoisia tuhahduksia aiheuttavia nimiä, mutta se ei riitä. Taistelut ovat yksinkertaisuudessaan hyvin staattisia hyökkää aseella tai käytä loitsuja -meininkiä. Strategialla ei juuri tunnu olevan väliä, ja pelissä on köykäinen tekoälyvaihtoehto, jolla matseihin ei tarvi edes itse aktiivisesti osallistua. Välissä hahmot pillastuvat, ja voivat tehdä yhdessä toisen pillastuneen kanssa erikoishyökkäyksen. Pillastuneena hahmot saavat myös joksikin aikaa stat-boosteja.
Sinänsä puuduttavalta vaikuttava taistelu on reliikki menneestä. Taistelua saa suorittaa paljon. Vihollishahmojen väistely kentällä muuttuukin pian ”törmään joka ikiseen viholliseen” -mentaliteetiksi, kun Dragon Quest XI:ssä on aivan pakko grindata.
Pomotaisteluissa tulee turpaan niin, että heilahtaa. Lisäksi pomohahmot ovat mulkkuja, ja omaavat yleensä vitullista tuhoa tekeviä erikoisiskuja, jotka tulevat puskista ja pyyhkäisevät sankarit alleen.
Taistelussa voi olla yhteensä neljä taistelijaa. Kun kaikki ovat kaatuneet, tulee reservistä tilalle lisää sankareita, jos niitä löytyy plakkarista. Puuduttava taistelu yhdistettynä vittumaisiin vihollisten temppuihin ja pakkogrindaukseen on melko lannistava yhdistelmä.
Erikoinen kokonaisuus
Kaunis peli, mielenkiintoinen tarina, Toriyaman hahmosuunnittelu, korvasärkyä pitkäkestoisessa käytössä aiheuttava musiikki sekä KELA:n lappujen puuduttavaa rutiininomaista täyttelyä jälkikäteisten vittumaisuuksien myötä muistuttava taistelujen smorgasbord on ristiriitaisia tunteita herättävä comboplatteri.
Jos pelaaja on sarjan fani, uppoaa uusinkin osa kuin häkä letkun myötä auton takaikkunasta. Jos taas tämä 11. osa on uusi tuttavuus, mutta on pelannut muita vastaavia, voi tämä peli tuntua nätteihin papereihin kääräistyltä reliikiltä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.