Elden Ring -arvostelu – Kuin hyvä kirja, joka vetää sua turpaan

Elden Ring on nousevan auringon maasta, FromSoftwaren tekijöiltä, Hidetaka Miyazakin sekä George R.R Martinin kynistä veistelty avoimen maailman Dark Souls, joka vihdoin päivänvalonsa näkee. Onnistuuko ”soulslike” avoimilla kentillä vai olisiko pitänyt pysyttäytyä vanhassa ja turvallisessa? Vuoden odotetuin seikkailupeli kiinnitetään tiukasti lepositeisiin ja ruotiminen alkakoon!

Souls-pelit herättävät monelle tietynlaisia tunteita. Pelit ovat tunnetusti erittäin haastavia ja siksi ne jakavatkin porukan kahtia samalla tavalla kuin tuore korianteri. Elden Ring ei ole poikkeus.

Souls-pelisarjan aloitti vuonna 2009 PS3:lle julkaistu Demon’s Souls, joka haastavuudellaan sekä mystiikallaan istutti jokaisen kovanamaan jäähypallille ja veteli pitkin korvia. Jatko-osa tuli kolme vuotta myöhemmin ja nimi vaihtui Dark Souls:ksi. Sarjajuna oli valmis – kyytiin!

Pelejä on tehty yhteensä viisi ja viimeisin näistä nyt julkaistu Elden Ring. Konsolipuolella PS4:lle valmistettiin vuonna 2015 yksinoikeudella Bloodborne, joka ei varsinaisesti Souls-sarjaan mene, mutta mekaniikka ja miljöö on tuttua soulsia.

Hidetaka Miyazakilta tuli Bloodbornen jälkeen vielä Sekiro: Shadows Die Twice, joka yhdisti samurait fantasiaan ja peli pokkasikin palkintoja aimo kasan, muun muassa Vuoden paras peli -pysitin vuonna 2019. Se ei ollut yksinoikeudella Pleikkarille kuin Bloodborne, vaan peliä sai myös Xboxille sekä PC:lle.

Demon’s Souls ja Dark Soulsista on tehty myös remasteroidut versiot PS5:lle sekä PC:lle. Epävirallisesti sielupelejä on myyty yli 27 miljoonaa kipaletta eikä loppua ei näy, sillä nyt Elden Ring on saapunut tarkoituksenaan kahmia kaikki pelipalkinnot, mitä skene pitää sisällään. Näin ollen Elden Ring on myös ensimmäinen avoimen maailman souls.

Kaikki pelisarjan tuotokset ovat kolmannesta persoonasta kuvattuja toimintaseikkailupelejä, joissa vaikeusaste on oikeasti korkealla.

Nouse, Tahrittu

Pelin tarina on synkkää ja mystiikkaa pursuava eepos, jossa käytetään taitavasti fantasiakärpäsen puraisun saanutta kieltä. Se on vahvaa, dramaattista ja toimii aivan järkyttävän hyvin, niin kuin aiemmissakin pelisarjan peleissä.

Dialogiin panostetaan tuttuun japanialaiseen tapaan, mutta se ei vedä kuitenkaan överiksi ja maistuu länkkärille kuin yön yli savussa marinoitunut grillikylki.

Elden Ring sijoittuu paikkaan nimeltä Lands Between. Sen pinta-ala on suuri – noin Kauhajoen kokoinen alue.

Sankarina toimii tahrituksi tituleerattu ja haukuttu, pelaajan ohjastama, useista hahmoluokista valittu hahmo, jonka tehtävä on tulla Elden lordiksi käyttäen hyväksi Elden-sormusta, jotta sota loppuisi. Sormus on kuitenkin paskana ja palaset, eli mahtisirut löytyvät Lands Betweenin hallitsijana keikkuvan kuningatar Marikan jälkeläisten taskuista. Nämä äpärät ovat puolijumalia ja seonneet sormuksen pirstaleiden voimasta. Sekopäisyyden ansiosta alkoi sota – The Shattering. Haisee ihan R.R Martinilta ja se on hyvä se!

Smuutit muuvvssit!

Kolmannesta persoonasta tiirailtu Elden Ring jatkaa samalla mekaniikalla kuin aiemmatkin Souls -pelisarjan pelit, lisäten mahdollisuuden hypätä. Kieriskely muussakin kuin itsesäälissä on vankka Soulslike-pelien pohjamekaniikka ja luonnollisesti myös Elden Ringissä.

Mukaan laitetaan vielä Torrent-hevosoletettu, jonka voi kutsua kun kuljeskellaan avoimimmilla aroilla. Luoliin ei heppaparka uskalla tulla. Taistelu Torrentin kanssa onnistuu ja on toteutettukin todella hyvin.

Maailma on niin käsittämättömän laaja, että hevoinen on tervetullut lisä. Ponilla voi myös hypätä toisen kerran ilmassa, joka mahdollistaa hyvinkin hankaliin paikkoihin pääsyn.

Kerätään kamaa, levutetaan hahmoa ja kuollaan miljardi kertaa

Tällä kertaa pelissä on myös crafting, eli kamojen valmistaminen. Aseita ja suojia ei kuitenkaan lähdetä seppäilemään, vaan arkiset pommit, yrtit sekä muut apuvälineet voi käytännössä lennosta valmistaa, jos vaan materiaalia löytyy. Ja sitähän löytyy.

Lands Between on täynnä loottia ja kukkien kerääminen vahvassa asemassa, niin kuin japanilaisessa menossa on tapana. Keräily on vaivatona ja sitä voi harrastaa myös ratsailta, joten pelaajan ei tarvitse joka ikinen kerta nousta konilta, kaivaa puukko esiin ja nylkeä vuohi 15 minuutissa, laittaa vuota hepalle ja myydä se teurastajalle (RDR2 pun intended).

Armorit ja aseet tipahtelevat satunnaisesti vihollisilta sekä niitä löytää tietysti myös arkuista, mutta varo – jotkut arkut eivät ole miltä näyttävät, ja pelaaja saattaa löytää itsensä toiselta puoleltaPohjanmaata teleportattuna, oletetun aarteen löydöksen jälkeen.

Kamaa voi ostella myös kauppiailta joita Lands Betweenistä ajoittain löytyy. Pelin ”hubista”, eli pyöreän pöydän ruumasta, johon pelaaja pääsee melko alussa, löytyy sepät ja kauppiaat sitä mukaa, kun löydät ne maailmasta. Roundtable Hold toimii siis suojasatamana pelaajalle, joka haluaa mutkansa minttiin turvallisessa ympäristössä – vai onko se niin turvallinen kuitenkaan?

Mukana apureita

Elden Rinkulassa on nyt enemmän käytettävissä apureita, jotka tulevat perinteisissä Dark Souls -muoteissa eli NPC (non player character) -hahmoina, mutta lisäyksenä pelajaa saa kellon, jota kilkutellessaan voi tietyillä alueilla kutsua riemuun mukaan henkiolentoja mm. susia. Näitä olentoja voi keräillä ja tuunailla voimakkaammiksi.

Alun olennot ovat todella heikkoja, mutta häiritsevät vihollisia tehokkaasti, jolloin sankaritahralle aukeaa paikka iskeä. Tässä piilee myös homman varjopuoli, sillä viholliset ja varsinkin pomovihulaiset ovat voimakkaampia mitä enemmän NPC- ja henkiolentoja on mukana taistossa. Samanlaista mekaniikkaa on aiemmissa souls-peleissä myös käytetty.

Jos NPC-hahmojen kanssa kynyttely ei kiinnosta, voi vedellä paljaalla tai kutsua kaverin mittelöihin käyttämällä sormitaktiikkaa. Sormitavaroita löytyy erilaisia ja niillä voi kutsua pelaajia mukaan yhteistyöhön tai ottamaan pelajaasta mittaa PvP (Player vs. Player) muodossa. Tämäkin puoli vanhemmista, moninpeliä tarjoavista Soulseista löytyy.

Valitettavasti tällä hetkellä lagi on suuri kuin otsaan pulpahtava finni ennen tärkeitä juhlia. PvP-tilaa testattaessa jokaisessa noin kymmenessä matsissa ei peli omia iskuja rekisteröi ja korean poika veteleekin miekkaansa pöllönsilmään niin, että pärske käy.

Matchmakingissa eli online-pelien etsinnässä ei myöskään voi valita missä peliä pelaa, vaan koko maailma on käytössä. Se rassaa pahasti useiden pelaajien vasteaikaa.

Vihulaiset viholliset

Eldenissä vastustajia on ihan tarpeeksi, ja toinen toistaan kovempia. Pelkästään pomoja on yhteensä pelissä jopa 84 kappaletta. Pikkupomoja, pomoja ja puolijumalia siis riittää niitettäväksi ihan kivasti.

Tähän lisätään maailman muut hörhöt, joista monet ovat helposti kovempia luita kuin eräät pikkupomot. Mikään juoksu takapihalla tämä ei siis ole.

Mitättömiltäkin näyttävät pikkuvihut saattavat lyödä erittäinkin kovaa, joten varovaisuus sekä taktikointi auttaa asiaan kuin Bepanthen pukamiin.

Elden Ring Soulsborne: Shadows Die Thrice

Peli on selkeästi konsoleille sekä ohjaimille sorvailtu peli, ja esimerkiksi PC-puolella edes valikon napit ei vaihdu Xboxin ulkonäöstä näppäimistöön. Tämän kun sivuuttaa ja tarttuu rohkeasti kontrolleriin ei ongelmia liikutettavuuden suhteen ole. Reaktioaikaa tarvitaan taas roppakaupalla ja sanonta ”git gud” (mestarit treenaa) pätee tässä vahvasti.

Fysiikkaa käytetään hienosti ja tuntuma on suoraan Dark Souls III -pelistä, mihin Elden Ring selkeästi pohjautuukin. Kriitikon mielestä Dark Souls III, Sekiro ja Elden Ring ovatkin koko soulssarjan parhaat pelattavuudeltaan ja sen tietää FromSoftwarekin.

Kaikkien FromSoftwaren pelejä yhdistää tuntemattoman selvittäminen ilman apuvälineitä. Elden Ringissä on lukuisia pulmia, arvoituksia ja kuorma-autollinen mystiikkaa, joita jää miettimään kiivaasti myös pelisession jälkeenkin. Hyvästi yöunet siis.

Tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen aspekti, johon jo itse tutustuin 1990-luvun peleissä, joissa ei pahemmin tutoriaaleja ollut, vaan kaikki piti tehdä sekä selvittää itse.

Tämän päivän ”paina nappia X, jotta pääset pelin läpi” -tripla-A:n massapaskat voisi ottaa opikseen FromSoftalta sekä indie-peleistä. Tästä aasinsiltana päästään siihen, että uudelleenpelaamisarvo on Souls-peleissä melkein kovempi kuin ajopeleissä.

Näyttää ajoittain vahnalta

Eldenin grafiikat ovat vuodelta Dark Souls III eli 2016. Mitään säteenseurantaa ei pelissä nähdä ja ajoittain homma näyttää todella vanhalta. Toisinaan avoimessa maailmassa kun katsoo horisonttiin on peli kuin Van Goghin maalaus. Se on siis hyvä juttu, jonnet.

Hahmoanimaatiot ovat näyttäviä ja niitä on paljon, kuitenkaan peliä hidastamatta (RDR2 pun intended).

Peli on lukittu 60 fps:n eikä v-synciä ei saa pois muuta kuin koodamalla, jolloin pelin Anti-Cheat iskee päälle ja moninpelin voi heittää romukoppaan. Tässä on varmasti tarkoitus, että peli olisi kaikille yhtä haastava tahi helppo. Valitettavasti tämä tekee myös hallaa varsinkin PC-pelaajille, joilla rahkeet riittäisivät pyörittämään peliä isoimmilla frameilla. 60 kuuvaa sekuunnissa on kuitenkin riittävä ja sulava pelailuun, mutta tällä hetkellä PC-puolella on valtavia suorituskykyongelmia eikä niistä ole parinkaan päivitystiedoston jälkeen päästy.

Isoilla alueilla peli tuntuu jatkuvasti lataavan uutta sisältöä, vaikka paikassa olisi jo käyty. Hevosella taistelu usein on jopa mahdotonta kun ruudunpäivitys tippuu alle kymmenen – olipa rautaa alla kuinka monella tonnilla tahansa.

Pelin julkaisustakin on jo lähes kaksi viikkoa ja foorumeilla raivotaan FromSoftan innottomuudesta korjata PC-puolen ongelmat. Tässä pätee jälleen sama asia: Älkää ihmiset tilatko MITÄÄN ennakkoon IKINÄ, sillä se mahdollistaa rikkinäisen pelin julkaisun.

Entäs ne äänet?

Äänipuolella Elden Ring on uskomattoman komeaa kuunneltavaa. Bassot jytää, kun Tikkurilan tornitalon kokoinen kolossi tallustaa kulkuset hulmuten aroilla. Hirviöt huutavat ja kirkuvat mielenvikaisena saaden niskakarvat helposti tanaan – efektipuolta unohtamatta. Aseiden kilke, taikojen sirinät ja särinät ovat taas tuttua soulsia ja maistuvat kuin patukka diabeetikolle hypoglykemian kohdatessa. Se on siis verensokerin laskua tarkoittava termi, jonnet.

Musiikista vastaavat viisikko: Tsukasa Saitoh, Shoi Miyazawa, Yoshimi Kudo, Yuka Kitamura, ja Tai Tomisawa. Tämä poppoo on toiminut myös muissa FromSoftwaren aiemmissa peleissä, ja tuttu teatraalinen ooppera Eldenissäkin kolisee kuin luuranko pesukoneessa!

Kannattaako ostaa?

Elden Ring on odotettu ja selkeästi vuoden peli -titteliä tavoitteleva eeppinen toimintaseikkailupeli, joka kannattaa ehdottomasti kokea.

ATK-puolen suorituskykyongelmat ja paska käyttöliittymä eivät silti pisteitä paljoa tipauttele, mutta jos omistat PS5:n tai Xbox Series -konsolin, kannattaa PC-versiota vielä harkita. Ristiinpelaamista ei Elden Ring tue missään muodossa, joten eri konsoleiden väliset mittelöt voi välittömästi unohtaa – PC mukaan lukien.

Silti Elden Ring on ehdottomasti rahansa arvoinen mahtavan tarinan, loistavien ääninäyttelijöiden, pelattavuuden ja uudelleenpelattavuuden vuoksi.